sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Meira, amerikkalainen salaattikastike

Olen tähän saakka pitänyt blogin suhteen perusperiaatteena sitä, että tarjoiluehdotus on tarjoiluehdotus vain, jos pakkauksesta löytyy asianmukainen merkintä. Jos "tarjoiluehdotus" -merkintää ei ole, kyseessä on vain tuotetta jollain tasolla esittävä kuva. Käytäntö on ollut looginen ja selkeä. Tällä kertaa jouduin kuitenkin pohtimaan tätä käytäntöä uudelleen, ja siispä nyt ollaankin hieman harmaalla alueella sen suhteen, että onko kyseessä oikea tarjoiluehdotus vai ei. Käytännön kyseenalaistamisen aiheutti Meiran amerikkalainen salaattikastike. 

Kastikepullon etiketissä on kuva jonkinlaisesta sotkusalaatista, mutta "tarjoiluehdotus" -merkintä puuttuu. Etiketistä löytyy kuitenkin ohje, joka opastaa vesimeloni-kananugettisalaatin teossa ja tarkempi tarkastelu osoittaa, että etiketissä oleva kuva sattuukin sopivasti olemaan juurikin tuota vesimeloni-kananugettisoopaa. Että onko tämä nyt sitten tarjoiluehdotus vai ei?


Pitkällisten pohdintojen jälkeen tulin siihen tulokseen, että mikäs muukaan se voisi olla: Paketissa on kuva salaatista ja vieressä ohje, jossa kerrotaan kuinka se tehdään. Siis tarjoiluehdotus mikä tarjoiluehdotus. Kaiken lisäksi ohje ihan oikeasti sisältää pullossa myytävää salaattikastiketta! Wau!

Mutta siinä missä muiden Meiran valmistamien salaattikastikkeiden sisältämät reseptit ovat jotakuinkin järkeenkäypiä (muun muassa broilerisalaatti, ceasarsalaatti ja hedelmäsalaatti), niin amerikkalaisen salaattikastikkeen vesimeloni-kananugettisalaatti on varsinainen sekasikiö. Kauniisti sanottuna se on  tohtori Frankensteinin synnyttämä salaattien talidomidilapsi, jota kylvetetään viikottain Fukushima Daiichi II:ssa, kosmisen säteilyn toimiessa taustamusiikkina. Tai ehkä minä vähän liioittelin. Jätetään se taustamusiikki pois kuvauksesta. Kosminen säteily saa kuitenkin jäädä.

Ongelma ei niinkään ole se, että salaattiin olisi käytetty huonoja raaka-aineita, vaan se, että niitä ei tunnu yhdistävän oikein mikään. Vaikuttaakin lähinnä siltä, että jokin satunnaisgeneraattori olisi arponut reseptin salaateissa yleisesti käytettyjen aineksien pohjalta. Eli todennäköisyys sille, että ohjeen mukaisesti tehty salaatti olisi oikeasti hyvää, on suunnilleen samaa luokkaa kuin saada seitsemän oikein lotossa kahtena viikkona peräkkäin. 

Jos joku jostain järjettömästä syystä haluaa kuitenkin kokeilla tätä kotona, niin tarkka ohje löytyy alla olevasta kuvasta:



Jäävuorisalaatti ja hasselpähkinä ovat aikalailla peruskauraa salaatissa kuin salaatissa. Tässä vaiheessa kaikki hyvin.

Ananas, vesimeloni ja punasipuli - nuo raikkaan hedelmäsalaatin perusaineet. Eikun, heetkinen?

Kananugetti - tuo tohtori Frankensteinin einesteollisuudelle synnyttämä talid... ...No, se taisikin tulla jo selväksi... Eivät kai edes amerikkalaiset valmista kananugeteista SALAATTIA?! Eiväthän?

Kaiken kruunaa tuo ihana salaattikastike, joka etiketin mukaan soveltuu niin vihannes-, kala-, kuin äyriäissalaattienkin kastikkeeksi. Mikähän äyriäinen kananugetti mahtaa muuten olla? Entäs vesimeloni?

Salaattia sekoitellessani selvisi muuten myös se, että miksi etiketissä oleva kuva oli niin kovin epätarkka:


Pakkohan tuota sotkua oli kuitenkin maistaa ja varmaan vähän yksinkertaisemmatkin arvaavat jo tässä vaiheessa, että mitä mieltä minä sen mausta olin: Siis aivan ihanaa! Superb taste!

Tai sitten ei. Ehkä kaikkein ällöttävintä oli ananaksen ja salaattikastikkeen yhdistelmä. Ananaksen päälle tunkeva makeus ja salaattikastikkeen öljyinen etikkaisuus ei ole makuyhdistelmä, jonka haluaisin ihan heti kokea uudelleen. Lisäksi purkkiananaksen rakenne on jotain sellaista, mitä minä en voi sietää. Se tuntuu inhottavalle hampaissa ja kielellä. Eikä toisaalta vesimelonin ja salaattikastikkeen yhdistelmä ollut juurikaan edellä mainittua parempaa. Tai punasipulin, ananaksen ja vesimelonin yhdistelmä. Ja sitten oli vielä tietenkin kananugetit, luonnollisestikin halvinta laatua mitä rahalla saa. En tiedä mistä ne oli tehty, mutta kanasta ei ainakaan. Itseasiassa ne saattoivat aivan hyvin sisältää äyriäisiä. Tai ainakin mönkiäisiä. 

Ensi yötä odotellessa: