Ribeira, mustekalaa maustekastikkeessa

Tämänkertaisen tarjoiluehdotuksen maistelu ei alkanut mitenkään herkullisissa merkeissä, sillä suoritin testin välittömästi kalakastikkeen tarjoiluehdotusta kokeiltuani. Ajattelin, että pääsen helpommalla kun suoritan epämiellyttävät kokeilut kerralla alta pois. Olin siis juuri saanut yskittyä lavuaarin pohjalle enimmät kalalimat, kun olikin jo aika siirtyä lonkeroiden pariin. Enkä nyt luonnollisestikaan viittaa niihin lonkeroihin, joiden kunniaksi Pyhäjärvellä vielä ainakin pari vuotta takaperin järjestettiin ihan festivaalejakin.

Koskaan aikaisemmin en ole mustekalaa maistanut, eikä maistaminen nytkään erityisesti houkuttanut. Etenkin kun huomioidaan keittiössä jo valmiiksi leijaillut mätien anjovisten vieno tuoksu, yhdistettynä ällöttävimmän näköiseen tarjoiluehdotuskuvaan mitä olen tähän mennessä kohdannut:

Näin jo mielessäni miten paketista paljastuu kiemurtelevia imukuppilonkeroita, jotka yrittävät takertua kurkkuuni kiinni ja lopulta ulostautuvat navan kautta limaisina alieneina. Pakkauksesta paljastui kuitenkin - hieman yllättäenkin - tyyppiä ripulikakkaa sattumilla oleva kastike. Käytin soosit mikrossa, missä viimeiset elossa olevat luikerot räjähtelivät hengiltä. Tai näin minä ainakin päättelin uunista kuuluneesta räiskeestä ja valituksesta, ja aika räjähtäneelle se kastike sitten näyttikin:

Kastike haisi tunkkaiselle, ikiaikaiselle maakellarille ja minun oli ihan pakko tarkistaa pakkauksen parasta ennen -merkintä. Vähän jäin epäilemään, että olikohan tämä parasta edes ennen, mutta pakkausmerkintöjen mukaan ihan syömäkelpoista tavaraa kuitenkin. 

Tuijotellessani edessäni olevaa soosia aloin miettimään, että olenkohan sittenkin syönyt mustekalaa joskus aikaisemmin. Silloin minulla välähti, että tätähän se armeijan lihakastike oli! Se oli juuri tällaista  epämääräisen näköistä, hajuista ja makuista sotkua, joka sisälsi sitkeitä ja mauttomia lihapaloja. Nyt selvisi, että "härkää punaviinikastikkeessa" taisikin tosiasiassa olla "mustekalaa maustekastikkeessa".

Kastikkeen ulkonäkö ei kuitenkaan vastannut ollenkaan tarjoiluehdotusta, joten lautanen vesihanan alle ja huuhtelu käyntiin. Operaation jälkeen lavuaarin pohja näytti kutakuinkin siltä, että takana olisi ollut Pyhäjärven lonkerofestivaaleilla vietetty pitkä ja raskas viikonloppu.

Mustekalapalojen väritykseen huuhtelu ei auttanut, eikä kaapissa sattunut olemaan valkaisuainettakaan, joten tähän oli tyytyminen:

Sitten oli jäljellä enää maistelu.

Vuosia sitten kuultu kuvaus mustekalan mausta osoittui paikkansapitäväksi: "kuin pureskelisi pyyhekumia, jossa on paha jälkimaku". Mieto maku, joka huipentuu outoon ja epämiellyttävään jälkituntumaan. Ei erityisen pahaa, mutta ei hyvääkään ja ajattelin jo että pari suupalaa saa riittää tätä sorttia. Mutta sitten katseeni osui dippikastikkeeseen. Siis siihen dippikastikkeeseen, jonka olin tehnyt kalakastikepullossa olevan ohjeen mukaisesti (reseptin voitte tarkistaa edellisestä kirjoituksesta). Ja kuten arvata saattaa seuraavaksi dippailinkin jo täyttä vauhtia mustekaloja dippikastikkeessa.

Lopputulos oli hämmentävän hyvä. Jopa niin hyvä, että lautasen tyhjennyttyä suunnittelin lähteväni uudelleen mustekalaostoksille. Jotenkin anjoviksen ja mustekalan pahat maut kumosivat toisensa ja jäljelle jäivät vain kalakastikkeen suolaisuus ja limetistä tuleva kirpeys. Mustekalan rakennekin tuntui muuttuvan mureammaksi. Kertakaikkisen erinomaista! Yllättävää, erikoista ja ehdottoman suositeltavaa kokeiltavaksi!

