Saarioinen, kerroskiisseli

Eräs lukijani lähetti minulle jokin aikaa sitten sähköpostia, jossa hän ehdotti, että kokeilisin Saariosten kerroskiisselin tarjoiluehdotusta blogissani. Hän kertoi miettineensä jo vuosia kuinka kyseinen tarjoiluehdotus saataisiin toteutettua kohtuullisen helposti (no, niin varmaan on miettinyt...). Tutkailtuani tarjoiluehdotusta sisäinen lego-insinöörini otti vallan. Pakkohan tähän on joku ratkaisu löytyä. Tällä kertaa testi ei siis keskity siihen mille joku tarjoiluehdotus maistuu, vaan nyt kokeillaan kuinka tarjoiluehdotus saadaan toteutettua.

Ensi silmäyksellä tarjoiluehdotuksessa ei vaikuta olevan mitään kummallista. Se sisältää vain kupillisen kerroskiisseliä. Vaniljakerros on alhaalla ja mehusoppa ylhäällä, aivan kuten myyntipakkauksessakin. Koristeeksi on vielä tällätty jonkin sortin nokkonen. Tarkempi katselmus kuitenkin paljastaa, että tarjoiluastiana toimii lasikulho ja tästä seuraakin ongelma: kuinka hitossa kumota kerroskiisseli myyntipakkauksesta lasikippoon siten, että soppakerrosten järjestys ei vaihdu, eivätkä kerrokset sekoitu prosessissa toisiinsa?!

Ongelmaan löytyi lopulta ratkaisu, mutta helppoa se ei ollut. Jouduin jopa tiedustelemaan asiaa Saarioisten kuluttajapalvelusta. Samalla kinusin heitä lähettämään laatikollisen kiisseleitä, tai edes jonkun äidin soppaa keittämään. Kumpaakaan eivät lähettäneet. Sen kylläkin myönsivät, että olivat huijanneet ja tehneet kiisselit suoraan lasiastiaan, peijoonit.

Ensimmäisenä lähdin hakemaan yksinkertaisimman tuntuista ratkaisua eli lähestyin asiaa pohjan kautta. Kiisselikuppi nurinpäin, pohja saksilla veks ja sitten vain kipataan sisältö lasiastiaan. Eihän se tietenkään onnistunut. Homma meni pieleen jo siinä vaiheessa, kun käänsin kipon kumolleen: paksu vaniljakiisseli plörähti suoraan ohuen mehukeiton läpi pohjalle, kerrokset sekaisin ja homma uusiksi.

Toinen yritys oli pilalla ennen kuin se ehti edes alkaa. Olin ohjeistanut rouvaa tuomaan kaupasta uuden kerroskiisselin testiä varten, ja vielä erikseen painotin, että kiisselin kerrokset tulee olla täysin erillään. Ilmeisesti rouva kuitenkin päätti tehdä kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja kahdensadan metrin matkalla kaupasta kotiin, harjoitella jonglöörausta kiisselipaketilla, tai ainakin paiskella sitä seinään muuten vaan, sillä niin sekavaa tavaraa sieltä kannen alta paljastui.

Kolmannella kerralla lähdin itse asialle, vain todetakseni, että edellä mainittu käsittely oli tehty joka ikiselle kiisselirasialle mitä kaupasta löytyi.

Vasta neljännellä kerralla tärppäsi. Sitä ennen ehdin saada unessa profeetallisen näyn ja tiesin tasan tarkkaan kuinka tarjoiluehdotus tulee toteuttaa. Unessa minua myös käskettiin jakamaan tietoni kaikelle kansalle.

Näillä ohjeilla sinäkin onnistut keittiössä:

Kaiva kaapista syvä lautanen, kulho tms., johon voit tilapäisesti lusikoida mehukiisselin rasiasta. Lisäksi tarvitset lusikan, sakset, paperia sekä tietenkin tarjoiluastian. Avaa kiisselirasia varovasti. Jos pieni määrä vaniljakiisseliä on sekoittunut mehukiisseliin (kuten kuvassa), niin se ei haittaa. Sen saa lusikalla pois.

Lusikoi mehukiisseli toiseen astiaan. Kiisselin vähentyessä kannattaa kallistaa rasiaa vähän, jotta lusikoiminen olisi helpompaa. Vaniljaosio on myös sen verran paksua, että sitä pystyy varovasti painamaan lusikan pohjalla, eikä se mene rikki. Kaikkea mehukiisseliä ei kuitenkaan millään saa poistettua tällä tavalla ja lopputuloksen tulisikin näyttää jotakuinkin tältä: 

Mehujämät saa poistettua ainoastaan kuorimalla vaniljakiissellin pinnan pois. Samalla kannattaa pyyhkiä paperilla rasian sisäreunoja, jotta mehuja saa poistettua sieltäkin. Tämän vaiheen jälkeen kiisseli näyttää (ylivalotusta lukuunottamatta) tältä:

Käytännössä kuorinnan jälkeenkin vaniljakerroksen pintaan jää vielä pieniä väriläiskiä. Vaniljakiisseli kannattaakin poistaa rasian pohjan kautta, jotta värivirheet eivät jäisi näkyviin tarjoiluastiassa. Seuraavaksi tarvitaan siis saksia. Leikkaa kiisselirasian reunukset pois ja siirrä rasia tarjoiluastian pohjalle. Sen jälkeen leikkaa rasian pohja varovasti halki ja vedä rasian puoliskot pois kiisselin alta. Muotoile kiisseli lusikalla suht tasaiseksi (kannattaa lisäksi painella kiisseli tiiviisti astian reunoja vasten, ettei mehu pääse valumaan alle):

Kaada mehukiisseli tarjoiluastiaan ja nakkaa hautessasi koristeeksi risuja ja männykäpyjä. Kumpiakaan ei nyt ollut saatavilla, joten koristelut jäi tekemättä:

Helppoa kuin heinänteko helteellä! Eli toisin sanoen, siinä ajassa minkä nysväätte kiisseliä kupista toiseen, niin teidän äiti ehtii tehdä teille ihan kotitekoiset sopat.

No, kaikki varmasti haluavat kuitenkin tietää, että mille tarjoiluehdotus sitten lopulta maistui?

Emminä tiiä. Minä oikein noista kiisseleistä välitä.

Rainbow, BBQ ristikkoperunat

Tällä kertaa testivuoron saa Rainbow ristikkoperunoiden varsin maustepitoinen tarjoiluehdotus. Ehdotukseen kuuluu pieni kupillinen ristikkoperunoita, kourallinen mustapippureita, valkosipulin kynsi, suolaa, yksi punainen chilipaprika ja yksi habanero.

Edellinen chiliä sisältänyt tarjoiluehdotus on vielä turhan hyvin muistissa, joten testi aiheutti etukäteen normaalia enemmän ahdistusta. Tai oikeastaan pelkoa. Kauhua. Suunnatonta paniikkia ja epätoivoa.

Asiaa ei auttanut se, että ostin kaupasta chililajitelman ja söin ihan vain harjoituksen vuoksi yhden vihreän chilipaprikan. Sen nimittäin piti olla kaikkein miedoin chili koko pakkauksessa. Aika pian koko kehoni läpi kulki kuitenkin hyvin voimakas bon voyage -tunne. Ikäänkuin olisin kokenut tämän joskus aikaisemmin: Hirvittävä polte suussa. Kammottava tuska, jota yritin saada pois hakkaamalla päätä seinään ja nauloja ohimoon. Jos kerran pakkauksessa olevaan tulisuusasteikkoon ykköseksi merkitty vihreä chili on näin kamalaa, niin millaista kympiksi merkitty habanero oikein on? Tästä testistä en tulisi selviämään.

Lisää paniikkia lietsoi se, että erehdyin menemään juutuuppiin katselemaan chili-aiheisia kotivideoita: "Katsokaa kun syötän kaverille habaneroa ja nyt se kuolee!" Eräänlaisia snuff-elokuvia kai nuokin.

Monenlaista sontaa olen tähän mennessä ehtinyt syömään, mutta koskaan aikaisemmin ruokailu ei ole ihan oikeasti pelottanut. Aloitin helpoimmasta päästä ja haukkasin valkosipulin kynnestä puolikkaan. Valkosipuli kirveli inhottavasti kielellä ja päätin, että se sai riittää siitä osastosta. Parin mustapippurin ja perunaristikon jälkeen oli jo pakko siirtyä chilin pariin. Sydämeni tykytti ja kädet vapisivat, kun pilkoin chilejä helpommin työstettäviksi paloiksi. Varoen maistoin punaista chiliä ja heti perään perunaa. Toisen samanlaisen satsin jälkeen rohkaistuin maistamaan jo habaneroakin, joka olikin jopa yllättävän miellyttävän makeaa. Aluksi.

No, rehellisyyden nimissä ei se itseasiassa missään vaiheessa niin kammottavaa ollutkaan kuin olin pelännyt. Rasvainen peruna tuntui leikkaavan kaikista pahimman tulen pois, joten polte pysyi jotakuinkin siedettävällä tasolla koko ajan. Loppujen lopuksi sainkin syötyä punaisen chilin kokonaan ja habanerostakin kolme neljäsosaa.

Suunnittelin selättäväni habaneron vielä kokonaan, mutta sitä ennen närästys ehti tulla kylään ja testi oli pakko lopettaa.

Seuraava aamu olikin sitten huomattavasti kamalampi, kuin mitä osasin odottaa. Närästys oli korvautunut yön aikana tukevilla vatsan väännöillä ja aamullisella vessavisitillä nimeltä mainitsemattomasta ruuminaukosta ulostunkeutuvat liekit saivat minut epäilemään, että Danten inferno oli muuttanut suolistoni tietämille. Pikahelpotuksen jälkeen jouduin kiireellä lähtemään tuutoriksi erään kemian peruskurssin laskuharjoituksiin. Siellä yritin vastailla muka asiantuntevasti opiskelijoiden esittämiin kysymyksiin  samalla, kun tuskailin alati kiihtyvän kaasuntuotannon kanssa. Yksi kollegoistani totesikin jossain vaiheessa, että viemärin haju lisääntyy asteittain luentosalissa, kun laskeutuu portaita alaspäin kohti salin etuosaa (eli siis kulkiessa kohti tuutorien päivystyspistettä).

