X-tra, kalapalat

Mailiin on viime keväästä asti tupsahdellut säännöllisesti vinkkejä, että minun pitäisi testata X-tra kalapalojen tai Trawlic Alaskan seitin tarjoiluehdotusta. Testattavaksi valikoitui lopulta X-tra kalapalat ja pelkästään siitä syystä, että en millään viitsinyt lähteä Lidliin asti hakemaan pakasteseitiä.

Pakkauksen takapuolella kerrotaan kalapaloja käytettävän kalakeittoihin ja -patoihin, leivitettyinä leikkeiksi tai kuorrutettuna uunikalaksi. Siksi onkin aivan luonnollista, että tarjoiluehdotuksessa seitiä ei ole käytetty mihinkään edellä mainituista. Sen sijaan tarjoiluehdotukseen kuuluu paketillinen raakoja seitipaloja, pari sitruunaviipaletta, purjosipulia ja persiljaa. Kaikki tämä tarjoillaan puusäleikön päältä.

Trawlicin tarjoiluehdotus on muunneltu versio edellisestä: siinä kalapaloja on kaksi, sitruunan tilalla on limeä, persiljan sijasta tarjoillaan tilliä ja tarjoilualustana toimii jäämurska. Pistää väkisinkin miettimään, että onko molemmat ehdotukset laatinut sama tarjoiluehdottelija ja jos on, niin miksi? Ja että kumpi ehdotus syntyi ensin? Onko esim. Lidlin pääkonttuurilla Saksassa käyty seuraavanlainen keskustelun puolikas:

"Aber X-tra kalapalojen tarjoluehdotusch on aivan wunderbar! Meidän täytyy schama tyyppi tarjoiluehdotuschta tekemään schaada! makschoi mitä makschoi!"

Ja ylipäätään, olisiko oikeasti ollut niin iso homma vääntää vaikka sitä kalasoppaa, jonka pinnalla olisi sitten voinut lillua pari seitikuutiota? Raaka seiti ei vaan ole kovinkaan ruokahalua kiihottavaa, oli siihen päälle paiskattu kuinka suuri rehukeko tahansa. Vai liekö taustalla kuitenkin ajatus siitä, että halpatuotteen pakkauksen tuleekin olla mahdollisimman luotaantyöntävän näköinen, jotta kuluttaja nappaisi vierestä sen kalliimman tuotteen. Tiedä häntä.

No, tämmöistä sapuskaa sitä luotaantyöntävyydestään huolimatta oli eilen illalla tarjolla:

Jostain kumman syystä en ihan hirveän innokkaasti odottanut tätä testiä. Itseasiassa raa'an seitin syöminen tuntui äärimmäisen vastenmieliselle ajatukselle. Edessäni oli sitä kuitenkin lautasellinen. Rohkeasti lohkaisin haarukalla pienen palasen pihvin reunasta (Tai siis yritin repiä sitä väkipakolla ja lopulta jouduin kaivamaan fileerausveitsen avuksi, kun X-tra sitkeä kalapala olisi muuten lähtenyt kokonaisena mukaan). Maku olikin sitten positiivinen yllätys. Sitä kun ei oikeastaan ollut ollenkaan, mutta rakennetta kyllä piisasi. Ihan kuin olisi jyystänyt limaista jännettä, joka ei millään suostu menemään poikki vaan on pakko niellä kokonaisena. Kalan tekstuuri oli niin vaikeasti nieltävää, että ruohot eivät auttaneet ruokailua ollenkaan ja operaatio oli pakko jättää kesken. Sitkeän yrittämisen lopputuloksena sain tuhottua noin yhden kolmasosan yhdestä kalapalasta ja lisäksi en enää koskaan pysty syömään ainoatakaan seitipitoista ruokalajia.

No, onpahan taas vähän vähemmän ruokalajeja valittavana.

Pirkka, sipulikuutiot

Minä tykkään sipulista oikein paljon. Minulla on myös kaveri, joka tykkää sipulista ja kyseisen kaverin kanssa elelimme kämppiksinä tuossa 2000-luvun alkupuolella reilun vuoden verran. Jääkaappi meillä oli yleensä melko tyhjänlainen, mutta kahta asiaa sieltä löytyi aina: maitoa ja pilkottua sipulia. Ja jos jääkaapin ovea raotti edes vähäsen, niin koko pikkuinen asunto löyhkäsi sipulille. Meitä se ei tietenkään haitannut, mutta vieraat eivät aina asiasta niin innostuneet.

