Pirkka, valkosipulidippi

Tarjoiluehdottelija: "Siis valkosipulidippi? Tarkoittaako se sellaista dippikastiketta johon dipataan valkosipulia?"

Keskon markkinointiosaston konttoripäällikkö: "Heh. Joo, sitähän se juuri tarkoittaa."

Kuukautta myöhemmin pakkaussuunnittelija kiikuttaa valmiin pakkauksen konttoripäällikön kouraan. Pakkaussuunnittelija on vähän ihmetellyt kummallista tarjoiluehdotusta, mutta tarjoiluehdottelija on kertonut laatineensa sen konttoripäällikön ohjeiden mukaan. Konttoripäällikkö pyyhkii hikeä otsaltaan huomattuaan, että mitään ei ole enää tehtävissä. Tämän piti olla niin selvä keissi, että ylimääräinen budjetti käytiin jo poikien kanssa ryyppäämässä Tallinnassa. Konttoripäällikkö oli luullut, että se onneton tarjoiluehdottelija vain vitsailee, kun se kyselee niitä typeriä kysymyksiään.

Konttoripäällikkö hengittää syvään, astuu isojen pomojen eteen ja selittää kuinka hassulla tarjoiluehdotuksella haluttiin erityisesti korostaa tuotteen valkosipulipitoisuutta (6,5 %). Isot pojat tykkää ja konttoripäällikkö huokaisee helpotuksesta. Illalla mennään poikien kans ryyppäämään. Tietysti firman piikkiin.

Pirkka valkosipulidipin tarjoiluehdotukseen kuuluu kupillinen dippikastiketta, kahdeksan kokonaista valkosipulia ja muutama kynsi vielä päälle.

Meidän taloudessa valkosipulit ehtivät aina pilaantua ennen kuin ne saadaan käytettyä, joten ostin niitä vain kolme kappaletta. Ajattelin, että se riittää enemmän kuin hyvin simuloimaan tätä ”tarjoiluehdotusta”. Luonnollisestikin myös kuorin kynnet ennen dippailua. 

Itse dippaaminen osoittautuikin aika turhaksi touhuksi. Dippikastike ei nimittäin tarttunut valkosipulin sileään pintaan oikeastaan ollenkaan. Efekti oli suunnilleen sama kuin jos yrittäisi syödä sosekeittoa yksipiikkisellä haarukalla, joka on vielä pinnoitettu teflonilla. Eli lusikka piti ottaa avuksi. Valkosipuli poltteli siinä määrin pahasti suussa, että kastikkeesta ei jäänyt oikeastaan minkäänlaisia mielikuvia. Myöhemmin totesin sen maistuvan lähes yksinomaan etikalle, aika pahaa siis. Viidennen kynnen jälkeen kyyneleet valuivat poskille ja  kieli oli ilmiliekeissä. Oli aika lopettaa.

Jostain syystä rouva ei oikein innostunut tämänkertaisesta kokeilustani. Loppuillan sain kuulla olevani haisuli ja rouva piti nenästään kiinni aina kun saavuin alle kolmen metrin etäisyydelle. Yritin ehdottaa, että hänkin olisi vetänyt pari valkosipulin kynttä, mutta sekään ei kelvannut. Nukkumaan menon hetkellä minulle ehdotettiin hienovaraisesti sohvalle siirtymistä. Yritin hetken aikaa aikaa nukkua parikymmentä senttiä liian lyhyellä sohvalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Toisaalta en myöskään jaksanut lähteä tonkimaan vieraspatjaa varastosta, joten levitin telttapatjan lattialle ja nukuin siinä. Tai siis lähinnä valvoin, telttapatjani kun on mallia luunmurskaaja. Yritin laittaa peittoa patjan päälle lisäpehmusteeksi aika surkealla menestyksellä. 


Huonosti nukutun yön jälkeen huomasin kuitenkin yhden asian: Selkäni ei ole ollut vuosikausiin yhtä hyvässä kunnossa! Jotain hyvää siis tästäkin testistä seurasi ja näillä näkymin myös ensi yö menee olohuoneen lattialla pötkötellessä.