Viemärin haju. No, voihan sen asian noinkin ilmaista.

Chilikokeilut taitavat taas riittää joksikin aikaa.

X-tra, kalapalat

Mailiin on viime keväästä asti tupsahdellut säännöllisesti vinkkejä, että minun pitäisi testata X-tra kalapalojen tai Trawlic Alaskan seitin tarjoiluehdotusta. Testattavaksi valikoitui lopulta X-tra kalapalat ja pelkästään siitä syystä, että en millään viitsinyt lähteä Lidliin asti hakemaan pakasteseitiä.

Pakkauksen takapuolella kerrotaan kalapaloja käytettävän kalakeittoihin ja -patoihin, leivitettyinä leikkeiksi tai kuorrutettuna uunikalaksi. Siksi onkin aivan luonnollista, että tarjoiluehdotuksessa seitiä ei ole käytetty mihinkään edellä mainituista. Sen sijaan tarjoiluehdotukseen kuuluu paketillinen raakoja seitipaloja, pari sitruunaviipaletta, purjosipulia ja persiljaa. Kaikki tämä tarjoillaan puusäleikön päältä.

Trawlicin tarjoiluehdotus on muunneltu versio edellisestä: siinä kalapaloja on kaksi, sitruunan tilalla on limeä, persiljan sijasta tarjoillaan tilliä ja tarjoilualustana toimii jäämurska. Pistää väkisinkin miettimään, että onko molemmat ehdotukset laatinut sama tarjoiluehdottelija ja jos on, niin miksi? Ja että kumpi ehdotus syntyi ensin? Onko esim. Lidlin pääkonttuurilla Saksassa käyty seuraavanlainen keskustelun puolikas:

"Aber X-tra kalapalojen tarjoluehdotusch on aivan wunderbar! Meidän täytyy schama tyyppi tarjoiluehdotuschta tekemään schaada! makschoi mitä makschoi!"

Ja ylipäätään, olisiko oikeasti ollut niin iso homma vääntää vaikka sitä kalasoppaa, jonka pinnalla olisi sitten voinut lillua pari seitikuutiota? Raaka seiti ei vaan ole kovinkaan ruokahalua kiihottavaa, oli siihen päälle paiskattu kuinka suuri rehukeko tahansa. Vai liekö taustalla kuitenkin ajatus siitä, että halpatuotteen pakkauksen tuleekin olla mahdollisimman luotaantyöntävän näköinen, jotta kuluttaja nappaisi vierestä sen kalliimman tuotteen. Tiedä häntä.

No, tämmöistä sapuskaa sitä luotaantyöntävyydestään huolimatta oli eilen illalla tarjolla:

Jostain kumman syystä en ihan hirveän innokkaasti odottanut tätä testiä. Itseasiassa raa'an seitin syöminen tuntui äärimmäisen vastenmieliselle ajatukselle. Edessäni oli sitä kuitenkin lautasellinen. Rohkeasti lohkaisin haarukalla pienen palasen pihvin reunasta (Tai siis yritin repiä sitä väkipakolla ja lopulta jouduin kaivamaan fileerausveitsen avuksi, kun X-tra sitkeä kalapala olisi muuten lähtenyt kokonaisena mukaan). Maku olikin sitten positiivinen yllätys. Sitä kun ei oikeastaan ollut ollenkaan, mutta rakennetta kyllä piisasi. Ihan kuin olisi jyystänyt limaista jännettä, joka ei millään suostu menemään poikki vaan on pakko niellä kokonaisena. Kalan tekstuuri oli niin vaikeasti nieltävää, että ruohot eivät auttaneet ruokailua ollenkaan ja operaatio oli pakko jättää kesken. Sitkeän yrittämisen lopputuloksena sain tuhottua noin yhden kolmasosan yhdestä kalapalasta ja lisäksi en enää koskaan pysty syömään ainoatakaan seitipitoista ruokalajia.

No, onpahan taas vähän vähemmän ruokalajeja valittavana.

Pirkka, sipulikuutiot

Minä tykkään sipulista oikein paljon. Minulla on myös kaveri, joka tykkää sipulista ja kyseisen kaverin kanssa elelimme kämppiksinä tuossa 2000-luvun alkupuolella reilun vuoden verran. Jääkaappi meillä oli yleensä melko tyhjänlainen, mutta kahta asiaa sieltä löytyi aina: maitoa ja pilkottua sipulia. Ja jos jääkaapin ovea raotti edes vähäsen, niin koko pikkuinen asunto löyhkäsi sipulille. Meitä se ei tietenkään haitannut, mutta vieraat eivät aina asiasta niin innostuneet.

Sipulia laitettiin kaikkiin mahdollisiin ruokiin ja tyypillisesti vielä raakana. Kaverini kokeili sipulia joskus kaurapuuroonkin, ja hyvää oli ollut. Ei se kyllä toisaalta kokeillut sitä koskaan uudestaan, että ehkä se ei ollutkaan niin hyvää...

Muutama viikko takaperin tämä kaverini tuli muuten korjaamaan juuri ostamaani c-kasettisoitinta. Soittimen vasen äänikanava ei toiminut ja olin saanut haarukoitua vian din-kaapeliin. Homma piti siis olla hyvin simppeli operaatio, jossa din-kaapelin kuori avataan, vasemman kanavan johto katkaistaan murtumakohdasta ja ehjätään uudestaan tinaamalla. Kaverini on siis koulutukseltaan sähkö(tekniikan diplomi)insinööri ja vielä suhteellisen lahjakas työssään. Homman piti kestää noin 15 minuuttia, huonossakin tapauksessa korkeintaan puoli tuntia.

Lähestymistapa oli ehkä hieman yltiöoptimistinen, sillä vartin homma muuttui kolmen tunnin kamppailuksi.
Aluksi katkaistiin ihan väärä johto (Ettei insinööri pahoittaisi mieltään, niin mainitaan erikseen, että minä itse ohjeistin katkaisemaan juuri sen johdon) ja sitten ihmeteltiin, kun vika ei löytynytkään siitä johdosta. Sitten huomattiin, että se olikin mikrofonin johto, joka katkaistiin. Sitten korjattiin mikrofoni ja etsittiin oikea johto. Aika yllättävää muuten, että siinä oikeassa johdossa luki, että "left channel". Sitten katkaistiin se oikea johto ja tinattiin ja katkaistiin uudestaan, kun vika ei korjaantunut ja tinattiin uudestaan ja ihmeteltiin, kun ei se vaan toimi. Ja sitten vasta huomattiin, että siellä din-kaapelin päässä oleva adapterikin on rikki. Nyt se vasen kanava kuitenkin kuuluu. Mikrofonia en ole tohtinut edes testata.

Sipulin ystävänä ajattelin, että Pirkka sipulikuutioiden tarjoiluehdotus olisi niin sanotusti "pala kakkua", koostuuhan se pelkästään kupillisesta raakaa, pilkottua sipulia (höystettynä parilla kokonaisella rekvisiitta sipulilla), mutta näköjään sorruin tässäkin asiassa yltiöoptimismiin.

Tarjoiluehdotuksen mukaisesti sipulikuutiot tarjotaan kohmeisina. Yritin ensin syödä jäistä sipulimurskaa, mutta maku oli aivan kauhea. Tämän jälkeen päätin sulattaa sipulit mikrossa, josko maku paranisi sillä. Mikrottamisesta oli se hyöty, että sipulien tilavuus puolittui, makua se ei sen sijaan parantanut vaan pahensi entisestään. En tiedä aiheutuuko tuo paha maku pakastamisesta vai johtuuko se kenties puolalaisista ympäristömyrkyistä (Alkuperämaa näyttää nim. olevan Puola). Molemmat lienevät yhtä todennäköisiä vaihtoehtoja. Maku oli aavistuksen verran makea ja voimakkaan liuotinmainen. Nimenomaan liuotinmainen. Ikäänkuin olisin joskus labrassa impannut kemikaalia, jonka haju muistutti juuri tätä makua, en vain millään hoksaa, että mikä se kemikaali voisi olla. Kenties asia selviää sitten viimeistään sairaalassa, kun aletaan tutkia, että minkä sortin myrkytyksen olen onnistunutkaan hankkimaan. Yritin uskotella itselleni, että ihan hyvää se on ja sain sinnillä nieltyä suunnilleen puolet annoksesta. Mielessä pyöri kuitenkin koko ajan tuleva lääkärireissu. Nimittäin jos tuosta nyt ei sitä myrkytystä tulisikaan, niin salmonella lienee ainakin tulossa.

Tätä tarjoiluehdotusta en halua enää koskaan kokeilla. Itseasiassa en halua enää koskaan syödä sipulia missään muodossa. Minä vihaan sipulia.

Lidl, Goody cao kaakao

Tarjoiluehdotusten suhteen Lidl on osoittanut seikkailevansa ihan omassa ulottovuudessaan ja tämä Goody caon tarjoiluehdotus on jopa Lidlin asteikolla täysin omaa luokkaansa. 

Kaakaopurkissa on kuva riippukeinussa makoilevasta hattupäisestä apinasta, joka imee pillillä kaakaota lasista. Riippukeinu on viritetty parin kaakaopuun välille ja löytyypä kuvasta muutama kaakaopapukin. Vastaavanlaisia kuvia löytyy toki joka ikisestä lapsille suunnatusta kaakaopakkauksesta, mutta Lidlin versiosta löytyy myös teksti "tarjoiluehdotus". (Todennäköisesti joku lukija yrittää nyt esittää, että tarjoiluehdotuksella viitataan tuohon alemmassa kuvassa näkyvään kuvasarjaan, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kuvasarjassa esitetään nimittäin tietenkin valmistusohje.) 

Taloudestamme ei löytynyt oikeaa apinaa eikä edes leikkiversiota. Myös piirretyt riippukeinut ja halkaistut kaakaopavut olivat hukassa. Yritin kuumeisesti miettiä, että miten ihmeessä onnistun kokeilemaan tarjoiluehdotusta, jota on mahdoton kokeilla, ellei sitten asu ihmemaassa yhdessä Liisan ja kaikkien muiden päivittäin kärpässieniä naukkailevien kanssa. Suureksi hämmästyksekseni lipaston kätköistä löytyi kuitenkin vihko, joka paljastaa nuoren teddypunkkarin inspiroituneen Goody caon tarjoiluehdotusta jo yli kaksikymmentä vuotta sitten (klikkaa kuva isoksi):

Allekirjoitus osoittaa kirjoituksen olevan aito!