Sipulia laitettiin kaikkiin mahdollisiin ruokiin ja tyypillisesti vielä raakana. Kaverini kokeili sipulia joskus kaurapuuroonkin, ja hyvää oli ollut. Ei se kyllä toisaalta kokeillut sitä koskaan uudestaan, että ehkä se ei ollutkaan niin hyvää...

Muutama viikko takaperin tämä kaverini tuli muuten korjaamaan juuri ostamaani c-kasettisoitinta. Soittimen vasen äänikanava ei toiminut ja olin saanut haarukoitua vian din-kaapeliin. Homma piti siis olla hyvin simppeli operaatio, jossa din-kaapelin kuori avataan, vasemman kanavan johto katkaistaan murtumakohdasta ja ehjätään uudestaan tinaamalla. Kaverini on siis koulutukseltaan sähkö(tekniikan diplomi)insinööri ja vielä suhteellisen lahjakas työssään. Homman piti kestää noin 15 minuuttia, huonossakin tapauksessa korkeintaan puoli tuntia.

Lähestymistapa oli ehkä hieman yltiöoptimistinen, sillä vartin homma muuttui kolmen tunnin kamppailuksi.
Aluksi katkaistiin ihan väärä johto (Ettei insinööri pahoittaisi mieltään, niin mainitaan erikseen, että minä itse ohjeistin katkaisemaan juuri sen johdon) ja sitten ihmeteltiin, kun vika ei löytynytkään siitä johdosta. Sitten huomattiin, että se olikin mikrofonin johto, joka katkaistiin. Sitten korjattiin mikrofoni ja etsittiin oikea johto. Aika yllättävää muuten, että siinä oikeassa johdossa luki, että "left channel". Sitten katkaistiin se oikea johto ja tinattiin ja katkaistiin uudestaan, kun vika ei korjaantunut ja tinattiin uudestaan ja ihmeteltiin, kun ei se vaan toimi. Ja sitten vasta huomattiin, että siellä din-kaapelin päässä oleva adapterikin on rikki. Nyt se vasen kanava kuitenkin kuuluu. Mikrofonia en ole tohtinut edes testata.

Sipulin ystävänä ajattelin, että Pirkka sipulikuutioiden tarjoiluehdotus olisi niin sanotusti "pala kakkua", koostuuhan se pelkästään kupillisesta raakaa, pilkottua sipulia (höystettynä parilla kokonaisella rekvisiitta sipulilla), mutta näköjään sorruin tässäkin asiassa yltiöoptimismiin.

Tarjoiluehdotuksen mukaisesti sipulikuutiot tarjotaan kohmeisina. Yritin ensin syödä jäistä sipulimurskaa, mutta maku oli aivan kauhea. Tämän jälkeen päätin sulattaa sipulit mikrossa, josko maku paranisi sillä. Mikrottamisesta oli se hyöty, että sipulien tilavuus puolittui, makua se ei sen sijaan parantanut vaan pahensi entisestään. En tiedä aiheutuuko tuo paha maku pakastamisesta vai johtuuko se kenties puolalaisista ympäristömyrkyistä (Alkuperämaa näyttää nim. olevan Puola). Molemmat lienevät yhtä todennäköisiä vaihtoehtoja. Maku oli aavistuksen verran makea ja voimakkaan liuotinmainen. Nimenomaan liuotinmainen. Ikäänkuin olisin joskus labrassa impannut kemikaalia, jonka haju muistutti juuri tätä makua, en vain millään hoksaa, että mikä se kemikaali voisi olla. Kenties asia selviää sitten viimeistään sairaalassa, kun aletaan tutkia, että minkä sortin myrkytyksen olen onnistunutkaan hankkimaan. Yritin uskotella itselleni, että ihan hyvää se on ja sain sinnillä nieltyä suunnilleen puolet annoksesta. Mielessä pyöri kuitenkin koko ajan tuleva lääkärireissu. Nimittäin jos tuosta nyt ei sitä myrkytystä tulisikaan, niin salmonella lienee ainakin tulossa.

