Kühne, fasskraut

Yritin kirjoittaa tähän alkuun hienoja sanoja, mutta sanat eivät oikein tahtoneet tulla ulos.

Kun pari vuotta sitten sain hölmön blogi-idean, en ikinä olisi arvannut millaisen suosion se saa aikaan. Tätä kirjoittaessani tarjoiluehdotuksella on Bloggerissa 1639 seuraajaa ja Facebookissa tykkääjiä on reilusti toista tuhatta. Blogissa on vierailtu yli miljoonaa kertaa ja huomiota on tullut Kauppalehteä ja Yleisradiota myöden. Edelleenkin tarjoiluehdotuksia tulee sähköpostitse lähes tulkoon joka päivä.

Olen parhaillaan aloittelemassa jatko-opintoja yliopistolla eikä aika ja motivaatio tahdo riittää kaikkeen. Etenkin viimeisen vuoden aikana jokaisesta uudesta tarjoiluehdotustestistä on ollut aina hieman edellistä vaikeampi raportoida - ilman että alkaisi toistaa itseään. Pienen luonnontieteilijän mieli, mielikuvitus ja sanavarasto ovat niin kovin rajallisia. Siispä nyt onkin aika laittaa tarjoiluehdotus hyllylle ja keskittyä muihin tehtäviin. Musiikkitermein sanottuna tarjoiluehdotus jää siis pitkälle tauolle. En tiedä palaako tarjoiluehdotus vielä joskus. Ehkä, ehkä ei.

Ja nyt kun kaikkien lukijoiden mieli on hapatettu, onkin aika jättää hapan maku suuhun myös minulle. Kokeilussa on hapankaalia Saksan malliin.

Etiketin mukaan sisältöön pitäisi olla käytetty beste zutaten jopa seit 1722. Purkkia avatessani toivoin, että nämä zutaten olisivat hieman tuoreempaa vuosikertaa. Itse tarjoiluehdotus koostuu (puisesta) kulhollisesta hapankaalia. Koristeena on pari jonkinsortin nokkosta sekä viisi kokonaista mustapippuria. Eines lusikoidaan luonnollisesti puulusikalla.

Puista tarjoiluastiaa meiltä ei löytynyt, joten lasinen sai välttää. Puinen kapusta sentään oli. Nokkosen roolia esitti persilja.

Jo ensimmäinen lusikallinen sai mieleni värjäytymään mustaksi. Aloin pohtia mitä kaikkea kivaa olisin voinut tehdä niinä lukemattomina päivinä, jotka tuhlasin kauppojen elintarvikehyllyjen välissä ja oksentamisen uhalla lapioin kaikenlaista soodaa suuhuni. 

Turhuuksien turhuutta kaikki.

Ja mitä enemmän hapankaaliastia tyhjeni, sitä enemmän happani mies. 

Mietin niitä vapaapäiviä, jotka kuluivat tietokoneen äärellä kaiken tämän raportointiin: hukkaan heitettyjä.

Kellertävät kaalisuikaleet muistuttivat toukkia roikkuessaan suupielistäni, kun raivosin peilikuvalleni olohuoneessa. 

Astian tyhjennyttyä istuin nurkassa suu mutrussa ja kädet puuskassa. Istun tässä, enkä liiku enää ikinä mihinkään. 

Enkä pese hampaita. 

Enkä varmasti tule sänkyyn nukkumaan. 

Mutta sitten vapauttava töräys päästi kaiken pahan pois. Örrimörri katosi ja vatsa alkoi toimia. 

Nyt maailma on taas oikein. 

Kiitos kaikille lukijoille. Olkoon elämä teille hyvä.

Muistakaa, että hapankaali kaunistaa.

Saarioinen, Thousand Island salaattikastike

Saarioisten äidit ovat taas kehitelleet niin oivallisen tarjoiluehdotuksen, että pakkohan sitä on kokeilla. 

Tarjoiluehdotukseen kuuluu tilliä, ruohosipulia, kananmunalohko ja lusikallinen paprikajauhetta - eikä mitään muuta. Ei edes salaattikastiketta, vaikka tarjoiluehdotus salaattikastikepullon kyljestä löytyykin.