Kirjoituksessaan nuori teddypunkkari on todennut muun muassa, että Goody caon tarjoiluehdotus on ihan paras ja että kaakao on tosi hyvää.

Näin ollen voinemmekin todeta, että Goody caon tarjoiluehdotus on ehdottomasta parasta A-luokkaa.

Pirkka, sitruunatee

Minun olisi pitänyt tajuta sillä hetkellä, kun kaupassa tartuin Pirkka sitruunateepakkaukseen, että tämän tarjoiluehdotuksen testaaminen on ihan yhtä hyvä idea kuin mennä aamuyöllä grillijonoon aukomaan päätään punaisimman niskan omistavalle natsille. Veren sijaan tosin kerjäsin nenästäni räkää.

Nyt pää onkin sitten jo muutaman päivän ollut täynnä räkää. Lisäksi lihaksia jomottaa, aivastuttaa, yskittää ja väsyttää. Viime yönä nousi vielä kuumekin, joten tämä päivä on mennyt sängyssä makoillessa.

Olen aivan varma, että syy sairastumiseen on tee. Minä en nimittäin normaalisti juo ollenkaan teetä, saati että ostaisin sitä kaupasta. En edes pidä teestä. Minä en myöskään normaalisti sairastu. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa milloin minulla olisi viimeksi ollut flunssa. Kuumeessa olen ollut edellisen kerran vuonna 2003. Kyseisestä kerrasta todettakoon, että se oli ikimuistoinen vatsatauti (nimimerkillä vuodevaatteet ja kahdet kalsarit pesuun yhden illan aikana).

Mutta jos sitten jostain kumman syystä satun sairastumaan, niin silloin juon teetä litratolkulla. Tee helpottaa mukavasti tukkoista oloa ja flunssaisena se alkaa jotenkin maistuakin ihan hyvälle.

Immuunijärjestelmäni joutui siis selvästikin syvään shokkitilaan, kun tartuin tuohon teepakkaukseen kaupassa. Ilmeisesti se kuvitteli, että minä en luota kylliksi sen tautien torjuntakykyyn ja että hankin teepakkauksen valmiiksi syyslentsua varten. Kostoksi se päätti tiputtaa puolustustasoa niin paljon, että pöpöt pääsevät takuulla iskemään täysillä ja onnistuikin siinä erinomaisesti.

(Sillä, että seisoin viime perjantaina kolme tuntia vesisateessa ilman sadevaatteita, kun seurasin torilla ilmakitarafinaalia, ei tietenkään ole mitään tekemistä sairastumisen kanssa. Eikä sillä, että osastomme henkilökunnasta noin 80 prosenttia on parhaillaan kipeänä. Teestä tämä johtuu.)

Nyt kun olen täysin aiheellisesti siirtänyt vastuun sairastumisestani Keskolle, niin on aika mennä itse asiaan.

Tarjoiluehdotukseen kuuluu pari kupillista teetä, sitruunaviipaleilla varustettuna. Toistaiseksi kuulostaa siis aika lupaavalle, mutta sitten ajetaan ryminällä metsään. Teekuppien lisäksi tarjoiluehdotukseen kuuluu nimittäin halkaistu sitruuna. Itse olisin ehkä laittanut tarjoiluehdotukseen jotain keksejä tai vaikka voileipiä, mutta tässä on sitruuna ja tällä mennään.

Ylhäällä mainitusta syystä taloudestamme ei luonnollisesti löydy teekuppia, joten kahvikuppi sai kelvata. Sen vuoksi sitruunalle tuli hieman ahdas olo:

Teen oma sitruuna-aromi oli aika mieto ja sitruunaviipale toikin mukavasti lisämakua ja kirpeyttä. Eli tältä osin tarjoiluehdotus oli oikeastaan erinomainen. Tätä voisin kokeilla uudestaankin, vaikka en tosiaan mikään teen ystävä ole (tarjoiluehdotusta testatessa olin siis vielä terve).  Tietenkin on vähän hölmöä maustaa sitruunateetä tuoreella sitruunalla, mutta kokeilkaa ihmeessä vaikka jollain muulla teellä.

Sitruunan puoliskot olivatkin sitten haastellisempi tehtävä. Sitruunassa pitäisi olla noin kuusi prosenttia sitruunahappoa, joka siis aiheuttaa sitruunan happamuuden (sitruunahappo tunnetaan myös koodilla E330). Luulen kylläkin että juuri tässä yksilössä sitruunahappoa oli kuutisenkymmentä prosenttia. Teoriaani tuki myös havainto, että pari tuntia myöhemmin poskeeni oli ilmestynyt reikä ja hampaan tyngät alkoivat putoilla suustani. Vai tapahtuiko se sittenkin siinä unessa, jonka näin yöllä? Samassa unessa muuten keksin nerokkaan yksinkertaisen keinon, jonka avulla nettisivustoilla voi rikastua todella helposti. Valitettavasti en vain muista sitä enää, ilmeisesti kyseessä ei kuitenkaan ollut tarjoiluehdotus-aiheisen blogin pitäminen.

Sitruunan syöminen oli oikeastaan aika hämmentävä kokemus. Jokainen happamansuolainen lusikallinen väänsi naaman hirvittävään irvistykseen, mutta toisaalta ei oikein malttanut lopettaa keskenkään: Josko se seuraava lusikallinen maistuisi jo vähän paremmalta. Vähän kuin oikein kirpeät hedelmäkarkit, jotka liuottavat kielestä kaikki makunystyt mukanaan ja kuitenkin niitä on pakko syödä. Tai apteekkarin salmiakki, aivan kamalan pahaa, mutta kuitenkin ostan sitä aina jos jostain löydän. Eli siis tämä osio tarjoiluehdotuksesta oli kamalan pahaa, mutta joku kieroutunut himo sitruunaan silti jäi.

Lähikauppakin olisi vielä auki. Sieltä saa sitruunoita. Lienee aika mitata kuume.

Lunden, sian- ja naudanlihaa

"Minkähän takia herra on laittanu pussillisen perunoita PAKASTIMEEN?!"

Hyvä kysymys. Ei aavistustakaan, mutta umpijäässä ne potut kyllä olivat. Edellisilta oli mennyt aikamoisessa hernerokkasumussa, eikä muistikuvia juurikaan ollut. Kaiketi jossain vaiheessa se perunapussi tuli sitten tungettua sinne pakastimeen.

Blogia seuranneet tietävät, että minä en syö punaista lihaa. En ole syönyt kahdeksaan vuoteen, enkä ole aikeissa syödä. Tämänkertainen tarjoiluehdotus kuitenkin käsittelee säilykelihaa eli nötköttiä (tai siis tässä tapauksessa svin- och nötköttiä). Tarjoiluehdotuksen toteuttaminen vain osoittautui yllättävän raskaaksi.

Nötkött on nimenomaan retkiruokaa. Vaikea kuvitella miksi kukaan tahtoisi vetää sitä kotonaan, mutta retkimuonana se menettelee. Lihapurkki kulkee kätevästi mukana, sisältää runsaasti energiaa, eikä säilyvyyden kanssa ole ongelmia. 

Viimeiset nötkött-kokemukseni ovatkin peräisin armeijan metsäleireiltä, reilun kymmenen vuoden takaa. Sen jälkeen ei olekaan ollut tarvetta maistella tuota herkkua. Niillä leireillä nimittäin kalakeittokin tehtiin nötkötistä.

Nötkötin tarjoiluehdotus täytyy siis kokeilla retkeillessä ja pitkä pyörälenkki tarjosi siihen erinomaisen tilaisuuden. Ja koska minä en todellakaan syö sika-nautaa, niin hommasin tätä tapausta varten sijaistestaajan. Sijaistestaaja sai tosin kuulla asiasta vasta puolivälissä matkaa, eikä vastaanotto ollut mitenkään erityisen innostunut. Intoa ei myöskään lisännyt, kun paljastin aterian olevan ”tavallaan liharuokaa”. Uhkailu, kiristäminen ja katteettomat lupaukset tehosivat kuitenkin lopulta ja taukopaikalla pääsin tarjoamaan tuon erikoislounaan.

Lundenin nötkötin tarjoiluehdotus pitää sisällään kolme nötköttpihviä ja kolme raakaa, kokonaista punasipulia. Sen lisäksi tarjoiluehdotukseen kuuluu jotain salaatin tapaista ja ilmeisesti (keltaista) paprikaa.

En oikein saanut selvää mitä tuo salaatti on. Kaupasta ei löytynyt mitään, mikä olisi täysin vastannut tuota. Lopulta päädyin suolaheinään, ulkonäkönsä puolesta se oli tarpeeksi lähellä. Lisäksi se vielä maistuukin hyvälle. Myös tuo paprika oli vähän tulkinnanvarainen, mutta en keksinyt mitä muutakaan se olisi voinut olla. Tarjoiluehdotuksen mukaan nötkött on viipaloitu siisteiksi, pyöreiksi pihveiksi, jotka on selvästikin paistettu. Luonnollisestikaan keittovehkeitä ei sattunut reissuun mukaan, joten lopputulos näytti tältä:

Löysin kaupasta vain jättikokoisia punasipuleita. Ajattelin, että yksi iso vastaa kolmea pientä.

Ojensin lautasen kaverilleni. Hän nuuhkaisi ruokaa ja meinasi yökätä. Ensimmäinen suupala oli selvästi tuskallinen nieltävä, mutta oikean systeemin löydyttyä ateriointi näytti helpottavan: Jokaiseen suupalaan nötköttiä oli liitettävä joko sipulia tai paprikaa. Kyseiset rehut nimittäin peittävät nötkötin maun miltei kokonaan. Hankalan alun jälkeen reilusti yli puolet ateriasta tulikin syötyä.

Oikeastaan tämä ei edes ollut kovin älytön tarjoiluehdotus. Tokihan nuo raa'at, kokonaiset punasipulit olivat vähän pöljä juttu, mutta onhan tuota oudompiakin asioita tullut eteen. Itseasiassa halusinkin vain tilaisuuden syöttää jotain tosi pahaa kaverilleni (no sori!). Loppumatkan se valittelikin nötköttin ja sipulin makuisia röyhtäyksiä ja tuskasteli suuhun jäänyttä rasvakalvoa.

Ei tämä tarjoiluehdotus silti minullekaan mitenkään helppo ollut. Tänä kesänä ei ole pahemmin tullut harrastettua pyöräilyä ja tämä oli vasta ensimmäinen pitkä lenkki. Reittimme kulki Oulusta Iin kautta Yli-Iihin, sieltä Kiiminkiin ja takaisin Ouluun. Matkaa tuli kaikkiaan 114, 04 kilometriä ja aikaa kului riittävästi. Varsinkin matka Kiimingistä Ouluun oli täyttää tuskaa. Kotiin palattuani makasin olohuoneen lattialla ja tuijotin kattolamppua, vailla minkäänlaista aivotoimintaa. Koko loppupäivä meni jossain hämärän rajamailla. Ja aamulla heräsin sitten siihen, kun rouva kantoi jäisen perunasäkin eteeni.

Aino, mustikkapiirakkajäätelö

Aino-jäätelöiden tarjoiluehdotuksia on ehdottanut jo niin moni lukija, että lienee aika kokeilla yhtä sellaista. Oikeastaan olisin voinut valita joka Ainoan jäätelöpakkauksen, mutta tämä tuntui tähän hetkeen sopivimmalta. Näillä tarjoiluehdotuksillahan ei ole mitään tekemistä oikeiden tarjoiluehdotusten kanssa, vaan joku vatipää on jälleen varmuuden vuoksi nakannut merkinnät pakkausten kylkeen. Aino-jäätelöiden tarjoiluehdotuksiin kuuluukin mm. suklaata ja maitoa (maitosuklaajäätelö), kanelitankoja ja omenia (uuniomenajäätelö)  sekä lakritsia ja vaniljankukka (lakritsijäätelö). Itse jäätelöitä tarjoiluehdotuksista on tietenkin aivan turha hakea.

Kokeilussa olevan mustikkapiirakkajäätelön tarjoiluehdotukseen kuuluu palanen mustikkapiirakkaa, muutama tuore mustikka ja mukana möllöttää myös pari mustikan lehteä.

Mustikkapiirakkajäätelöstä sen verran, että mustikkapiirakan makuinen jäätelö kuulostaa enemmän kieroutuneen kemistin laboratoriokikkailulle kuin oikeasti järkevälle tuotteelle. Mustikkapiirakka vs. mustikkapiirakkajäätelö on vähän kuin luomu vs. silikoni: Toinen on aito, toinen ei. Mutta makunsa kullakin.

Rouva vastasi leipomishommista, siksi piirakka ei muistuta ehdotettua piirakkaa alkuunkaan. Mustikkapiirakkaa se kuitenkin on ja sillä hyvä.

Tuoreet mustikat poimin kerrostalomme takapuolella olevasta pienestä metsiköstä (piirakkaan menneet tulivat pakastimesta). No, saattaa ne olla juolukoitakin. Tai variksen marjoja. Puolukoita ne eivät kuitenkaan melko varmasti ole. Marja kuin marja, meillä ei olla turhan tarkkoja.

Kyseinen metsikkö muuten toimii opiskelijoiden, koirien, juoppojen ja kaikkien muidenkin vajakkien kuseskelupaikkana. Eli hyvin lannoitettuja nuo hedelmät ainakin ovat, reviirimerkinnät voi miltei haistaa.

Typeryydestään huolimatta tämä menee väkisinkin miellyttävien tarjoiluehdotusten osastolle. Piirakassa oli tosin liikaa sokeria ja pohja jäi kuivak... ...Eikun, siis rouvahan lukeekin tätä blogia... Mustikkapiirakka oli siis erinomaisen hyvää (no, oli se ihan oikeastikin)! Hyviähän nuo marjatkin toki olivat, lehdet sen sijaan olivat kitkeriä ja sitkeitä (se johtuu varmaan siitä ureasta).  Hämärän peittoon kyllä jäi miksi mustikkapiirakan kanssa pitäisi tarjota vielä tuoreitakin mustikoita, tai sitten niitä lehtiä.

Jäätelö, tai vaikka vaniljakastike olisi tietenkin tehnyt tästä tarjoiluehdotuksesta vielä maukkaampaa (ja noiden mustikan lehtien skippaaminen). Jäätelöksi olisin tosin valinnut jotain muuta kuin tuota mustikkapiirakkasimulaatiota.

Kaikesta huolimatta, tämä oli kuitenkin tähän mennessä testatuista tarjoiluehdotuksista Ainoita, joita nauttii mielellään.

Pirkka, valkosipulidippi

Tarjoiluehdottelija: "Siis valkosipulidippi? Tarkoittaako se sellaista dippikastiketta johon dipataan valkosipulia?"

Keskon markkinointiosaston konttoripäällikkö: "Heh. Joo, sitähän se juuri tarkoittaa."

Kuukautta myöhemmin pakkaussuunnittelija kiikuttaa valmiin pakkauksen konttoripäällikön kouraan. Pakkaussuunnittelija on vähän ihmetellyt kummallista tarjoiluehdotusta, mutta tarjoiluehdottelija on kertonut laatineensa sen konttoripäällikön ohjeiden mukaan. Konttoripäällikkö pyyhkii hikeä otsaltaan huomattuaan, että mitään ei ole enää tehtävissä. Tämän piti olla niin selvä keissi, että ylimääräinen budjetti käytiin jo poikien kanssa ryyppäämässä Tallinnassa. Konttoripäällikkö oli luullut, että se onneton tarjoiluehdottelija vain vitsailee, kun se kyselee niitä typeriä kysymyksiään.

Konttoripäällikkö hengittää syvään, astuu isojen pomojen eteen ja selittää kuinka hassulla tarjoiluehdotuksella haluttiin erityisesti korostaa tuotteen valkosipulipitoisuutta (6,5 %). Isot pojat tykkää ja konttoripäällikkö huokaisee helpotuksesta. Illalla mennään poikien kans ryyppäämään. Tietysti firman piikkiin.

Pirkka valkosipulidipin tarjoiluehdotukseen kuuluu kupillinen dippikastiketta, kahdeksan kokonaista valkosipulia ja muutama kynsi vielä päälle.

Meidän taloudessa valkosipulit ehtivät aina pilaantua ennen kuin ne saadaan käytettyä, joten ostin niitä vain kolme kappaletta. Ajattelin, että se riittää enemmän kuin hyvin simuloimaan tätä ”tarjoiluehdotusta”. Luonnollisestikin myös kuorin kynnet ennen dippailua. 

Itse dippaaminen osoittautuikin aika turhaksi touhuksi. Dippikastike ei nimittäin tarttunut valkosipulin sileään pintaan oikeastaan ollenkaan. Efekti oli suunnilleen sama kuin jos yrittäisi syödä sosekeittoa yksipiikkisellä haarukalla, joka on vielä pinnoitettu teflonilla. Eli lusikka piti ottaa avuksi. Valkosipuli poltteli siinä määrin pahasti suussa, että kastikkeesta ei jäänyt oikeastaan minkäänlaisia mielikuvia. Myöhemmin totesin sen maistuvan lähes yksinomaan etikalle, aika pahaa siis. Viidennen kynnen jälkeen kyyneleet valuivat poskille ja  kieli oli ilmiliekeissä. Oli aika lopettaa.

Jostain syystä rouva ei oikein innostunut tämänkertaisesta kokeilustani. Loppuillan sain kuulla olevani haisuli ja rouva piti nenästään kiinni aina kun saavuin alle kolmen metrin etäisyydelle. Yritin ehdottaa, että hänkin olisi vetänyt pari valkosipulin kynttä, mutta sekään ei kelvannut. Nukkumaan menon hetkellä minulle ehdotettiin hienovaraisesti sohvalle siirtymistä. Yritin hetken aikaa aikaa nukkua parikymmentä senttiä liian lyhyellä sohvalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Toisaalta en myöskään jaksanut lähteä tonkimaan vieraspatjaa varastosta, joten levitin telttapatjan lattialle ja nukuin siinä. Tai siis lähinnä valvoin, telttapatjani kun on mallia luunmurskaaja. Yritin laittaa peittoa patjan päälle lisäpehmusteeksi aika surkealla menestyksellä. 


Huonosti nukutun yön jälkeen huomasin kuitenkin yhden asian: Selkäni ei ole ollut vuosikausiin yhtä hyvässä kunnossa! Jotain hyvää siis tästäkin testistä seurasi ja näillä näkymin myös ensi yö menee olohuoneen lattialla pötkötellessä.

Eldorado, kokonaiset herkkusienet

Joku muu saattaa muistaa seuraavan tarinan toisin, mutta suunnilleen näin se kuitenkin meni.

Ala-asteella luokkani järjesti pariin otteeseen ns. peuha-päivän. Päivän tarkoitus oli tietenkin kerätä rahaa luokkaretkikassaan, jotta päästäisiin koko luokka naapuripitäjän Essolle juomaan limpparia ja jollekin syrjäkylälle seuraamaan potun nostoa.

Itse peuha-päivä oli nuoremmille mukuloille suunnattu tapahtuma, jossa oli kaikkea lapsosia kiinnostavaa aktiviteettia. Eräs aktiviteeteista oli jonkin sortin ällötyskabinetti, jossa pääsi muun muassa kokeilemaan ja maistamaan merirosvon silmää. En ihan tarkkaan enää muista, olivatko merirosvon silmienmetsästäjät lakossa juuri silloin, vai oliko silmien toimituksissa jotain muita katkoksia, mutta niitä aitoja silmiä meillä ei kuitenkaan jostain syystä ollut. Ja koska ällötyskabinetin läpi kuljettiin silmät sidoittuina, päätimme käyttää korvikkeena säilöttyjä herkkusieniä. Kaiketi ajattelimme, etteivät ne typerät penskat huomaisi mitään eroa. Yksi kuitenkin huomasi.

Eräs kurmettiin tottunut pojan viikari pyöräytti sientä suussaan muutamaan otteeseen ja huomasi että häntä yritetään selvästi huijata. Ei maistunut merirosvon silmälle, ei. Poika päätti kostaa huijauksen tyhjentämällä koko vatsalaukkunsa sisällön suoraan lattialle. Ällötyskabinetti nousi hetkessä ihan uuteen ulottuvuuteen.

Tuo ällötyskabinetti on nyt, liki parikymmentä vuotta myöhemmin, siirtynyt  keittiömme pöydälle, kun maisteluvuorossa on Eldoradon kokonaisten herkkusienten tarjoiluehdotus. Ehdotus sisältää kupillisen merirosv.. äh, siis kupillisen säilöttyjä herkkusieniä. Kupin ympärillä on 17 tuoretta herkkusientä.

Minä en voi yksinkertaisesti käsittää, miksi joku tahtoo syödä säilöttyjä sieniä. Niitä saa kuitenkin jokaisesta kaupasta, eli joku niitä myös ostaa. Mutta miksi? Mihin te niitä oikeasti käytätte? Ne näyttää, haisee, tuntuu ja maistuu ällöttäville.

Tarjoiluehdotuksesta päätellen edes tuotteen valmistuttaja Tuko ei tiedä mihin noita voisi käyttää. Ilmeisin käyttötarkoitus olisi tietenkin se pikkulasten kiusaaminen, mutta jopa minä käsitän, että kuva oksentavasta nappulasta pakkauksen kyljessä ei ainakaan lisää myyntiä. Tarjoiluehdotukseen onkin ilmeisesti päädytty pakon edessä, kun ainoaa toimivaa ideaa ei voida käyttää ja mitään muutakaan ei ole keksitty.

Jokainen tätä blogia lukenut tietää miten paljon rakastan raakoja herkkusieniä. En siis edes yritä väittää, että kuvan sienet olisivat mitään muuta kuin kuvausrekvisiittaa. Tarkoitus oli kuitenkin syödä  yksi sellaisenaan ja käyttää loput ruuanlaitossa. Yksi nuuhkaus kuitenkin riitti ja tiesin, etten saisi nieltyä yhtään suupalasta.Tässä vaiheessa alkoi jo sitten epäilyttää, miten noiden säilöttyjen kanssa käy.

Kaivelin kulhosta pienimmän limanuljaskan, nakkasin sen suuhuni ja aloin pureskella. Suutuntuma oli tutun pyyhekumimainen, limaefektillä lisättynä. Sienet oli kyllästetty suolaliuoksella, joten päällimmäisenä makuna tuntui pelkkä suola ja sainkin syötyä ensimmäisen sienen yllättävän helposti. Toisen kohdalla alkoikin löytyä jo muitakin makuelämyksiä ja kolmannen jälkeen oli pakko lopettaa. Ei noita pysty syömään!

Jokainen on varmaan joskus syönyt vettyneitä maissimuroja. Semmoisia, jotka ovat lilluneet maidossa vähän liian kauan aikaa ja pehmenneet liki mössöksi. Ne eivät ole varsinaisesti mitään herkkua. Kuvitelkaapa sitten tilanne, jossa maissimurot onkin sotkettu maidon sijaan alkuliman kanssa, päälle on ripoteltu iso lusikallinen ruokasuolaa ja koko satsi on jätetty seisomaan huoneenlämpöön vuorokaudeksi. Suunnilleen sille nuo sienet maistuvat. Ei ihme, että se nuori herra protestoi aikoinaan yrjöämällä.

Jääkaapissa olisi nyt kupillinen säilöttyjä sieniä, jotka ihan takuulla jäävät syömättä. Saa tulla hakemaan! Toisaalta, naapurissamme kyllä asuu yksi lapsiperhe...

Kania, tomato ketchup

Vanha oululainen viisaus kertoo, että pölijä saa olla, kunhan ei oo tyhymä. Ja vaikka olen useaan otteeseen tämän blogin tiimoilta väittänyt itseäni tyhmäksi, niin eihän se oikeasti pidä paikkaansa. Pölijä minä kylläkin olen, mutta Oulusa saa olla.

Viikonloppuna sen sijaan vastaan tuli pitkästä aikaa oikein todella tyhmä ihminen. Enkä tarkoita mitään höpsöllä tavalla yksinkertaista, vaan oikeasti kertakaikkisen tyhmää.  Jokainen on varmasti joskus kohdannut sellaisen. Ihmisen, jota silmiin katsomalla näkee suoraan takaraivoon, tai itseasiassa takaraivon läpi. Hyvällä säällä saattaa näkyä jopa naapuripitäjään asti ja sekin on vielä vähättelyä. Ja vaikka kuinka yrittäisi kaivaa pintaa syvemmältä, niin tyhmyyden lisäksi sieltä ei vain löydy yhtään mitään. Tyhmän ihmisen kohdatessaan joutuu ihmettelemään, että miten ihmeessä tuo oikein pysyy hengissä. Ja miksi.

Tämänkertainen Kania ketsupin tarjoiluehdotus on kuin todella tyhmä ihminen. Minä kyllä yritin tonkia ja miettiä ja löytää edes jonkinlaista twistiä tähän, mutta ei. Ei siinä vain ole yhtään mitään. Siinä on pelkästään kuva kolmesta tomaatista kantoineen ja vieressä lukee nelikielisesti "tarjoiluehdotus". Se on niin tyhmä juttu, että se ei jaksa edes naurattaa.

Lidlissä oli kyllä toinenkin tomaattiaiheisella tarjoiluehdotuksella varustettu ketsuppi. Ehdotuksessa oli 11 tomaattia kantoineen. Sitä voisi verrata tilanteeseen, jossa todella tyhmän ihmisen 2,67 kaveria ilmestyy yllättäin paikalle ja huomaat heidän olevan vielä todella tyhmääkin ihmistä tyhmempiä. Se ketsuppi jäi kauppaan.

Tuntui todella typerältä ostaa ulkomaisia tomaatteja näin kesäaikaan, mutta kotimaisista tomaateista oli poistettu kanta. Tomaatit olivat mauttomia ja lisäksi vielä kotimaista versiotaan kalliimpia.

Kun kyseessä kuitenkin oli ketsupin tarjoiluehdotus, niin päätin testata mille ketsuppi maistuisi tomaatin päällä. Vähän niin kuin huumorimielellä, heh heh.

Voisi kuvitella, että tomaatti ja tomaattiketsuppi sopisivat yhteen vähintäänkin kohtuullisesti, mutta maku olikin ihan hirveä. Mieleen tuli pilaantunut tomaatti. Tosin ehkä se johtui tuosta kyseisestä ketsupista. Se kun ei todellakaan ole kovin hyvää.

Yritin keksiä jotain loppulausetta tähän, mutta olo on kuin tyhmän ihmisen kohtaamisen jälkeen: Tyhjä.

Friggs, nacho-chili riisikakku

Ravasin epätoivoissani keittiön ja olohuoneen väliä tietämättä mitä tehdä. Välillä raotin kylpyhuoneen ovea ja kävin pyörähtämässä vessänpöntön edessä. Olo oli täysin sietämätön. Lopulta lysähdin eteisen käytävän lattialle makaamaan varmana siitä, että kuolen ihan kohta. Pyörin lattialla tuskissani. Hikoilin kuin porsas. Aika kului tuskastuttavan hitaasti. Eikö tämä ikinä lopu?! Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen tuska kuitenkin oli poissa ja minä yhä elossa! Elossa! ELOSSA!! Ihanaa!

Jos luulette, että ylhäällä oleva liittyisi jollain tavalla juhannuksen vietosta toipumiseen, niin olette täysin väärässä. Tämänkertaiseen tarjoiluehdotukseen se kyllä liittyy. Siis palatkaamme ajassa hieman taaksepäin.

Tällä kertaa testivuorossa on Friggs nacho- ja chilimaustettujen riisikakkujen tappajatarjoiluehdotus. Tarjoiluehdotuksessa on riisikakku, jonka päällä on vähän juustoraastetta, ilmeisesti timjamia, viipaloitua chiliä ja kokonainen chilipaprika. Kyllä tuosta tarjoiluehdotuksesta ainakin se tulee selväksi, että tuote sisältää chiliä. Tietenkin tuo juustoraaste olisi vielä voitu korvata raastetulla chilillä, timjamin sijasta käyttää chilisilppua ja päälle olisi voitu vielä nakata muutama chilinsiemen. Ihan vaan, ettei kenellekään varmasti jäisi epäselväksi, että onkohan näissä naksuissa muuten sitä siliä. Nacho-osuus tuossa kylläkin jää vähän pienemmälle huomiolle. Siksi minäkään en kirjoita siitä sen enempää.

Meillä ei ollut timjamia, joten päätin soveltaa ns. laajaa basilikasääntöä. Kyseisen säännönhän on kehittänyt aikaisemmin tänään eräs suomalaisen "tarjoiluehdotus"-aiheisen blogin pitäjä. Säännön mukaan mikä tahansa tarjoiluehdotuksessa oleva yrtti voidaan korvata millä tahansa kaapista löytyvällä yrtillä, mistä tahansa syystä. Sen lisäksi olen kuullut, että välimeren yrttiseos olisi erityisen laadukasta juuri tällä hetkellä.

Eli sitten vain kokeilemaan.

