Yritin kirjoittaa tähän alkuun hienoja sanoja, mutta sanat eivät oikein tahtoneet tulla ulos.
Kun pari vuotta sitten sain hölmön blogi-idean, en ikinä olisi arvannut millaisen suosion se saa aikaan. Tätä kirjoittaessani tarjoiluehdotuksella on Bloggerissa 1639 seuraajaa ja Facebookissa tykkääjiä on reilusti toista tuhatta. Blogissa on vierailtu yli miljoonaa kertaa ja huomiota on tullut Kauppalehteä ja Yleisradiota myöden. Edelleenkin tarjoiluehdotuksia tulee sähköpostitse lähes tulkoon joka päivä.
Olen parhaillaan aloittelemassa jatko-opintoja yliopistolla eikä aika ja motivaatio tahdo riittää kaikkeen. Etenkin viimeisen vuoden aikana jokaisesta uudesta tarjoiluehdotustestistä on ollut aina hieman edellistä vaikeampi raportoida - ilman että alkaisi toistaa itseään. Pienen luonnontieteilijän mieli, mielikuvitus ja sanavarasto ovat niin kovin rajallisia. Siispä nyt onkin aika laittaa tarjoiluehdotus hyllylle ja keskittyä muihin tehtäviin. Musiikkitermein sanottuna tarjoiluehdotus jää siis pitkälle tauolle. En tiedä palaako tarjoiluehdotus vielä joskus. Ehkä, ehkä ei.
Ja nyt kun kaikkien lukijoiden mieli on hapatettu, onkin aika jättää hapan maku suuhun myös minulle. Kokeilussa on hapankaalia Saksan malliin.
Etiketin mukaan sisältöön pitäisi olla käytetty beste zutaten jopa seit 1722. Purkkia avatessani toivoin, että nämä zutaten olisivat hieman tuoreempaa vuosikertaa. Itse tarjoiluehdotus koostuu (puisesta) kulhollisesta hapankaalia. Koristeena on pari jonkinsortin nokkosta sekä viisi kokonaista mustapippuria. Eines lusikoidaan luonnollisesti puulusikalla.
Puista tarjoiluastiaa meiltä ei löytynyt, joten lasinen sai välttää. Puinen kapusta sentään oli. Nokkosen roolia esitti persilja.
Jo ensimmäinen lusikallinen sai mieleni värjäytymään mustaksi. Aloin pohtia mitä kaikkea kivaa olisin voinut tehdä niinä lukemattomina päivinä, jotka tuhlasin kauppojen elintarvikehyllyjen välissä ja oksentamisen uhalla lapioin kaikenlaista soodaa suuhuni.
Turhuuksien turhuutta kaikki.
Ja mitä enemmän hapankaaliastia tyhjeni, sitä enemmän happani mies.
Mietin niitä vapaapäiviä, jotka kuluivat tietokoneen äärellä kaiken tämän raportointiin: hukkaan heitettyjä.
Kellertävät kaalisuikaleet muistuttivat toukkia roikkuessaan suupielistäni, kun raivosin peilikuvalleni olohuoneessa.
Astian tyhjennyttyä istuin nurkassa suu mutrussa ja kädet puuskassa. Istun tässä, enkä liiku enää ikinä mihinkään.
Enkä pese hampaita.
Enkä varmasti tule sänkyyn nukkumaan.
Mutta sitten vapauttava töräys päästi kaiken pahan pois. Örrimörri katosi ja vatsa alkoi toimia.
Nyt maailma on taas oikein.
Kiitos kaikille lukijoille. Olkoon elämä teille hyvä.
Muistakaa, että hapankaali kaunistaa.