Eipä siinä sitten muuta kun ruoka-annosta kasaamaan.

Ajattelin etukäteen, että tämähän menee helpolla. Pari pientä suupalaa ja sillä selvä, mutta väärässä olin jälleen kerran.

Olen jotenkin kuvitellut, että paprikajauhe ei maistu oikein miltään, mutta eihän se pidä ollenkaan paikkaansa. Se maistuu nimittäin aivan hirvittävän pahalle. Yritin miettiä, että miten sen makua oikein voisi kuvailla, mutta sanavarastoni rajat tulivat pian vastaan. Voisin kuitenkin olettaa että kyseinen paprikajauhe oli valmistettu sekoittamalla keskenään sopivissa suhteissa vehnäjauhoja, sokeria, punaista väriainetta, natriumglutamaattia ja sitruunahappoa. Ainakaan ko. aineksista ei voisi saada aikaiseksi yhtään tätä pahempaa sotkua. Kun paprikajauheen lisukkeena oli vielä ikiaikainen inhokkimausteeni tilli, niin vuoden makuelämys oli valmis. Tillin haju ja sen ruohoisen aromikas maku aiheuttavat valtavia inhonväristyksiä joka kerta kun joudun altistumaan niille.

Normaalisti syön mielelläni keitettyjä kananmunia aivan sellaisenaan, mutta tillillä ja paprikajauheella kyllästettynä kananmuna otti liukkaan limanuljaskamaisen olemuksen ja välitön oksennusrefleksi oli hyvin lähellä. Väkipakolla nieleskelin silti koko satsin ja kun olin aikani irvistellyt keittiön pöydän ääressä huomasin, että naapuritalon parvekkeella tupakalla ollut opiskelijapoika katseli kovin kummastunut ilme kasvoillaan meillepäin. Poistuin pikaisesti keittiöstä wc:n suuntaan ja jatkoin puhaltelua siellä. Nyt pari tuntia myöhemmin olo alkaa jokseenkin normalisoitua.

Itse salaattikastiketta en ole vielä edes maistanut. Ja jos totta puhutaan, niin ei ihan hirveästi tee mieli edes maistaa.

Atria, silakkapihvit muusilla

Valmisateriapakkausten tarjoiluehdotukset ovat kenties niitä kaikista klassisimpia tarjoiluehdotuksia. Toistaiseksi ne on kuitenkin sivuutettu blogissa kokonaan. Tilanne korjaantuu nyt, kun kokeilussa on Atrian silakkapihvien ja muusin tarjoiluehdotus. 

Sinänsä tarjoiluehdotus ei sisällä mitään kovin eksoottista. Ehdotuksessa on lautaselle kerroksittain pursotettua perunamuusia, pari paistettua silakkafilettä, porkkanasuikaleita, mitätön määrä kastiketta, ripaus tilliä ja koristeena sitruunaviipale. Lisäksi tarjolla on ruisleipää ja tillin varsi. Haasteena onkin lähinnä keksiä, että miten saada tämä:

Näyttämään tältä:

Mutta haasteita se ihminen kaipaa ja mikäpä toisaalta olisikaan mukavampaa kuin ruokatunnilla nauttia kauniisti lautaselle aseteltua einesateriaa. Annoksen esillepanoon saa tosin varata aikaa noin puoli tuntia, joten aterian voi nauttia vaikka sitten seuraavalla kahvitunnilla, mikrossa lämmitettynä luonnollisesti. Ellet sitten tee esivalmisteluja jo kotona.

Tarjoiluehdotuksen toteuttamiseksi tarvitset:

-Pikkulautasia 4 -5 kpl

-Saman verran lusikoita

-Paistinpannun

-Paistolastan

-Leikkuulaudan

-Leikkuuveitsen

-Siivilän

Lisäksi tarvitset vettä, öljyä, sitruunaa ja tilliä. Lämmittämishommiin tarvitset liettä ja mikroaaltouunia. 