Istuin pöydän ääressä ja katselin tuota edessäni olevaa sämpylää pelonsekaisin tuntein. Minä pidän kyllä chilistä pieninä annoksina, mutta ne muutamat kerrat kun olen tyhmyyksissäni mennyt haukkaamaan chilipaprikasta palasen, ovat tuottaneet joka kerta itkua ja kärsimystä. Silti, aivan kuten tyhmä lapsi, joka kerta toisensa jälkeen tökkää pakkasella kielen kiinni rautaputkeen, minä haukkasin reippaan palan näkkärin reunasta ja chilistä siinä samalla. Ensimmäinen pala ei vielä tuntunut pahalta. Toinenkin meni vielä suhteellisen helposti, mutta mitä pidemmälle paprikan syönti eteni, sitä pahempi polte suussani alkoi olemaan. Koko satsi meni, mutta polte suussa oli lopulta aivan sietämätön. Nappasin jääkaapista kahvikermapurkin, josta hörppäsin ison kulauksen. Purskuttelin kermaa suussani ja toivoin että se auttaisi. Ei se auttanut. Sen jälkeen alkoikin johdannossa kuvattu prosessi, jossa pyörin epätoivoisena keittiön ja olohuoneen välillä, tietämättä mitä tehdä. Samalla heiluttelin holtittomasti käsiäni, ilmeisesti yrittäen nousta lentoon. Jossain vaiheessa muistin, että alkoholin pitäisi auttaa kapsaisiinin poltteeseen. Ainoa alkoholipitoinen neste mikä meiltä löytyy, on joku Listerine suuvesi. Suuvesipullon lapsiturvallinen korkki osoittautui siinä tilassa miltei ylivoimaisen vaikeaksi avata, mutta jotenkin onnistuin avaamaan korkin ja kaatamaan pullosta korkillisen nestettä suuhuni. Sillä hetkellä myös muistin, että miksi en käytä tuota suuvettä: se nimittäin polttaa suussa aivan törkeästi. Polte ei siis suinkaan helpottanut vaan paheni entisestään. Lopulta alistuin kohtalooni ja menin makaamaan eteisen lattialle varmana pian koittavasta poismenostani. Yhtäkkiä polte alkoi kuitenkin helpottaa nopeasti. Suuvedellä ilmeisesti oli kuin olikin poltetta laimentava vaikutus! Ihanaa!

Nyt vielä muutamaa tuntia myöhemminkin, olo on jotensakin omituinen ja olenkin aivan varma siitä, että kapsaisiini muuttaa parhaillaan mahahappojani joksikin aivan muuksi kuin vedeksi ja luonnollisiksi aineiksi. Yhdessä ne sitten liuottavat kaikki sisäelimeni ohueksi velliksi ja lopulta tulevat ihosta läpi. Tämä saattaa siis hyvinkin jäädä viimeiseksi tarjoiluehdotuksekseni.

Siis palataan asiaan seuraavalla kerralla, jos palataan ollenkaan.

Rainbow, Hawaiji kuivahedelmäsekoitus

Blogi täyttää tänään vasta kaksi kuukautta, mutta kuitenkin jo perjantaina rikkoontui 100 000 kävijän raja! Aika hurjaa.

Ajattelin juhlistaa tapausta nauttimalla kerrankin jotain hyvää. Mieleni teki raikkaita, tuoreita hedelmiä, joten päätin kokeilla Rainbow kuivahedelmäsekoituksen tarjoiluehdotusta.

Joo, luit aivan oikein: kuivahedelmäpussin tarjoiluehdotuksessa on pelkästään tuoreita hedelmiä. Tarjoiluehdotukseen kuuluu kokonainen kookos, banaani, viinirypäleterttu ja puolikas papaija. Tarjoilualustana toimii kaiketi banaaninlehti. Jostain syystä lähikaupassa ei ollut sellaista tarjolla. Katsoivat vain oudosti kun kysyin. Tai siis olisivat katsoneet oudosti jos olisin kysynyt.

Tällä tarjoiluehdotuksella S-ryhmä on todellakin asian ytimessä! Kuka oikeasti haluaisi syödä noita rikkidioksidilla ja sakkaroosilla kyllästettyjä kuivakakkuja, kun samasta kaupasta löytyy ihan tuorettakin tavaraa. Tosin näin maallikosta kyllä tuntuisi, että jos liike uskoo noin vähän oman tuotteensa laatuun, niin kannattaako kyseistä tuotetta ollenkaan valmistaa. Mutta mikäpä minä olen ketään arvostelemaan. Nakkasin siis hetelmät koriin ja suuntasin kassalle.

Kotona en jäänyt ihmettelemään kuinka saisin rikki kookospähkinän, vaan selvitin googlella nopeasti parhaan tavan aukaista se. Löysinkin helpolta kuulostavan ohjeen, jossa pähkinää pyöritetään hitaasti ja samalla pähkinää paukutetaan jämerän veitsen kahvalla suunnilleen pähkinän puolenvälin paikkeilta. Kun pähkinää on pyöritetty pari kierrosta, pitäisi siihen ilmestyä halkeama, joka naputusta jatkettaessa laajenee ja lopulta pähkinä voidaan vääntää auki. Ja siis LOL!!! OMG it really works!!!

Hommat meni siis just niin kuin Strömsössä. Paitsi, että kun olin pyöritellyt pähkinää noin 60 kierrosta, ei siinä edelleenkään ollut merkkiäkään minkäänlaisesta halkeamasta. Tässä vaiheessa käänsin veitsen oikein päin ja aloin hakata pähkinän kuorta palasiksi silmittömän raivon vallassa. Muutaman minuutin päästä koko keittiö oli kuorisilpun vallassa, mutta pähkinä oli saatu auki. Seuraavat pari tuntia sähelsinkin sitten yrittäessäni irrottaa kookoslihaa kuoresta. Hikisenä, väsyneenä ja onnellisena pääsin lopulta makoilemaan sohvalle hedelmätarjottimen kanssa. Ah, onnea!

(Tähän on muuten ihan turha tulla sitten mainostamaan omia, patentoituja kookoksen aukaisumenetelmiä. Tässä asiassa uskon teitä yhtä paljon kuin niitä nigerialaisia pankkiireja, jotka lähes päivittäin lupaavat tehdä minusta rikkaan. Kookospähkinään tehoavat vain viidakkoveitsi ja väkivalta.)

Aloittaessani tämän blogin, rouva ilmoitti varsin selkeästi että hän ei millään tasolla aio osallistua kokeiluihini. Tällä kertaa mieli oli kuitenkin muuttunut. Tökkäsin rouvalle kuivahedelmäpussin kouraan ja muistutin häntä ystävällisesti vanhoista lausunnoistaan. Kuola suupielistä valuen rouva työntelikin sitten hernettä nenään ja kuivaa rusinaa naamariin samalla kun itse tyynesti nautiskelin mehukkaita hedelmiä.

Jääkaappikylmä papaija oli erittäin maukasta ja kookoksen kermaisen pehmeä aromi hiveli makuhermojani. Rouva loi murhanhimoisia katseita suuntaani, kun aina välillä nakkasin muutaman rypäleen suuhuni samalla äänekkäästi maiskutellen. Viimeistelin herkkutuokioni juuri sopivan kypsällä banaanilla. Ai ai, kylläpä olikin hyvää. Tähänhän voisi vaikka tottua!

Tämä päivä oli hyvä päivä, mutta huominen on jo pahempi.

Alpro soya, soijakerma

Tätä tarjoiluehdotusta on ehdottanut jo niin moni lukija, että pakkohan se on kokeilla. Loppuupahan ainakin se ruikutus. Mutta kieltämättä aika kovan tason tarjoiluehdotus tässä on kyseessä ja ilman lukijavinkkiä tämä olisi todennäköisesti jäänyt minulta kokonaan huomaamatta.

Tarjoiluehdotuksessa on raaka, kokonainen herkkusieni, raakaa parsakaalia ja päällä tuhti luraus soijakermaa.

Herkkusienellä päällystetty näkkileipä oli ihan hirvittävä kokemus. Nyt minua oksettaakin jo pelkkä ajatus siitä että kohta joudun taas vetämään raa'an herkkusienen. Ihan kauheaa. Ja muutenkin, ei kai edes raakaravintohipit vedä raakoja sieniä?! Vai vetääkö? Jos vedätte, niin lopettakaa heti! Eikö ne kärpässienetkin pidä keittää ensin ettei tule maha pipiksi?

Kaupassa oli muuten ainoastaan Hollantilaisia sieniä. Jännityksellä odotankin, että minkä värisiä palloja silmissä alkaa kohta puoliin vilkkumaan.

Toisaalta eipä tuo soijakerma tai parsakaalikaan erityisesti minua houkuttele, joten jospa ne silmissä mahdollisesti kohta vilkkuvat jouluvalot saisivat minut unohtamaan tämän tarjoiluehdotuksen kokonaan.

Soija on muuten jännä kasvi. Kun sitä tarpeeksi prosessoidaan, niin sillä voidaan imitoida melkein mitä tahansa ruoka-ainetta jauhelihasta juustoon ja huijaus menee usein täydestä ainakin maistamiseen asti. En erityisesti pidä soijasta, vaikka ruokarajoittuneisuudestani johtuen vedinkin yhteen aikaan soijarouhetta kohtuullisen säännöllisesti. Soijakermaa en ole eläissäni maistanut, mutta eipä tässä muuta kuin rohkeasti kokeilemaan.

En viitsinyt alkaa roiskimaan kermaa ympäri keittiötä, joten tyydyin simuloimaan tarjoiluehdotusta sivistyneesti kaataen.

Oletin soijakerman ilman muuta maistuvan aivan hirvittävän pahalle, mutta maku olikin odotettua  parempi ja miedompi. Pääasiassa vettä ja kasvirasvaahan tuo soosi kyllä näyttääkin olevan. Tosin kun tarpeeksi makustelee, niin kyllä se soijan aromi sieltä valitettavasti läpi puskee.

Suomen Parsakaalinrakastajat ry:lle muuten tiedoksi (ilmeisesti koko yhdistys nimittäin seuraa tätä blogia. ks. parsakaalipitsan kommentit), että parasta tässä tarjoiluehdotuksessa oli parsakaali. Se maistui siedettävälle ja blokkasi tehokkaasti soijan maun.

Mutta sitten tuo herkkusieni. Minulla teki niin pahaa pelkästään katsella tuota annosta edessäni. Sienen pyyhekumimainen olemus natisi inhottavasti hampaissa ja maakellarimainen haju lisäsi yökkäysrefleksin todennäköisyyttä (Herkkusienten pitäisi kuulemma tuoksua mantelimaiselta. Ei ne kyllä tuoksu. Tai sitten meidän kellarissa tuoksui ennen vanhaan manteli.). Välillä oli pakko haukata parsakaalia, jotta sain hieman helpotettua oloani. Viimeiset suupalat tekivät todella tiukkaa, mutta sain silti väkisin nieltyä koko annoksen.