Tätä tarjoiluehdotusta en halua enää koskaan kokeilla. Itseasiassa en halua enää koskaan syödä sipulia missään muodossa. Minä vihaan sipulia.

Lidl, Goody cao kaakao

Tarjoiluehdotusten suhteen Lidl on osoittanut seikkailevansa ihan omassa ulottovuudessaan ja tämä Goody caon tarjoiluehdotus on jopa Lidlin asteikolla täysin omaa luokkaansa. 

Kaakaopurkissa on kuva riippukeinussa makoilevasta hattupäisestä apinasta, joka imee pillillä kaakaota lasista. Riippukeinu on viritetty parin kaakaopuun välille ja löytyypä kuvasta muutama kaakaopapukin. Vastaavanlaisia kuvia löytyy toki joka ikisestä lapsille suunnatusta kaakaopakkauksesta, mutta Lidlin versiosta löytyy myös teksti "tarjoiluehdotus". (Todennäköisesti joku lukija yrittää nyt esittää, että tarjoiluehdotuksella viitataan tuohon alemmassa kuvassa näkyvään kuvasarjaan, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kuvasarjassa esitetään nimittäin tietenkin valmistusohje.) 

Taloudestamme ei löytynyt oikeaa apinaa eikä edes leikkiversiota. Myös piirretyt riippukeinut ja halkaistut kaakaopavut olivat hukassa. Yritin kuumeisesti miettiä, että miten ihmeessä onnistun kokeilemaan tarjoiluehdotusta, jota on mahdoton kokeilla, ellei sitten asu ihmemaassa yhdessä Liisan ja kaikkien muiden päivittäin kärpässieniä naukkailevien kanssa. Suureksi hämmästyksekseni lipaston kätköistä löytyi kuitenkin vihko, joka paljastaa nuoren teddypunkkarin inspiroituneen Goody caon tarjoiluehdotusta jo yli kaksikymmentä vuotta sitten (klikkaa kuva isoksi):

Allekirjoitus osoittaa kirjoituksen olevan aito!

Kirjoituksessaan nuori teddypunkkari on todennut muun muassa, että Goody caon tarjoiluehdotus on ihan paras ja että kaakao on tosi hyvää.

Näin ollen voinemmekin todeta, että Goody caon tarjoiluehdotus on ehdottomasta parasta A-luokkaa.

Pirkka, sitruunatee

Minun olisi pitänyt tajuta sillä hetkellä, kun kaupassa tartuin Pirkka sitruunateepakkaukseen, että tämän tarjoiluehdotuksen testaaminen on ihan yhtä hyvä idea kuin mennä aamuyöllä grillijonoon aukomaan päätään punaisimman niskan omistavalle natsille. Veren sijaan tosin kerjäsin nenästäni räkää.

Nyt pää onkin sitten jo muutaman päivän ollut täynnä räkää. Lisäksi lihaksia jomottaa, aivastuttaa, yskittää ja väsyttää. Viime yönä nousi vielä kuumekin, joten tämä päivä on mennyt sängyssä makoillessa.

Olen aivan varma, että syy sairastumiseen on tee. Minä en nimittäin normaalisti juo ollenkaan teetä, saati että ostaisin sitä kaupasta. En edes pidä teestä. Minä en myöskään normaalisti sairastu. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa milloin minulla olisi viimeksi ollut flunssa. Kuumeessa olen ollut edellisen kerran vuonna 2003. Kyseisestä kerrasta todettakoon, että se oli ikimuistoinen vatsatauti (nimimerkillä vuodevaatteet ja kahdet kalsarit pesuun yhden illan aikana).

Mutta jos sitten jostain kumman syystä satun sairastumaan, niin silloin juon teetä litratolkulla. Tee helpottaa mukavasti tukkoista oloa ja flunssaisena se alkaa jotenkin maistuakin ihan hyvälle.

Immuunijärjestelmäni joutui siis selvästikin syvään shokkitilaan, kun tartuin tuohon teepakkaukseen kaupassa. Ilmeisesti se kuvitteli, että minä en luota kylliksi sen tautien torjuntakykyyn ja että hankin teepakkauksen valmiiksi syyslentsua varten. Kostoksi se päätti tiputtaa puolustustasoa niin paljon, että pöpöt pääsevät takuulla iskemään täysillä ja onnistuikin siinä erinomaisesti.