Erottele aluksi varovasti muusi, porkkanat ja silakkapihvit omille lautasilleen esimerkiksi pikkulusikalla. Huomaa, että astian pohjalla olevat ylimääräisten limojen pitäisi merkata kastiketta.

Huuhtele porkkanoista ylimääräiset mönjät juoksevan veden alla.

Tee sama käsittely silakoille.

Paista pihvit rapeiksi pannulla.

Lämmitä muusi mikrossa.

Tunge kuuma muusi pursottimeen ja totea, että lämmittäminen etukäteen oli virhe.

Pursota muusi lautaselle viiruiksi ja yritä olla polttamatta sormiasi.

Nakkaa soosikipon pohjalle ripaus tuoretta (nahistunutta) tilliä sekä pieni loraus vettä.

Kiehuta soosi kuiviin mikrossa ja toista vesikäsittely.

Nostele pihvit muusiviirujen päälle, lisää muutama porkkanasuikale ja pikkulusikallinen kastiketta. Huomaa, että silakkapihvit asetellaan nahkapuoli ylöspäin, aivan kuten kuvassa ei näy.

Koristele ohuella sitruunaviipaleella ja tarjoa ruisleivän ja kuivahtaneen tillin kanssa.

Hyvää ruokahalua!

Rainbow, appelsiinileivoskeksi

Pitäisiköhänlähteälenkille? VoisijuostaKajaaniin. Jatakaisin! Taivoisinalkaaremonttihommiin. Oranssitseinät! Mahtavaidea! Oikeastaanvoisinpyöriäympyrääolohuoneessa. 

Soookeeriiaaaa! 

Ihan liikaa sokeria. 

Lisää sokeria? 

Kyllä kiiTOS! 

Josko sitä yhden keksin vielä. 

Tai kaksi.

Ja vähän kahvia kyytipojaksi.

Appelsiinitonihantyhmiä. Niistämeneekädettahmaiseksi.

Hei,vettäsataa! Nytpitäämennäpihalletekemäänalastikuperkeikkoja! Kaikkinaapuritmukaan! 

MäoonSuurenTiipiinPäällikkö! Ololololollololololololloooo!!!

Oksettaa.

Eldorado, pitsapohjat

Tämä on välipalapostaus.

"Välipalalla tarkoitetaan ruoka-annosta tai annostelmaa, jonka kulutus suoritetaan pääasiallisten annosten (kuten aamiaisen, päivällisen tai illallisen) välillä. Välipala on oletetusti kyseisiä pääannoksia pienempi ateria."

Lähde: Wikipedia.org

Kuluneen sanonnan mukaan yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

"Välipalalla on suuri merkitys päivittäisessä ruokarytmityksessä. Saat siitä tarvitsemaasi lisäenergiaa. Usein välipala syödään lounaan ja päivällisen välissä."

Lähde: Ruokatieto.fi

Kahden kuvan pitäisi siis vastata yli kahta tuhatta sanaa.

"Liian pitkät ateriavälit johtavat usein turhaan naposteluun."

Lähde: hyvavalipala.fi

Olihan siinä. Välipala. 

"Kunnon välipala auttaa jaksamaan."

Lähde: Kotiliesi


Ensi kerralla pääruokaa.

Ribeira, mustekalaa maustekastikkeessa

Tämänkertaisen tarjoiluehdotuksen maistelu ei alkanut mitenkään herkullisissa merkeissä, sillä suoritin testin välittömästi kalakastikkeen tarjoiluehdotusta kokeiltuani. Ajattelin, että pääsen helpommalla kun suoritan epämiellyttävät kokeilut kerralla alta pois. Olin siis juuri saanut yskittyä lavuaarin pohjalle enimmät kalalimat, kun olikin jo aika siirtyä lonkeroiden pariin. Enkä nyt luonnollisestikaan viittaa niihin lonkeroihin, joiden kunniaksi Pyhäjärvellä vielä ainakin pari vuotta takaperin järjestettiin ihan festivaalejakin.