Nyt oli ensimmäistä kertaa sellainen tarjoiluehdotus, että minulla on oikeasti fyysisesti paha olo kokeilun jälkeen. Nyt odottelenkin mielenkiinnolla millaisia sivuvaikutuksia tästä seuraa.

Kas, Albert Einstein. Mistä sinä tänne tupsahdit? Ja Elvis, vanha kamu!

Biotrend, Organic Strong White Bread Flour

Joskus voi vastaan tulla sellainen tarjoiluehdotus, että testaajalla menee jauhot suuhun ihan kirjaimellisestikin. Tänään kävi niin. Pää lyö täysin tyhjää, vaikka kuinka yrittäisi kirjoittaa jotain fiksua. Saksa on paska maa, sanoi Seppo Räty.

Lidlin Biotrend-merkkisten luomuvehnäjauhojen tarjoiluehdotuksessa jauhosäkistä törröttää puulusikka. Ja eiku syömään, sanoi Heikki Kinnunen.

Maistui varmaan hyvälle?

Valitettavasti kaapista ei löytynyt oikeaoppista jauhosäkkiä, joten puulusikka piti tuikata suoraan pussiin. Jotenkin kuitenkin kuvittelen, että tällä kauneusvirheellä ei lopputuloksen kannalta ollut kovinkaan suurta merkitystä.

Samalla kun jauholusikallinen lähestyi naamatauluani, hoin mielessäni "älä vedä henkeä"-mantraa, joka kuitenkin ratkaisevalla hetkellä muuttui muotoon "vedä henkeä". Yrittäessäni sitten selviytyä tukehtumatta siitä seuranneesta yskänkohtauksesta, kirosin itseni tämän typerän blogi-idean takia.

Toinen yritys onnistui kuitenkin ongelmitta ja siinä sitten nieleskellessäni saksalaisia ekojauhoja, kirosin jälleen itseäni tämän typerän blogin takia. Jauhojen maku oli luonnollisesti jauhoinen. Jostain syystä ensimmäinen makuaistimus toi mieleen soijaproteiinijauheen (Jos ette tiedä mille soijaproteiini maistuu, niin olkaa onnellisia!). Soijan maku katosi onneksi nopeasti, tosin samalla suu täyttyi limaisista jauhoklönteistä, jotka puolestaan muistuttivat kaikista vuosien varrella epäonnistuneista kastike- ja pinaattikeittoviritelmistä. Oksennusta pidellen sain tuon mössön kuitenkin nieltyä ja tämän koettelemuksen päätökseen.

Saksalainen tehokkuus on maailmankuulu käsite ja kieltämättä  jouduttaahan se kiireisen tehdastyöläisen arkea, kun skipataan ruuanlaitto kokonaan ja vedetään jauhot suoraan pussista. Eikö kuitenkin olisi sama viedä homma vielä vähän pidemmälle ja skipata myös viljan kuivaus ja jauhatus kokonaan ja syödä kokonaisia jyviä? Sepä vasta tehokasta olisikin!

Saksa on kyllä hassu maa.

Crusti Croc, roasted garlic and salt perunalastut

Lidl, tuo kaikkien kapeaviiksisten miesten suosikkiliike, on jäänyt minulle varsin tuntemattomaksi. Saksalaisten äärimmilleen viety ankeus, anteeksi, tarkoitin tietenkin tehokkuus, on tuntunut siinä määrin luotaantyöntävältä, että olen suorittanut ruokaostokseni viihtyisämmissä liikkeissä (viihtyisämmät liikkeet ovat lisäksi sijainneet huomattavasti lähempänä kuin Lidl, mutta sillähän ei tietenkään ole merkitystä...). Moni lukija kuitenkin shoppailee Lidlissä ja minulle onkin tullut useita vinkkejä Lidlin tuotteiden tarjoiluehdotuksista. Eilen hyppäsinkin polkupyörän satulaan ja pyöräilin viisi kilometriä lähimpään Lidliin tarkastamaan tilanteen, ja eiväthän ne vinkit mitään höpöjuttuja olleet, vaikka siltä ensin kuulostivatkin. Lidlin tyyliin näyttää kuuluvan lätkäistä "tarjoiluehdotus" merkintä varmuuden vuoksi joka tuotteeseen, tarvitsi sitä eli ei. Eipähän ainakaan kukaan asiakas voi väittää tulleensa huijatuksi, kun pakkauksen sisältö ei vastaakaan kannen kuvaa. Täysin naurettavia tarjoiluehdotuksia tästä käytännöstä tietenkin seuraa, aivan kuten tämänkertainen Crusti Croc perunalastujen tarjoiluehdotus osoittaa. 

Ehdotus on hyvin simppeli ja vastaavia kuvia esiintyy useimpien muidenkin valmistajien sipsipusseissa. Tosin se kriittisen tärkeä "tarjoiluehdotus" niistä muista puuttuu. Kupillinen suolaa, kaksi kokonaista valkosipulia sekä kolme valkosipulin kynttä kuorineen ja kahdeksan perunalastua. Siinäpä se. Nami nami. 

Parsakaalipitsan kommenteissa eräs lukijoista oli sitä mieltä että parsakaalipitsasta ei olisi "väkisin" pitänyt tehdä pahanmakuista. Haluankin nyt erikseen mainita, että loin tälle tarjoiluehdotukselle parhaat mahdolliset olosuhteet onnistua: käytin merisuolaa, joka maultaan voittaa perinteisen jodikyllästetyn ruokasuolan sata nolla ja kuorin valkosipulin kynnet ennen syömistä. Todellinen best case scenario siis. Eli ei muuta kun dippaamaan perunalastua suolakupissa ja päälle reipas puraisu valkosipulinkynnestä.

Maistuiko?

Tämä taitaa olla kaikille selvää, että ei maistunut. Perunalastun rasvainen pinta imi itseensä suunnilleen puoli kupillista suolaa yhdellä dippauksella. Silmät alkoivat vuotaa vettä ja ilme muuttui lievästi sanoen happamaksi kun kuukauden suola-annos syöksyi suuhun yhdellä kertaa. Perään haukkasin vielä puolikkaan valkosipulinkynnen ja polte joka puolella suuta oli taattu. Toivuttuani pahimmasta shokista, huomasin yhtäkkiä käteni kuljettavan toista suolassa uitettua perunalastua suutani kohti. Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään, oli tuo toinen suolapommi jo suussani ja sama irvistys palasi kasvoilleni. Perään lennähti vielä loput valkosipulin kynnestä jonka jälkeen poistuin äkkiä ruokapöydän äärestä kohti jääkaapissa sijainnutta vesikannua, ennen kuin Juudas Iskariotiksi paljastunut käteni pettäisi minut jälleen. Perunalastut ja dippiastia täynnä dippaukseen kelpaamatonta ainesta, osoittautuivat hyvin vaaralliseksi yhdistelmäksi.

Tämä tarjoiluehdotus oli aivan hirvittävä kokemus.

No johan pomppas

Blogin kävijämäärät ovat viime päivinä kasvaneet räjähdysmäisesti, samoin kuin lukijoiksi ilmoittautuneiden määrä. Mikä teitä oikein vaivaa?! Oikeasti. Tyypit tulee lukemaan jotain huonosti kirjoitettua, kielioppivirheitä vilisevää, keskinkertaista blogia, jonka aiheena ovat typerät tarjoiluehdotukset. Menisitte töihin! Hankkisitte harrastuksia!

Samaan aikaan kommenttipalsta ja sähköposti ovat alkaneet täyttyä kaiken maailman tarjoiluehdotteluista ja muista turhista höpinöistä. Ensiksi ajattelin vastata jokaiselle viestittelijälle henkilökohtaisesti niin kuin hyviin tapoihin kuuluu, you know. Mutta sitten huomasin muutaman ongelman: minä en ole kovinkaan hyvätapainen, minä olen laiska ja minulla on muutakin tekemistä kuin istua tietokoneen äärellä vastailemassa jokaiselle ölisijälle. Päätin siis luopua ajatuksesta kokonaan.

Viimeistään huomenna väitän, että  seuraavan kappaleen on kirjoittanut veljeni. Saatan myös syyttää "etelän mediaa" vääristelystä ja ajojahdista. Ehkä jopa vetoan maalaisuuteeni.

Blogia, jota kukaan ei lue, kutsutaan päiväkirjaksi. Ja varsinkin aiheen ollessa näin omituinen blogikirjoittelun mielekkyys syntyy siitä että mahdollisimman moni lukee, pitää (tai inhoaa) ja kommentoi. Olen vilpittömän kiitollinen jokaisesta lukijasta ja jokaisesta uudesta tarjoiluehdotuksesta, jonka minulle lähetätte. Älyttömimmät tarjoiluehdotukset eivät löydy etsimällä vaan ne tulevat vastaan sattumalta ja sen takia lukijoiden apu on korvaamatonta. Olen saanut jo vinkkejä muutamasta aivan nerokkaasta tarjoiluehdotuksesta, jotka tulen testaamaan lähitulevaisuudessa. Ja jokainen viesti ja kommentti tulee luettua, vaikka en niihin aina välttämättä ehdi/jaksa vastatakaan.  Danke schön!

No niin. Täällä ei ole enää mitään nähtävää. Hajaantukaa.

Niin ja ne ehdotukset osoitteeseen: tarjoiluehdotus@gmail.com

Lisäyksenä vielä tähän Liedon kysymys: Onko tarjoiluehdotus mikä tahansa kuva tuotteen paketissa, vai onko siinä luettava erikseen "Tarjoiluehdotus"?

Tästä taitaa olla vähän epäselvyyttä ihmisillä, mutta tarjoiluehdotus on tarjoiluehdotus vain siinä tapauksessa, että pakkauksessa on erikseen maininta "tarjoiluehdotus". Muussa tapauksessa kyseessä on vain mikä tahansa kuva paketissa. Se millä kielellä kyseinen teksti lukee, ei ole niin väliä (minulle). Tarkempia tietoja löytää halutessaan Eviran pakkausmerkintäoppaasta: http://www.evira.fi/portal/fi/evira/julkaisut/?a=view&productId=114

Rainbow, sinappikurkkusalaatti

Jääkaapissamme on jo useamman viikon viihtynyt Rainbow sinappikurkkusalaattipurkki, jonka kyljestä tämänkertainen, vähän kyseenalainen, tarjoiluehdotus löytyi. Minä olen muutamaan otteeseen yrittänyt selvittää, että mitä kyseinen tarjoiluehdotus sisältää, mutta täydellistä selvyyttä en ole onnistunut saamaan. Joudun siis jälleen vetämään omia johtopäätöksiäni tarjoiluehdotuksen sisällöstä.

