torstai 20. syyskuuta 2012

Saarioinen, Thousand Island salaattikastike

Saarioisten äidit ovat taas kehitelleet niin oivallisen tarjoiluehdotuksen, että pakkohan sitä on kokeilla. 

Tarjoiluehdotukseen kuuluu tilliä, ruohosipulia, kananmunalohko ja lusikallinen paprikajauhetta - eikä mitään muuta. Ei edes salaattikastiketta, vaikka tarjoiluehdotus salaattikastikepullon kyljestä löytyykin.


Eipä siinä sitten muuta kun ruoka-annosta kasaamaan.


Ajattelin etukäteen, että tämähän menee helpolla. Pari pientä suupalaa ja sillä selvä, mutta väärässä olin jälleen kerran.

Olen jotenkin kuvitellut, että paprikajauhe ei maistu oikein miltään, mutta eihän se pidä ollenkaan paikkaansa. Se maistuu nimittäin aivan hirvittävän pahalle. Yritin miettiä, että miten sen makua oikein voisi kuvailla, mutta sanavarastoni rajat tulivat pian vastaan. Voisin kuitenkin olettaa että kyseinen paprikajauhe oli valmistettu sekoittamalla keskenään sopivissa suhteissa vehnäjauhoja, sokeria, punaista väriainetta, natriumglutamaattia ja sitruunahappoa. Ainakaan ko. aineksista ei voisi saada aikaiseksi yhtään tätä pahempaa sotkua. Kun paprikajauheen lisukkeena oli vielä ikiaikainen inhokkimausteeni tilli, niin vuoden makuelämys oli valmis. Tillin haju ja sen ruohoisen aromikas maku aiheuttavat valtavia inhonväristyksiä joka kerta kun joudun altistumaan niille.

Normaalisti syön mielelläni keitettyjä kananmunia aivan sellaisenaan, mutta tillillä ja paprikajauheella kyllästettynä kananmuna otti liukkaan limanuljaskamaisen olemuksen ja välitön oksennusrefleksi oli hyvin lähellä. Väkipakolla nieleskelin silti koko satsin ja kun olin aikani irvistellyt keittiön pöydän ääressä huomasin, että naapuritalon parvekkeella tupakalla ollut opiskelijapoika katseli kovin kummastunut ilme kasvoillaan meillepäin. Poistuin pikaisesti keittiöstä wc:n suuntaan ja jatkoin puhaltelua siellä. Nyt pari tuntia myöhemmin olo alkaa jokseenkin normalisoitua.

Itse salaattikastiketta en ole vielä edes maistanut. Ja jos totta puhutaan, niin ei ihan hirveästi tee mieli edes maistaa.

25 kommenttia:

  1. Yam. Apina heittäny Saarioisten tehtaan takahuoneessa noppaa että mitä aineksia lyödään purkin kylkeen.

    VastaaPoista
  2. Aaa! Lisää näitä :) Oon kaivannu näitä juttuja.

    VastaaPoista
  3. Hhhmm. Mielenkiintoinen kattaus. :D Näitä lisää!

    VastaaPoista
  4. Hahha nää on niin loistavia! Saako lähettää tarjoiluehdotus-ehdotuksia vai valkkaatko ne mieluummin itse? Mietin vain jos joskus sattuu kaupassa silmään joku mielenkiintoinen :D

    http:/minityyppi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Aika namskun näköstä on :D Mietin että jos minä oisin ollu tuota maistamassa, ois kyllä oksennus tullu tosi nopeesti...

    VastaaPoista
  6. No meillä taitaa olla tuota kananmunasalaatinkastiketta jääkaapissa ja se on ihan hyvää kyllä, vaikka harvoin edes salaatinkastikkeista tykkään. Taidankin lähteä kananmunankeittoon, jotenkin alkoi tehdä mieli.. :D

    Ps. paprikajauhe on oikein hyvää esim. uunilohen päällä tai lasagnessa, mutta ehkä jätän maistamatta pelkästään, ettei mene hyvä mauste pilalle.