Koskaan aikaisemmin en ole mustekalaa maistanut, eikä maistaminen nytkään erityisesti houkuttanut. Etenkin kun huomioidaan keittiössä jo valmiiksi leijaillut mätien anjovisten vieno tuoksu, yhdistettynä ällöttävimmän näköiseen tarjoiluehdotuskuvaan mitä olen tähän mennessä kohdannut:

Näin jo mielessäni miten paketista paljastuu kiemurtelevia imukuppilonkeroita, jotka yrittävät takertua kurkkuuni kiinni ja lopulta ulostautuvat navan kautta limaisina alieneina. Pakkauksesta paljastui kuitenkin - hieman yllättäenkin - tyyppiä ripulikakkaa sattumilla oleva kastike. Käytin soosit mikrossa, missä viimeiset elossa olevat luikerot räjähtelivät hengiltä. Tai näin minä ainakin päättelin uunista kuuluneesta räiskeestä ja valituksesta, ja aika räjähtäneelle se kastike sitten näyttikin:

Kastike haisi tunkkaiselle, ikiaikaiselle maakellarille ja minun oli ihan pakko tarkistaa pakkauksen parasta ennen -merkintä. Vähän jäin epäilemään, että olikohan tämä parasta edes ennen, mutta pakkausmerkintöjen mukaan ihan syömäkelpoista tavaraa kuitenkin. 

Tuijotellessani edessäni olevaa soosia aloin miettimään, että olenkohan sittenkin syönyt mustekalaa joskus aikaisemmin. Silloin minulla välähti, että tätähän se armeijan lihakastike oli! Se oli juuri tällaista  epämääräisen näköistä, hajuista ja makuista sotkua, joka sisälsi sitkeitä ja mauttomia lihapaloja. Nyt selvisi, että "härkää punaviinikastikkeessa" taisikin tosiasiassa olla "mustekalaa maustekastikkeessa".

Kastikkeen ulkonäkö ei kuitenkaan vastannut ollenkaan tarjoiluehdotusta, joten lautanen vesihanan alle ja huuhtelu käyntiin. Operaation jälkeen lavuaarin pohja näytti kutakuinkin siltä, että takana olisi ollut Pyhäjärven lonkerofestivaaleilla vietetty pitkä ja raskas viikonloppu.

Mustekalapalojen väritykseen huuhtelu ei auttanut, eikä kaapissa sattunut olemaan valkaisuainettakaan, joten tähän oli tyytyminen:

Sitten oli jäljellä enää maistelu.

Vuosia sitten kuultu kuvaus mustekalan mausta osoittui paikkansapitäväksi: "kuin pureskelisi pyyhekumia, jossa on paha jälkimaku". Mieto maku, joka huipentuu outoon ja epämiellyttävään jälkituntumaan. Ei erityisen pahaa, mutta ei hyvääkään ja ajattelin jo että pari suupalaa saa riittää tätä sorttia. Mutta sitten katseeni osui dippikastikkeeseen. Siis siihen dippikastikkeeseen, jonka olin tehnyt kalakastikepullossa olevan ohjeen mukaisesti (reseptin voitte tarkistaa edellisestä kirjoituksesta). Ja kuten arvata saattaa seuraavaksi dippailinkin jo täyttä vauhtia mustekaloja dippikastikkeessa.

Lopputulos oli hämmentävän hyvä. Jopa niin hyvä, että lautasen tyhjennyttyä suunnittelin lähteväni uudelleen mustekalaostoksille. Jotenkin anjoviksen ja mustekalan pahat maut kumosivat toisensa ja jäljelle jäivät vain kalakastikkeen suolaisuus ja limetistä tuleva kirpeys. Mustekalan rakennekin tuntui muuttuvan mureammaksi. Kertakaikkisen erinomaista! Yllättävää, erikoista ja ehdottoman suositeltavaa kokeiltavaksi!

Mitä sitten vielä tuohon varsinaiseen tarjoiluehdotukseen tulee, niin ihan älytönhän se on. Veikkaan silti, että viimeistään ylihuomenna ilmoittautuu joku, jonka suurinta herkkua on natustella juuri näitä Ribeiran mustekalakuutioita sellaisenaan, ilman kastiketta.