Tarjoiluehdotukseen kuuluu etualalla kupillinen sinappikurkkusalaattia ja taustalla ilmeisesti pino lautasia, oletettavasti salaatinlehtiä (näitähän ei tarjoiluehdotuksissa ole ennen nähtykään..) ja jotain kellertävän vaaleaa. Tämä kellertävän vaalea jäi yrityksistä huolimatta tunnistamatta. Kuva on vieläpä otettu siten, että sinappikurkkusalaatti näkyy kuvassa terävänä ja tausta sumeana kuin maailma kolmen promillen humalassa, Urkin pullonpohjalasien läpi katsottuna.

Rainbow tuotepankki kertoo sinappikurkkusalaatin olevan kotimainen valmiste, joka sopii esim. hampurilaisten, makkaran ja voimakkaan liharuoan höysteeksi. Makkaraa tai voimakasta liharuokaa tuo kellertävän vaalea ei ainakaan ole. Jos oikein pinnistelemällä pinnistän niin voin yrittää nähdä kuvassa pystyssä olevan hampurilaisen tai sitten kuvausassistentin koukussa olevan käsivarren (molemmat kuulostaa todella järkeviltä!). Eli ainoa tulkinta on, että tarjoiluehdotus koostuu ainoastaan kupillisesta sinappikurkkusalaattia. Jos tarjoiluehdotukseen olisi haluttu sisällyttää myös jotain muuta, niin kai "se muu" olisi ihan oikeasti nähtävissä tarjoiluehdotuksessa?!

Meillä ei siis herkutella tänään hamppareilla, makkaralla tai mausteisella liharuualla. Sen sijaan minä vedän kupillisen sinappikurkkusalaattia napaan ja sanomattakin lienee selvää, että minä en sitten yhtään tykkää sinappikurkkusalaatista...

Minkälaista?

Osittaiseksi pelastuksekseni rouva oli viime viikkojen aikana ehtinyt tyhjentää purkin jo lähes kokonaan ja itselleni jäikin lusikoitavaksi vain pelkät jämät. Ihan kamalaa se silti oli. Makuina ovat etikka ja sokeri. Sinappi ei maistu tuossa nimeksikään. Ja ennen kuin joku ehtii itkemään, että sinappikurkkusalaatti on "aivan ihanaa", niin yrittäkääpä kiskoa sitä paljaaltaan. Hyi hitto, vieläkin etoo. Pahinta on kuitenkin nuo etikkaiset röyhtäykset mitä tuosta seuraa.

Tarjoiluehdotus olisi ollut ihan kelvollinen, jos sinappikurkkusalaatin ohessa olisi ollut vähän juustoa, tomaattia, salaatinlehtiä, pihvi, sämpylä ja amerikan ressinkiä. Silloinkin tarjoiluehdotus olisi vain parantunut jos sinappikurkkusalaatti olisi jätetty kokonaan pois.

Myllyn Paras, pitsajauho

Aloitetaan asian vierestä. Tämä tuote on niin kertakaikkisen väärin, että en oikein edes tiedä mistä aloittaisin. Kyseessä on siis Myllyn Paras pitsajauho, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että vehnäjauhojen joukkoon on sekoitettu vähän suolaa ja pussilla on nelinkertainen hinta tavalliseen vehnäjauhoon verrattuna (joo joo, onhan siinä jopa kolmea erilaista vehnäjauhoa...). Pussin kyljessä mainostetaan, että "lisää vain vesi ja hiiva" (ja sekoita ainekset ja vaivaa taikina ja anna kohota ja kaulitse ohueksi ja  pilko ja paloittele ja tarvittaessa kypsennä täytteet ja vielä lisää täytteet pohjan päälle ja paista. Kylläpä olikin helppoa! Onneksi en ostanut niitä tavan vehnäjauhoja, pitsan tekeminen olisi ollut ihan mahdottoman monimutkaista silloin!). Milloin muuten olette kuullut pitsataikinasta, johon ei laiteta ollenkaan öljyä? Joo, en minäkään ole kuullut.

(Edit: Parikin lukijaa on jo onnistunut paljastamaan täysin olemattoman taustatoimitustyöni pitsapohjien suhteen. Todellisuudessa minun pitsantekotaitonihan pohjaavat vain ja ainoastaan yläasteen seitsemännen luokan kotitalouskirjaan. Jatkossa kuitenkin tiedän, että aina kun olen Italiassa tekemässä Napolilaista pitsaa, niin jätän öljyn pois.)

Kenelle ja miksi tällainen tuote on tehty?

Uusavuttomille?

Myllyn Parhaan mielestä suolan lisääminen on siis ilmeisesti vaikein vaihe pitsan valmistuksessa. Pitseriaan käypi avuttoman tie.

Kiireisille?

Myllyn Parhaan mielestä suolan lisääminen on siis ilmeisesti aikaa vievin vaihe pitsan valmistyksessa. Pitseriaan käypi kiireisen tie.

Kaikille pitsaa leipoville?

Näinhän Myllyn Parhaassa luultavasti on ajateltu, mutta ihan oikeasti: Only in your dreams. Jos jauhojen joukossa olisi myös hiivaa, niin tässä olisi edes pikkuisen järkeä. Hiivan puuttumiseen se leipominen nimittäin kaatuu jos johonkin (Arvatkaapa oliko. Ja arvatkaapa ottiko päähän lähteä takaisin kauppaan).

Siis täysin älytön tuote (ja minä tietenkin ostin sitä... No, minun älynlahjani ovat jo aiemmin tainneet tulla kaikille selväksi...).

Turhan kitinän jälkeen onkin hyvä mennä asiaan. Olihan siinä jauhopaketissa nimittäin myös tarjoiluehdotus, joka koostui neljästä erilaisesta kasvispitsasta. Näistä erityisesti yksi kiinnitti huomioni, nimittäin parsakaalipitsa.

Kerron tässä välissä sen verran, että minä en ole kahdeksaan vuoteen syönyt punaista lihaa ja välillä olin lähes kokonaan kasvissyöjä. Suhtaudun siis erittäin positiivisesti kaikkeen kasvisruokaan. Mutta edes kiihkeimpänä kasvissyöntikautena minulla ei olisi tullut mieleenkään valmistaa parsakaalipitsaa. Ja kyseinen parsakaalipitsa on todellakin parsakaalipitsa: täytteenä on tomaattimurskaa, parsakaalia ja juustoa. Ja juustoakin on käytetty yhtä ronskilla kädellä kuin kaupan roiskeläppäpitsoissa. Sitä ei siis meinaa löytää kaiken parsan ja tomaattikastikkeen keskeltä. Tämän täytyy olla namia!  Paketin takaa löytyy muuten valmistusohje kaikille tarjoiluehdotuksessa oleville kasvispitsoille. Eikun, eipä löydykään, vaan ohje kinkku-ananas-sinihomejuustopitsalle! Tämän TÄYTYY olla namia!

Oliko namia?

Oliko parsakaalipitsa namia? Parsakaalipitsa! No, ei ollut! Ei se varsinaisesti pahaakaan ollut, mutta parsakaali maistui vedelle ja juustoakin tuossa oli vain malliksi. Ei siis mikään varsinainen makuelämys. Suunnilleen sama kuin olisi paistanut pelkän pitsapohjan ja laittanut päälle ketsuppia. Ei kukaan kasvissyöjä halua syödä tälläistä, kun niitä oikeasti maistuviakin kasviksia on tarjolla. Ja nyt lihansyöjät huomio: jos teille tulee kasvissyöjävieraita, niin älkää nyt jumaliste ainakaan parsakaalipitsaa niille tehkö!

Wasa, frukost vehnänäkkileipä

Lukekaa tähän johdannoksi Wasa husmanin tarjoiluehdotus, jos ette sitä enää muista.  Tänään jatketaan nimittäin sarjaa Wasan näkkileipien tarjoiluehdotuksista ja vuoron saa frukost vehnänäkkileipä.

Wasalla on kumma tapa vältellä kaikkia normaalien ihmisten normaalisti leivän päällä käyttämiä kasvikunnan tuotteita tarjoiluehdotuksissaan, kuten vaikka kurkkua, tomaattia tai niitä runsaasti mainostettuja salaatinlehtiä. Edellä mainittujen sijaan Wasa laittaa näkkärin päälle muun muassa raakoja herkkusieniä, oliiveja tai omenaa.

Frukostin tarjoiluehdotus on hyvin simppeli: näkkileivän päällä on todella jykevä slaissi juustoa (Jälleen joko edamia tai emmentalia. Käytin edamia.) ja pari paksua viipaletta omenaa. Tarjoiluehdotuksen mukaan omenan tulee olla punainen ja se käytetään kuorineen. Ainoat punaiset omenat kaupassa olivat jotain "extra sweet" lajiketta, joten ostin sitten sellaisia.

Oliko hyvvää?

Hyvä on tässä blogissa vähän kyseenalainen käsite. Oletin tämän tarjoiluehdotuksen olevan ilman muuta ihan hirveää kuraa, mutta pahaa se ei missään nimessä ollut, jos ei niin hyvääkään. Omenat eivät yleensä kuulu minun suosikkeihini, mutta tämä oli aivan erinomainen lajike. Hyvin makea eikä laisinkaan hapan, mutta jostain syystä tuo näkkileipä tuntui imevän kaiken maun omenasta ja omena puolestaan imi kaiken maun juustosta. Tarjoiluehdotus ei siis maistunut oikein millekään. Luultavasti tähän olisi pitänyt olla jokin selvästi hapokkaampi lajike. Silloin tarjoiluehdotus olisi saattanu, yllättävää kyllä, olla ihan oikeasti käyttökelpoinen. Voi olla, että kunhan löydän sopivia punaisia omenoita, palaan tähän vielä uudestaan.

Suosittelen varauksella.