perjantai 27. toukokuuta 2011

No johan pomppas

Blogin kävijämäärät ovat viime päivinä kasvaneet räjähdysmäisesti, samoin kuin lukijoiksi ilmoittautuneiden määrä. Mikä teitä oikein vaivaa?! Oikeasti. Tyypit tulee lukemaan jotain huonosti kirjoitettua, kielioppivirheitä vilisevää, keskinkertaista blogia, jonka aiheena ovat typerät tarjoiluehdotukset. Menisitte töihin! Hankkisitte harrastuksia!

Samaan aikaan kommenttipalsta ja sähköposti ovat alkaneet täyttyä kaiken maailman tarjoiluehdotteluista ja muista turhista höpinöistä. Ensiksi ajattelin vastata jokaiselle viestittelijälle henkilökohtaisesti niin kuin hyviin tapoihin kuuluu, you know. Mutta sitten huomasin muutaman ongelman: minä en ole kovinkaan hyvätapainen, minä olen laiska ja minulla on muutakin tekemistä kuin istua tietokoneen äärellä vastailemassa jokaiselle ölisijälle. Päätin siis luopua ajatuksesta kokonaan.

Viimeistään huomenna väitän, että  seuraavan kappaleen on kirjoittanut veljeni. Saatan myös syyttää "etelän mediaa" vääristelystä ja ajojahdista. Ehkä jopa vetoan maalaisuuteeni.

Blogia, jota kukaan ei lue, kutsutaan päiväkirjaksi. Ja varsinkin aiheen ollessa näin omituinen blogikirjoittelun mielekkyys syntyy siitä että mahdollisimman moni lukee, pitää (tai inhoaa) ja kommentoi. Olen vilpittömän kiitollinen jokaisesta lukijasta ja jokaisesta uudesta tarjoiluehdotuksesta, jonka minulle lähetätte. Älyttömimmät tarjoiluehdotukset eivät löydy etsimällä vaan ne tulevat vastaan sattumalta ja sen takia lukijoiden apu on korvaamatonta. Olen saanut jo vinkkejä muutamasta aivan nerokkaasta tarjoiluehdotuksesta, jotka tulen testaamaan lähitulevaisuudessa. Ja jokainen viesti ja kommentti tulee luettua, vaikka en niihin aina välttämättä ehdi/jaksa vastatakaan.  Danke schön!

No niin. Täällä ei ole enää mitään nähtävää. Hajaantukaa.

Niin ja ne ehdotukset osoitteeseen: tarjoiluehdotus@gmail.com

Lisäyksenä vielä tähän Liedon kysymys: Onko tarjoiluehdotus mikä tahansa kuva tuotteen paketissa, vai onko siinä luettava erikseen "Tarjoiluehdotus"?

Tästä taitaa olla vähän epäselvyyttä ihmisillä, mutta tarjoiluehdotus on tarjoiluehdotus vain siinä tapauksessa, että pakkauksessa on erikseen maininta "tarjoiluehdotus". Muussa tapauksessa kyseessä on vain mikä tahansa kuva paketissa. Se millä kielellä kyseinen teksti lukee, ei ole niin väliä (minulle). Tarkempia tietoja löytää halutessaan Eviran pakkausmerkintäoppaasta: http://www.evira.fi/portal/fi/evira/julkaisut/?a=view&productId=114

12 kommenttia:

  1. Hei! Löysin juuri tämän blogin ja hakkaan nyt päätäni seinään, kun en itse keksinyt tätä. Mutta minulla on pari kysymystä, joihin sinä, Internetin uusin tarjoiluehdotusekspertti, luultavasti tiedät vastauksen!

    Ensinnäkin, onko tarjoiluehdotus mikä tahansa kuva tuotteen paketissa, vai onko siinä luettava erikseen "Tarjoiluehdotus"?

    Sitten taas, erityisesti jos vastaus ensimmäiseen on myöntävä: Jos purkissa lukee "Paloja liemessä" ja alla on kuva koirasta, mitä siitä pitäisi ajatella?

    Kiitos hienosta blogista, uusi Internet-idolini!

