Edellinen chiliä sisältänyt tarjoiluehdotus on vielä turhan hyvin muistissa, joten testi aiheutti etukäteen normaalia enemmän ahdistusta. Tai oikeastaan pelkoa. Kauhua. Suunnatonta paniikkia ja epätoivoa.
Asiaa ei auttanut se, että ostin kaupasta chililajitelman ja söin ihan vain harjoituksen vuoksi yhden vihreän chilipaprikan. Sen nimittäin piti olla kaikkein miedoin chili koko pakkauksessa. Aika pian koko kehoni läpi kulki kuitenkin hyvin voimakas bon voyage -tunne. Ikäänkuin olisin kokenut tämän joskus aikaisemmin: Hirvittävä polte suussa. Kammottava tuska, jota yritin saada pois hakkaamalla päätä seinään ja nauloja ohimoon. Jos kerran pakkauksessa olevaan tulisuusasteikkoon ykköseksi merkitty vihreä chili on näin kamalaa, niin millaista kympiksi merkitty habanero oikein on? Tästä testistä en tulisi selviämään.
Lisää paniikkia lietsoi se, että erehdyin menemään juutuuppiin katselemaan chili-aiheisia kotivideoita: "Katsokaa kun syötän kaverille habaneroa ja nyt se kuolee!" Eräänlaisia snuff-elokuvia kai nuokin.
Monenlaista sontaa olen tähän mennessä ehtinyt syömään, mutta koskaan aikaisemmin ruokailu ei ole ihan oikeasti pelottanut. Aloitin helpoimmasta päästä ja haukkasin valkosipulin kynnestä puolikkaan. Valkosipuli kirveli inhottavasti kielellä ja päätin, että se sai riittää siitä osastosta. Parin mustapippurin ja perunaristikon jälkeen oli jo pakko siirtyä chilin pariin. Sydämeni tykytti ja kädet vapisivat, kun pilkoin chilejä helpommin työstettäviksi paloiksi. Varoen maistoin punaista chiliä ja heti perään perunaa. Toisen samanlaisen satsin jälkeen rohkaistuin maistamaan jo habaneroakin, joka olikin jopa yllättävän miellyttävän makeaa. Aluksi.
No, rehellisyyden nimissä ei se itseasiassa missään vaiheessa niin kammottavaa ollutkaan kuin olin pelännyt. Rasvainen peruna tuntui leikkaavan kaikista pahimman tulen pois, joten polte pysyi jotakuinkin siedettävällä tasolla koko ajan. Loppujen lopuksi sainkin syötyä punaisen chilin kokonaan ja habanerostakin kolme neljäsosaa.
Suunnittelin selättäväni habaneron vielä kokonaan, mutta sitä ennen närästys ehti tulla kylään ja testi oli pakko lopettaa.
Seuraava aamu olikin sitten huomattavasti kamalampi, kuin mitä osasin odottaa. Närästys oli korvautunut yön aikana tukevilla vatsan väännöillä ja aamullisella vessavisitillä nimeltä mainitsemattomasta ruuminaukosta ulostunkeutuvat liekit saivat minut epäilemään, että Danten inferno oli muuttanut suolistoni tietämille. Pikahelpotuksen jälkeen jouduin kiireellä lähtemään tuutoriksi erään kemian peruskurssin laskuharjoituksiin. Siellä yritin vastailla muka asiantuntevasti opiskelijoiden esittämiin kysymyksiin samalla, kun tuskailin alati kiihtyvän kaasuntuotannon kanssa. Yksi kollegoistani totesikin jossain vaiheessa, että viemärin haju lisääntyy asteittain luentosalissa, kun laskeutuu portaita alaspäin kohti salin etuosaa (eli siis kulkiessa kohti tuutorien päivystyspistettä).
Viemärin haju. No, voihan sen asian noinkin ilmaista.
Chilikokeilut taitavat taas riittää joksikin aikaa.