Eldorado, kokonaiset herkkusienet

Joku muu saattaa muistaa seuraavan tarinan toisin, mutta suunnilleen näin se kuitenkin meni.

Ala-asteella luokkani järjesti pariin otteeseen ns. peuha-päivän. Päivän tarkoitus oli tietenkin kerätä rahaa luokkaretkikassaan, jotta päästäisiin koko luokka naapuripitäjän Essolle juomaan limpparia ja jollekin syrjäkylälle seuraamaan potun nostoa.

Itse peuha-päivä oli nuoremmille mukuloille suunnattu tapahtuma, jossa oli kaikkea lapsosia kiinnostavaa aktiviteettia. Eräs aktiviteeteista oli jonkin sortin ällötyskabinetti, jossa pääsi muun muassa kokeilemaan ja maistamaan merirosvon silmää. En ihan tarkkaan enää muista, olivatko merirosvon silmienmetsästäjät lakossa juuri silloin, vai oliko silmien toimituksissa jotain muita katkoksia, mutta niitä aitoja silmiä meillä ei kuitenkaan jostain syystä ollut. Ja koska ällötyskabinetin läpi kuljettiin silmät sidoittuina, päätimme käyttää korvikkeena säilöttyjä herkkusieniä. Kaiketi ajattelimme, etteivät ne typerät penskat huomaisi mitään eroa. Yksi kuitenkin huomasi.

Eräs kurmettiin tottunut pojan viikari pyöräytti sientä suussaan muutamaan otteeseen ja huomasi että häntä yritetään selvästi huijata. Ei maistunut merirosvon silmälle, ei. Poika päätti kostaa huijauksen tyhjentämällä koko vatsalaukkunsa sisällön suoraan lattialle. Ällötyskabinetti nousi hetkessä ihan uuteen ulottuvuuteen.

Tuo ällötyskabinetti on nyt, liki parikymmentä vuotta myöhemmin, siirtynyt  keittiömme pöydälle, kun maisteluvuorossa on Eldoradon kokonaisten herkkusienten tarjoiluehdotus. Ehdotus sisältää kupillisen merirosv.. äh, siis kupillisen säilöttyjä herkkusieniä. Kupin ympärillä on 17 tuoretta herkkusientä.

Minä en voi yksinkertaisesti käsittää, miksi joku tahtoo syödä säilöttyjä sieniä. Niitä saa kuitenkin jokaisesta kaupasta, eli joku niitä myös ostaa. Mutta miksi? Mihin te niitä oikeasti käytätte? Ne näyttää, haisee, tuntuu ja maistuu ällöttäville.

Tarjoiluehdotuksesta päätellen edes tuotteen valmistuttaja Tuko ei tiedä mihin noita voisi käyttää. Ilmeisin käyttötarkoitus olisi tietenkin se pikkulasten kiusaaminen, mutta jopa minä käsitän, että kuva oksentavasta nappulasta pakkauksen kyljessä ei ainakaan lisää myyntiä. Tarjoiluehdotukseen onkin ilmeisesti päädytty pakon edessä, kun ainoaa toimivaa ideaa ei voida käyttää ja mitään muutakaan ei ole keksitty.

Jokainen tätä blogia lukenut tietää miten paljon rakastan raakoja herkkusieniä. En siis edes yritä väittää, että kuvan sienet olisivat mitään muuta kuin kuvausrekvisiittaa. Tarkoitus oli kuitenkin syödä  yksi sellaisenaan ja käyttää loput ruuanlaitossa. Yksi nuuhkaus kuitenkin riitti ja tiesin, etten saisi nieltyä yhtään suupalasta.Tässä vaiheessa alkoi jo sitten epäilyttää, miten noiden säilöttyjen kanssa käy.

Kaivelin kulhosta pienimmän limanuljaskan, nakkasin sen suuhuni ja aloin pureskella. Suutuntuma oli tutun pyyhekumimainen, limaefektillä lisättynä. Sienet oli kyllästetty suolaliuoksella, joten päällimmäisenä makuna tuntui pelkkä suola ja sainkin syötyä ensimmäisen sienen yllättävän helposti. Toisen kohdalla alkoikin löytyä jo muitakin makuelämyksiä ja kolmannen jälkeen oli pakko lopettaa. Ei noita pysty syömään!