    VastaaPoista
  2. ehkä minä nyt tämän yhden kerran alennun vastaamaan kysymyksiin.

    tarjoiluehdotus on tarjoiluehdotus vain jos siinä lukee tarjoiluehdotus.

    jos taas purkissa on paloiteltua koiraa melamiiniliemessä, niin kyseessä lienee kiinalainen kesäkeitto.

    ja nyt mene ja tee kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

    VastaaPoista
  3. Ei meitä mikään vaivaa, mut katokku täs on tää perisuomalainen pohjavire, et jos on olemassa joku muu jolla menee huonommin, niin sitä on pakko jäädä tuijottamaan koska oma elämä tuntuu heti paljon paremmalta. Ja täs asiassa se on vähä niiku silleen, et jos joku pitää näin älytöntä, kielioppivirheitä vilisevää, keskinkertaista blogia, sitä pitää tullä pällistelemään, ni saa itelleen tunteen "et helvetti, ees mulla ei mee noin huonosti, oon siis oikeestaan aika jees!"

    Et usko kuinka monta tyyppiä oot tällä pelastanut keittiöveitsiltä ja buranoilta! Kannatan, et pökätään kuule feisbuukkiryhmä pystyyn et pääset joskus sit kymppiuutisten loppukevennykseksi.

    Ps. Katoin kans et hitto jätkähän on alkanu saaman kommenttia ja melkein jopa riitoja aikaiseksi, mut parsakaalius onkin aika vakava juttu.

    VastaaPoista
  4. Asenne on asenne! Jumalauta ja tästä plokisesta sitä löytää.

    Ja kyllä, olen yllättynyt siitä kuinka vitussa näin hyvää aihetta ei jengi ole vielä hokanu postaa mutta onneksi sinä, teddypunkkari, sen keksit.

    Huh mikä ylistyspuhe. Siksi en sitä tarkoittanut.

    AINIIN pakollinen ''SAIT JUURI LUKIJAN''
    buahah muhaha hah jah.

    VastaaPoista
  5. Sosiaalinen media löysi blogisi. Näin pahasti voi käydä kun ei varo.

    VastaaPoista
  6. ..niin ja siis jos ei tullu selväksi tuosta huonosti, mukahauskasti-muotoillusta viestistäni, niin fanitan ;D Hiano blogi hianosta aiheesta, ainoa, jota jaksan jopa lukea aamukahvin parissa.

    VastaaPoista
  7. Itse linkkasin tämän muutaman päivää sitten faceboogerissa. Kommenttini blogiin kiteytti ajatuksistani tärkeimmän:

    "Hieman närkästynyt ja epäuskoinen suomalaismies on kyllä yksi hauskimpia asioita maailmassa."

    Ja se tässä blogissa hauskaa on, minusta. Kaverit ovat kommentoineet linkkiä kertomalla että nauravat itseään kuoliaaksi. Blogisi on hauska, siksi sitä seurataan. Ei kirjallisen ulkoasun virheettömyyden tai aiheen järjellisyyden takia.

    VastaaPoista
  8. Hieno blogi! Seurantaan menee.

    VastaaPoista
  9. Olet keksinyt itsellesi LOISTAVAN harrastuksen. Kiits, että haluat jakaa sen.

    VastaaPoista
  10. Heips, kesällä kauppalehden kolumnissa oli blogista maininta ja aihepiiri oli jotenkin linkattu hyvin yhteen talouden kanssa.

    VastaaPoista
  11. Kielihirmuna on kyllä pakko tarttua kielioppikommenttiisi. On tullut luettua vähän kaikennäköistä vuosien varrella eikä voi kuin sanoa, ettei tämä huonoimmasta päästä ole! (: Yhdyssanat on kohdallaan ja pilkutkin ihan sopivasti, joten saat kyllä hatunnoston. Muistutuksena kuitenkin se, että rektiohäiriöstä voi puhua ja siihen voi vaikuttaa - avuksi laitan linkin maailman ansiokkaimpaan lähteeseen eli wikipediaan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Rektio

    Ps. En jää lukijaksi, mutta diggaan. Saatan silti käydä joskus kurkistamassa kuulumisia (:

    VastaaPoista
  12. Agen Poker Online Terbaik Dan Terpercaya | 24 Jam Layanan Terbaik | Proses Cepat Pasti Nyaman | 9 Games 1 ID | Real Player Vs Player No Robot No Admin | Bonus Chips 100k
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker

    VastaaPoista