(Sillä, että seisoin viime perjantaina kolme tuntia vesisateessa ilman sadevaatteita, kun seurasin torilla ilmakitarafinaalia, ei tietenkään ole mitään tekemistä sairastumisen kanssa. Eikä sillä, että osastomme henkilökunnasta noin 80 prosenttia on parhaillaan kipeänä. Teestä tämä johtuu.)

Nyt kun olen täysin aiheellisesti siirtänyt vastuun sairastumisestani Keskolle, niin on aika mennä itse asiaan.

Tarjoiluehdotukseen kuuluu pari kupillista teetä, sitruunaviipaleilla varustettuna. Toistaiseksi kuulostaa siis aika lupaavalle, mutta sitten ajetaan ryminällä metsään. Teekuppien lisäksi tarjoiluehdotukseen kuuluu nimittäin halkaistu sitruuna. Itse olisin ehkä laittanut tarjoiluehdotukseen jotain keksejä tai vaikka voileipiä, mutta tässä on sitruuna ja tällä mennään.

Ylhäällä mainitusta syystä taloudestamme ei luonnollisesti löydy teekuppia, joten kahvikuppi sai kelvata. Sen vuoksi sitruunalle tuli hieman ahdas olo:

Teen oma sitruuna-aromi oli aika mieto ja sitruunaviipale toikin mukavasti lisämakua ja kirpeyttä. Eli tältä osin tarjoiluehdotus oli oikeastaan erinomainen. Tätä voisin kokeilla uudestaankin, vaikka en tosiaan mikään teen ystävä ole (tarjoiluehdotusta testatessa olin siis vielä terve).  Tietenkin on vähän hölmöä maustaa sitruunateetä tuoreella sitruunalla, mutta kokeilkaa ihmeessä vaikka jollain muulla teellä.

Sitruunan puoliskot olivatkin sitten haastellisempi tehtävä. Sitruunassa pitäisi olla noin kuusi prosenttia sitruunahappoa, joka siis aiheuttaa sitruunan happamuuden (sitruunahappo tunnetaan myös koodilla E330). Luulen kylläkin että juuri tässä yksilössä sitruunahappoa oli kuutisenkymmentä prosenttia. Teoriaani tuki myös havainto, että pari tuntia myöhemmin poskeeni oli ilmestynyt reikä ja hampaan tyngät alkoivat putoilla suustani. Vai tapahtuiko se sittenkin siinä unessa, jonka näin yöllä? Samassa unessa muuten keksin nerokkaan yksinkertaisen keinon, jonka avulla nettisivustoilla voi rikastua todella helposti. Valitettavasti en vain muista sitä enää, ilmeisesti kyseessä ei kuitenkaan ollut tarjoiluehdotus-aiheisen blogin pitäminen.

Sitruunan syöminen oli oikeastaan aika hämmentävä kokemus. Jokainen happamansuolainen lusikallinen väänsi naaman hirvittävään irvistykseen, mutta toisaalta ei oikein malttanut lopettaa keskenkään: Josko se seuraava lusikallinen maistuisi jo vähän paremmalta. Vähän kuin oikein kirpeät hedelmäkarkit, jotka liuottavat kielestä kaikki makunystyt mukanaan ja kuitenkin niitä on pakko syödä. Tai apteekkarin salmiakki, aivan kamalan pahaa, mutta kuitenkin ostan sitä aina jos jostain löydän. Eli siis tämä osio tarjoiluehdotuksesta oli kamalan pahaa, mutta joku kieroutunut himo sitruunaan silti jäi.

Lähikauppakin olisi vielä auki. Sieltä saa sitruunoita. Lienee aika mitata kuume.

Lunden, sian- ja naudanlihaa

"Minkähän takia herra on laittanu pussillisen perunoita PAKASTIMEEN?!"

Hyvä kysymys. Ei aavistustakaan, mutta umpijäässä ne potut kyllä olivat. Edellisilta oli mennyt aikamoisessa hernerokkasumussa, eikä muistikuvia juurikaan ollut. Kaiketi jossain vaiheessa se perunapussi tuli sitten tungettua sinne pakastimeen.