Jokainen on varmaan joskus syönyt vettyneitä maissimuroja. Semmoisia, jotka ovat lilluneet maidossa vähän liian kauan aikaa ja pehmenneet liki mössöksi. Ne eivät ole varsinaisesti mitään herkkua. Kuvitelkaapa sitten tilanne, jossa maissimurot onkin sotkettu maidon sijaan alkuliman kanssa, päälle on ripoteltu iso lusikallinen ruokasuolaa ja koko satsi on jätetty seisomaan huoneenlämpöön vuorokaudeksi. Suunnilleen sille nuo sienet maistuvat. Ei ihme, että se nuori herra protestoi aikoinaan yrjöämällä.

Jääkaapissa olisi nyt kupillinen säilöttyjä sieniä, jotka ihan takuulla jäävät syömättä. Saa tulla hakemaan! Toisaalta, naapurissamme kyllä asuu yksi lapsiperhe...

Kania, tomato ketchup

Vanha oululainen viisaus kertoo, että pölijä saa olla, kunhan ei oo tyhymä. Ja vaikka olen useaan otteeseen tämän blogin tiimoilta väittänyt itseäni tyhmäksi, niin eihän se oikeasti pidä paikkaansa. Pölijä minä kylläkin olen, mutta Oulusa saa olla.

Viikonloppuna sen sijaan vastaan tuli pitkästä aikaa oikein todella tyhmä ihminen. Enkä tarkoita mitään höpsöllä tavalla yksinkertaista, vaan oikeasti kertakaikkisen tyhmää.  Jokainen on varmasti joskus kohdannut sellaisen. Ihmisen, jota silmiin katsomalla näkee suoraan takaraivoon, tai itseasiassa takaraivon läpi. Hyvällä säällä saattaa näkyä jopa naapuripitäjään asti ja sekin on vielä vähättelyä. Ja vaikka kuinka yrittäisi kaivaa pintaa syvemmältä, niin tyhmyyden lisäksi sieltä ei vain löydy yhtään mitään. Tyhmän ihmisen kohdatessaan joutuu ihmettelemään, että miten ihmeessä tuo oikein pysyy hengissä. Ja miksi.

Tämänkertainen Kania ketsupin tarjoiluehdotus on kuin todella tyhmä ihminen. Minä kyllä yritin tonkia ja miettiä ja löytää edes jonkinlaista twistiä tähän, mutta ei. Ei siinä vain ole yhtään mitään. Siinä on pelkästään kuva kolmesta tomaatista kantoineen ja vieressä lukee nelikielisesti "tarjoiluehdotus". Se on niin tyhmä juttu, että se ei jaksa edes naurattaa.

Lidlissä oli kyllä toinenkin tomaattiaiheisella tarjoiluehdotuksella varustettu ketsuppi. Ehdotuksessa oli 11 tomaattia kantoineen. Sitä voisi verrata tilanteeseen, jossa todella tyhmän ihmisen 2,67 kaveria ilmestyy yllättäin paikalle ja huomaat heidän olevan vielä todella tyhmääkin ihmistä tyhmempiä. Se ketsuppi jäi kauppaan.

Tuntui todella typerältä ostaa ulkomaisia tomaatteja näin kesäaikaan, mutta kotimaisista tomaateista oli poistettu kanta. Tomaatit olivat mauttomia ja lisäksi vielä kotimaista versiotaan kalliimpia.

Kun kyseessä kuitenkin oli ketsupin tarjoiluehdotus, niin päätin testata mille ketsuppi maistuisi tomaatin päällä. Vähän niin kuin huumorimielellä, heh heh.

Voisi kuvitella, että tomaatti ja tomaattiketsuppi sopisivat yhteen vähintäänkin kohtuullisesti, mutta maku olikin ihan hirveä. Mieleen tuli pilaantunut tomaatti. Tosin ehkä se johtui tuosta kyseisestä ketsupista. Se kun ei todellakaan ole kovin hyvää.

Yritin keksiä jotain loppulausetta tähän, mutta olo on kuin tyhmän ihmisen kohtaamisen jälkeen: Tyhjä.