Spice up!, Thai kalakastike

Vielä muutama päivä sitten kuvittelin kalakastikkeen olevan jotain ihan täysin muuta kuin maustepullossa myytävää litkua. Mutta kiitos eräälle lukijalleni, nyt tiedän kalakastikkeen olevan kaakkoisaasialaisen keittiön perusmauste, jota käytetään samaan tapaan kuin soijaa.

Kalakastike valmistetaan latomalla puupönttöön anjovista, suolaa ja vettä, minkä jälkeen koko sotku jätetään pilaant... siis happanemaan. Lopulta liemi otetaan talteen, pistetään pulloon ja viedään kaupan hyllylle. Suolaa liuos sisältää noin 30 %. Eli pakkohan tämmöistä herkkua oli heti kokeilla.

Kaupassa totesin pikaisesti Thai kalakastikepurkin tarjoiluehdotuksen sisältävän shottilasillisen kalakastiketta ja limeviipaleen. Kotona huomasin, että lasissa näyttää lilluvan lisäksi ripauksellinen valkosipulia ja hyppysellinen chiliä. Siis takaisin kauppaan.

Pakkauksessa annetaan oikein ohje dippikastikkeelle. Siihen tulee:

3 rkl vettä
2 rkl kalakastiketta
2 rkl limettimehua
1 chili
1 tl valkosipulia

Luonnollisesti valmistin ensimmäisen paukun ohjeen mukaisesti. Ja luonnollisesti havaitsin, että tarjoiluehdottelija oli vähän muokannut ohjetta oman maun mukkaan. Lopputuote ei nimittäin muistuttanut alkuunkaan pakkauksessa ollutta kuvaa:

Eihän siinä sitten muukaan auttanut kuin ryhtyä selvittelemään oikeaa resettiä. Systemaattinen selvitystyö tuotti tulosta ja sain aikaiseksi diipshitkastikkeen, joka vastasi suurin piirtein etiketin kuvaa:

Tähän reseptiin tuli:

2 rkl vettä
3 rkl kalakastiketta
1/10 chiliä
1/10 tl valkosipulia

Tässä vaiheessa koko keittiö löyhkäsikin jo mädille anjoviksille. Puhumattakaan minusta itsestäni. Havaitsin myös sen, että tuo haju tarttuu mahtavan tehokkaasti sormenpäihin eikä se lähde niistä millään pois. Ihanaa!

Pakkauksessa muuten suositeltiin, että kastikkeessa dippailtaisiin kevätkääryleitä. Tällaisesta yksinkertaisesta luonnontieteilijästä kuitenkin tuntuu, että paukkulasi ei välttämättä ole paras tapa tarjoilla dippikastiketta. Jotenkin tuntuisi, että dippaaminen olisi huomattavasti helpompaa, jos se dipattava edes osittain mahtuisi dipattavaksi siihen dippausastiaan. diipadaa.

Mutta toisaalta, eipä tuohon tarjoiluehdotukseen mitään dipattavaa kuulunutkaan. Edessäni oli siis viinaslasillinen "hapanta", että enpä minä sitten muutakaan keksinyt kuin kulauttaa niin sanotusti pohjanmaan kautta. Että bottoms up vaan teillekin!

No sehän oli selvästi virhe. Nimittäin samalla kun otin ensituntumaa suolaliuokseen, tajusin, että välttääkseni chilin palasten aiheuttaman hitaan ja kivuliaan tukehtumiskuoleman, täytyy minun suorittaa nieleskely erityistä varovaisuutta noudattaen. Siinä sitä sitten pyöriteltiin pistävän saueria suolalientä kielen päällä, yrittäen samalla jauhaa chiliä hienojakoisemmaksi. Kun sitten sain sopat nieleskeltyä, niin alkoikin tuttu ja turvallinen chilin polte levitä ympäri suuta. Pikaisesti yritin vielä imeskellä limeviipaletta, jotta saisin peitettyä edes enimmät anjoviksen aromit. Tämän jälkeen olikin jo aika syöksyä tiskialtaalle kakomaan ja syljeskelemään.

Ei ollut herkkua, ei.