Blogia seuranneet tietävät, että minä en syö punaista lihaa. En ole syönyt kahdeksaan vuoteen, enkä ole aikeissa syödä. Tämänkertainen tarjoiluehdotus kuitenkin käsittelee säilykelihaa eli nötköttiä (tai siis tässä tapauksessa svin- och nötköttiä). Tarjoiluehdotuksen toteuttaminen vain osoittautui yllättävän raskaaksi.

Nötkött on nimenomaan retkiruokaa. Vaikea kuvitella miksi kukaan tahtoisi vetää sitä kotonaan, mutta retkimuonana se menettelee. Lihapurkki kulkee kätevästi mukana, sisältää runsaasti energiaa, eikä säilyvyyden kanssa ole ongelmia. 

Viimeiset nötkött-kokemukseni ovatkin peräisin armeijan metsäleireiltä, reilun kymmenen vuoden takaa. Sen jälkeen ei olekaan ollut tarvetta maistella tuota herkkua. Niillä leireillä nimittäin kalakeittokin tehtiin nötkötistä.

Nötkötin tarjoiluehdotus täytyy siis kokeilla retkeillessä ja pitkä pyörälenkki tarjosi siihen erinomaisen tilaisuuden. Ja koska minä en todellakaan syö sika-nautaa, niin hommasin tätä tapausta varten sijaistestaajan. Sijaistestaaja sai tosin kuulla asiasta vasta puolivälissä matkaa, eikä vastaanotto ollut mitenkään erityisen innostunut. Intoa ei myöskään lisännyt, kun paljastin aterian olevan ”tavallaan liharuokaa”. Uhkailu, kiristäminen ja katteettomat lupaukset tehosivat kuitenkin lopulta ja taukopaikalla pääsin tarjoamaan tuon erikoislounaan.

Lundenin nötkötin tarjoiluehdotus pitää sisällään kolme nötköttpihviä ja kolme raakaa, kokonaista punasipulia. Sen lisäksi tarjoiluehdotukseen kuuluu jotain salaatin tapaista ja ilmeisesti (keltaista) paprikaa.

En oikein saanut selvää mitä tuo salaatti on. Kaupasta ei löytynyt mitään, mikä olisi täysin vastannut tuota. Lopulta päädyin suolaheinään, ulkonäkönsä puolesta se oli tarpeeksi lähellä. Lisäksi se vielä maistuukin hyvälle. Myös tuo paprika oli vähän tulkinnanvarainen, mutta en keksinyt mitä muutakaan se olisi voinut olla. Tarjoiluehdotuksen mukaan nötkött on viipaloitu siisteiksi, pyöreiksi pihveiksi, jotka on selvästikin paistettu. Luonnollisestikaan keittovehkeitä ei sattunut reissuun mukaan, joten lopputulos näytti tältä:

Löysin kaupasta vain jättikokoisia punasipuleita. Ajattelin, että yksi iso vastaa kolmea pientä.

Ojensin lautasen kaverilleni. Hän nuuhkaisi ruokaa ja meinasi yökätä. Ensimmäinen suupala oli selvästi tuskallinen nieltävä, mutta oikean systeemin löydyttyä ateriointi näytti helpottavan: Jokaiseen suupalaan nötköttiä oli liitettävä joko sipulia tai paprikaa. Kyseiset rehut nimittäin peittävät nötkötin maun miltei kokonaan. Hankalan alun jälkeen reilusti yli puolet ateriasta tulikin syötyä.

Oikeastaan tämä ei edes ollut kovin älytön tarjoiluehdotus. Tokihan nuo raa'at, kokonaiset punasipulit olivat vähän pöljä juttu, mutta onhan tuota oudompiakin asioita tullut eteen. Itseasiassa halusinkin vain tilaisuuden syöttää jotain tosi pahaa kaverilleni (no sori!). Loppumatkan se valittelikin nötköttin ja sipulin makuisia röyhtäyksiä ja tuskasteli suuhun jäänyttä rasvakalvoa.