    VastaaPoista
  7. tuosta sitten seuraava! http://www.unclebens.fi/tuotteet/ateriakastikkeet/wok-kastike-thai-red-chili

    VastaaPoista
  8. Tiesin että ei hyvää seuraa heti kun näin tuon sanan paprikajauhe :)

    Mutta kumma heppu tämä, joka ei tillistä tykkää :o


    VastaaPoista
  9. Voiko paprikamauste todella olla pahaa pelkkänä? Se on yksi mun suosikkimausteistani. :--D Täytyy vissiin testata!

    http://tavallinenruokablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. näitä lisää!!
    heartagainstlight.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. Upeaa pioneerihenkeä :-) Blogisi joutui tunnustuksen uhriksi. I <3 your blog-tunnustuksen näet minun blogissani.

    VastaaPoista
  12. ah eikä kuinka mahtava blogi! jään ehdottomasti listoille :D

    http://siivujaonnesta.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. Olen täysin samaa mieltä tuosta paprikajauheesta. Se ei todellakaan voi olla sitä itseään, kun maistuu ihan vehjeelle. Yök.

    VastaaPoista
  14. Muuten hyvä, mutta toi ei ole tarjoiluehdotus, vaan havainnekuva joistain kastikkeen aineksista. Olkoonkin, että kananmuna lisätään tietty keittämättömänä.

    Sen lisäksi nimi ei ole Saarioisten keksimä, vaan ihan aito klassikko.

    VastaaPoista
  15. arvoisa asiantuntia

    muuten hyvä, mutta kyseessä on tarjoiluehdotus. vaikka kuvasta saakin selvää vähän heikosti, niin siellä se vasemmassa laidassa olla möllöttää: tarjoiluehdotus serveringsförslag.

    VastaaPoista
  16. Millon saadaan lisää? Tarttee lisää!!

    VastaaPoista
  17. PITÄÄ TULLA LISSÄÄ! Luin jo kaikki, vaikka vasta löysinkin tän blogin. Sain nauraa ihan kippurassa täällä :D

    VastaaPoista
  18. hei et oo pitkään aikaan kirjottanu mitää! : D mite ois joku juttu ihan joulun kunniaks?

    VastaaPoista
  19. Kiitos aamun huutonauruista! Löysin aivan sattumalta blogisi (älä kysy mistä - blogisi sivutuotteena tapahtui pienimuotoinen muistokatkos), ja ehdin lukea jo kaikki postauksesi ja janoan lisää!

    Ei muuta kuin kiitos kaunis tässä vaiheessa - jo siitäkin, että kaupassa käynti ei tule olemaan enää entisensä.. Silmäni ovat avattu, tarjousehdotukset tulevat suorastaan hyppimään silmille tästä lähin!

    VastaaPoista
  20. Nyt neitsytkertaa itekki tätä blogia luen, vaimolta kuullu ku lukkee tätä syyessä ja nauraa porkkanat nokasta ulos. On kyllä timanttista tavaraa. Onkohä nämä tarjoiluehotusten tekijät kertaakaa aatellu loppuun asti mitä ne siihe "ehotukseen" laittaa? :D Tuolla periaatteella vois laittaa vaikka sahanpurusäkkiin puurolautasen. Siinäpä sitte vejät kurkku karhiana sahanpurupuurot naamariin.

    p.s. meikä on järkyttyny että paprikajauheessa ei oo paprikaa. MIKSI SIINÄ EI OLE PAPRIKAA?

    VastaaPoista
  21. Loistava blogi, hienoa et löysin tän!

    VastaaPoista
  22. I found this is an informative blog and also very useful and knowledgeable. 토토

    VastaaPoista
  23. Simply wanna comment about handful of general things, It design will be perfect, the particular content will be real good: D. เล่นบาคาร่า

    VastaaPoista
  24. Webhusaiti yakanaka:Zonahobisaya
    Webhusaiti yakanaka:Zonahobisaya
    Webhusaiti yakanaka:One Piece
    Webhusaiti yakanaka:Zonahobisaya
    Webhusaiti yakanaka:Resep
    Webhusaiti yakanaka:Profil
    Webhusaiti yakanaka:Zonahobisaya
    Webhusaiti yakanaka:Zonahobisaya

    VastaaPoista