Mitä sitten vielä tuohon varsinaiseen tarjoiluehdotukseen tulee, niin ihan älytönhän se on. Veikkaan silti, että viimeistään ylihuomenna ilmoittautuu joku, jonka suurinta herkkua on natustella juuri näitä Ribeiran mustekalakuutioita sellaisenaan, ilman kastiketta.

Spice up!, Thai kalakastike

Vielä muutama päivä sitten kuvittelin kalakastikkeen olevan jotain ihan täysin muuta kuin maustepullossa myytävää litkua. Mutta kiitos eräälle lukijalleni, nyt tiedän kalakastikkeen olevan kaakkoisaasialaisen keittiön perusmauste, jota käytetään samaan tapaan kuin soijaa.

Kalakastike valmistetaan latomalla puupönttöön anjovista, suolaa ja vettä, minkä jälkeen koko sotku jätetään pilaant... siis happanemaan. Lopulta liemi otetaan talteen, pistetään pulloon ja viedään kaupan hyllylle. Suolaa liuos sisältää noin 30 %. Eli pakkohan tämmöistä herkkua oli heti kokeilla.

Kaupassa totesin pikaisesti Thai kalakastikepurkin tarjoiluehdotuksen sisältävän shottilasillisen kalakastiketta ja limeviipaleen. Kotona huomasin, että lasissa näyttää lilluvan lisäksi ripauksellinen valkosipulia ja hyppysellinen chiliä. Siis takaisin kauppaan.

Pakkauksessa annetaan oikein ohje dippikastikkeelle. Siihen tulee:

3 rkl vettä
2 rkl kalakastiketta
2 rkl limettimehua
1 chili
1 tl valkosipulia

Luonnollisesti valmistin ensimmäisen paukun ohjeen mukaisesti. Ja luonnollisesti havaitsin, että tarjoiluehdottelija oli vähän muokannut ohjetta oman maun mukkaan. Lopputuote ei nimittäin muistuttanut alkuunkaan pakkauksessa ollutta kuvaa:

Eihän siinä sitten muukaan auttanut kuin ryhtyä selvittelemään oikeaa resettiä. Systemaattinen selvitystyö tuotti tulosta ja sain aikaiseksi diipshitkastikkeen, joka vastasi suurin piirtein etiketin kuvaa:

Tähän reseptiin tuli:

2 rkl vettä
3 rkl kalakastiketta
1/10 chiliä
1/10 tl valkosipulia

Tässä vaiheessa koko keittiö löyhkäsikin jo mädille anjoviksille. Puhumattakaan minusta itsestäni. Havaitsin myös sen, että tuo haju tarttuu mahtavan tehokkaasti sormenpäihin eikä se lähde niistä millään pois. Ihanaa!

Pakkauksessa muuten suositeltiin, että kastikkeessa dippailtaisiin kevätkääryleitä. Tällaisesta yksinkertaisesta luonnontieteilijästä kuitenkin tuntuu, että paukkulasi ei välttämättä ole paras tapa tarjoilla dippikastiketta. Jotenkin tuntuisi, että dippaaminen olisi huomattavasti helpompaa, jos se dipattava edes osittain mahtuisi dipattavaksi siihen dippausastiaan. diipadaa.

Mutta toisaalta, eipä tuohon tarjoiluehdotukseen mitään dipattavaa kuulunutkaan. Edessäni oli siis viinaslasillinen "hapanta", että enpä minä sitten muutakaan keksinyt kuin kulauttaa niin sanotusti pohjanmaan kautta. Että bottoms up vaan teillekin!

No sehän oli selvästi virhe. Nimittäin samalla kun otin ensituntumaa suolaliuokseen, tajusin, että välttääkseni chilin palasten aiheuttaman hitaan ja kivuliaan tukehtumiskuoleman, täytyy minun suorittaa nieleskely erityistä varovaisuutta noudattaen. Siinä sitä sitten pyöriteltiin pistävän saueria suolalientä kielen päällä, yrittäen samalla jauhaa chiliä hienojakoisemmaksi. Kun sitten sain sopat nieleskeltyä, niin alkoikin tuttu ja turvallinen chilin polte levitä ympäri suuta. Pikaisesti yritin vielä imeskellä limeviipaletta, jotta saisin peitettyä edes enimmät anjoviksen aromit. Tämän jälkeen olikin jo aika syöksyä tiskialtaalle kakomaan ja syljeskelemään.

Ei ollut herkkua, ei.