Ei tämä tarjoiluehdotus silti minullekaan mitenkään helppo ollut. Tänä kesänä ei ole pahemmin tullut harrastettua pyöräilyä ja tämä oli vasta ensimmäinen pitkä lenkki. Reittimme kulki Oulusta Iin kautta Yli-Iihin, sieltä Kiiminkiin ja takaisin Ouluun. Matkaa tuli kaikkiaan 114, 04 kilometriä ja aikaa kului riittävästi. Varsinkin matka Kiimingistä Ouluun oli täyttää tuskaa. Kotiin palattuani makasin olohuoneen lattialla ja tuijotin kattolamppua, vailla minkäänlaista aivotoimintaa. Koko loppupäivä meni jossain hämärän rajamailla. Ja aamulla heräsin sitten siihen, kun rouva kantoi jäisen perunasäkin eteeni.

Aino, mustikkapiirakkajäätelö

Aino-jäätelöiden tarjoiluehdotuksia on ehdottanut jo niin moni lukija, että lienee aika kokeilla yhtä sellaista. Oikeastaan olisin voinut valita joka Ainoan jäätelöpakkauksen, mutta tämä tuntui tähän hetkeen sopivimmalta. Näillä tarjoiluehdotuksillahan ei ole mitään tekemistä oikeiden tarjoiluehdotusten kanssa, vaan joku vatipää on jälleen varmuuden vuoksi nakannut merkinnät pakkausten kylkeen. Aino-jäätelöiden tarjoiluehdotuksiin kuuluukin mm. suklaata ja maitoa (maitosuklaajäätelö), kanelitankoja ja omenia (uuniomenajäätelö)  sekä lakritsia ja vaniljankukka (lakritsijäätelö). Itse jäätelöitä tarjoiluehdotuksista on tietenkin aivan turha hakea.

Kokeilussa olevan mustikkapiirakkajäätelön tarjoiluehdotukseen kuuluu palanen mustikkapiirakkaa, muutama tuore mustikka ja mukana möllöttää myös pari mustikan lehteä.

Mustikkapiirakkajäätelöstä sen verran, että mustikkapiirakan makuinen jäätelö kuulostaa enemmän kieroutuneen kemistin laboratoriokikkailulle kuin oikeasti järkevälle tuotteelle. Mustikkapiirakka vs. mustikkapiirakkajäätelö on vähän kuin luomu vs. silikoni: Toinen on aito, toinen ei. Mutta makunsa kullakin.

Rouva vastasi leipomishommista, siksi piirakka ei muistuta ehdotettua piirakkaa alkuunkaan. Mustikkapiirakkaa se kuitenkin on ja sillä hyvä.

Tuoreet mustikat poimin kerrostalomme takapuolella olevasta pienestä metsiköstä (piirakkaan menneet tulivat pakastimesta). No, saattaa ne olla juolukoitakin. Tai variksen marjoja. Puolukoita ne eivät kuitenkaan melko varmasti ole. Marja kuin marja, meillä ei olla turhan tarkkoja.

Kyseinen metsikkö muuten toimii opiskelijoiden, koirien, juoppojen ja kaikkien muidenkin vajakkien kuseskelupaikkana. Eli hyvin lannoitettuja nuo hedelmät ainakin ovat, reviirimerkinnät voi miltei haistaa.

Typeryydestään huolimatta tämä menee väkisinkin miellyttävien tarjoiluehdotusten osastolle. Piirakassa oli tosin liikaa sokeria ja pohja jäi kuivak... ...Eikun, siis rouvahan lukeekin tätä blogia... Mustikkapiirakka oli siis erinomaisen hyvää (no, oli se ihan oikeastikin)! Hyviähän nuo marjatkin toki olivat, lehdet sen sijaan olivat kitkeriä ja sitkeitä (se johtuu varmaan siitä ureasta).  Hämärän peittoon kyllä jäi miksi mustikkapiirakan kanssa pitäisi tarjota vielä tuoreitakin mustikoita, tai sitten niitä lehtiä.

Jäätelö, tai vaikka vaniljakastike olisi tietenkin tehnyt tästä tarjoiluehdotuksesta vielä maukkaampaa (ja noiden mustikan lehtien skippaaminen). Jäätelöksi olisin tosin valinnut jotain muuta kuin tuota mustikkapiirakkasimulaatiota.

Kaikesta huolimatta, tämä oli kuitenkin tähän mennessä testatuista tarjoiluehdotuksista Ainoita, joita nauttii mielellään.

Pirkka, valkosipulidippi

Tarjoiluehdottelija: "Siis valkosipulidippi? Tarkoittaako se sellaista dippikastiketta johon dipataan valkosipulia?"

Keskon markkinointiosaston konttoripäällikkö: "Heh. Joo, sitähän se juuri tarkoittaa."

Kuukautta myöhemmin pakkaussuunnittelija kiikuttaa valmiin pakkauksen konttoripäällikön kouraan. Pakkaussuunnittelija on vähän ihmetellyt kummallista tarjoiluehdotusta, mutta tarjoiluehdottelija on kertonut laatineensa sen konttoripäällikön ohjeiden mukaan. Konttoripäällikkö pyyhkii hikeä otsaltaan huomattuaan, että mitään ei ole enää tehtävissä. Tämän piti olla niin selvä keissi, että ylimääräinen budjetti käytiin jo poikien kanssa ryyppäämässä Tallinnassa. Konttoripäällikkö oli luullut, että se onneton tarjoiluehdottelija vain vitsailee, kun se kyselee niitä typeriä kysymyksiään.

Konttoripäällikkö hengittää syvään, astuu isojen pomojen eteen ja selittää kuinka hassulla tarjoiluehdotuksella haluttiin erityisesti korostaa tuotteen valkosipulipitoisuutta (6,5 %). Isot pojat tykkää ja konttoripäällikkö huokaisee helpotuksesta. Illalla mennään poikien kans ryyppäämään. Tietysti firman piikkiin.

Pirkka valkosipulidipin tarjoiluehdotukseen kuuluu kupillinen dippikastiketta, kahdeksan kokonaista valkosipulia ja muutama kynsi vielä päälle.

Meidän taloudessa valkosipulit ehtivät aina pilaantua ennen kuin ne saadaan käytettyä, joten ostin niitä vain kolme kappaletta. Ajattelin, että se riittää enemmän kuin hyvin simuloimaan tätä ”tarjoiluehdotusta”. Luonnollisestikin myös kuorin kynnet ennen dippailua. 

Itse dippaaminen osoittautuikin aika turhaksi touhuksi. Dippikastike ei nimittäin tarttunut valkosipulin sileään pintaan oikeastaan ollenkaan. Efekti oli suunnilleen sama kuin jos yrittäisi syödä sosekeittoa yksipiikkisellä haarukalla, joka on vielä pinnoitettu teflonilla. Eli lusikka piti ottaa avuksi. Valkosipuli poltteli siinä määrin pahasti suussa, että kastikkeesta ei jäänyt oikeastaan minkäänlaisia mielikuvia. Myöhemmin totesin sen maistuvan lähes yksinomaan etikalle, aika pahaa siis. Viidennen kynnen jälkeen kyyneleet valuivat poskille ja  kieli oli ilmiliekeissä. Oli aika lopettaa.

Jostain syystä rouva ei oikein innostunut tämänkertaisesta kokeilustani. Loppuillan sain kuulla olevani haisuli ja rouva piti nenästään kiinni aina kun saavuin alle kolmen metrin etäisyydelle. Yritin ehdottaa, että hänkin olisi vetänyt pari valkosipulin kynttä, mutta sekään ei kelvannut. Nukkumaan menon hetkellä minulle ehdotettiin hienovaraisesti sohvalle siirtymistä. Yritin hetken aikaa aikaa nukkua parikymmentä senttiä liian lyhyellä sohvalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Toisaalta en myöskään jaksanut lähteä tonkimaan vieraspatjaa varastosta, joten levitin telttapatjan lattialle ja nukuin siinä. Tai siis lähinnä valvoin, telttapatjani kun on mallia luunmurskaaja. Yritin laittaa peittoa patjan päälle lisäpehmusteeksi aika surkealla menestyksellä. 


Huonosti nukutun yön jälkeen huomasin kuitenkin yhden asian: Selkäni ei ole ollut vuosikausiin yhtä hyvässä kunnossa! Jotain hyvää siis tästäkin testistä seurasi ja näillä näkymin myös ensi yö menee olohuoneen lattialla pötkötellessä.