lauantai 4. kesäkuuta 2011

Biotrend, Organic Strong White Bread Flour

Joskus voi vastaan tulla sellainen tarjoiluehdotus, että testaajalla menee jauhot suuhun ihan kirjaimellisestikin. Tänään kävi niin. Pää lyö täysin tyhjää, vaikka kuinka yrittäisi kirjoittaa jotain fiksua. Saksa on paska maa, sanoi Seppo Räty.

Lidlin Biotrend-merkkisten luomuvehnäjauhojen tarjoiluehdotuksessa jauhosäkistä törröttää puulusikka. Ja eiku syömään, sanoi Heikki Kinnunen.


Maistui varmaan hyvälle?

Valitettavasti kaapista ei löytynyt oikeaoppista jauhosäkkiä, joten puulusikka piti tuikata suoraan pussiin. Jotenkin kuitenkin kuvittelen, että tällä kauneusvirheellä ei lopputuloksen kannalta ollut kovinkaan suurta merkitystä.


Samalla kun jauholusikallinen lähestyi naamatauluani, hoin mielessäni "älä vedä henkeä"-mantraa, joka kuitenkin ratkaisevalla hetkellä muuttui muotoon "vedä henkeä". Yrittäessäni sitten selviytyä tukehtumatta siitä seuranneesta yskänkohtauksesta, kirosin itseni tämän typerän blogi-idean takia.

Toinen yritys onnistui kuitenkin ongelmitta ja siinä sitten nieleskellessäni saksalaisia ekojauhoja, kirosin jälleen itseäni tämän typerän blogin takia. Jauhojen maku oli luonnollisesti jauhoinen. Jostain syystä ensimmäinen makuaistimus toi mieleen soijaproteiinijauheen (Jos ette tiedä mille soijaproteiini maistuu, niin olkaa onnellisia!). Soijan maku katosi onneksi nopeasti, tosin samalla suu täyttyi limaisista jauhoklönteistä, jotka puolestaan muistuttivat kaikista vuosien varrella epäonnistuneista kastike- ja pinaattikeittoviritelmistä. Oksennusta pidellen sain tuon mössön kuitenkin nieltyä ja tämän koettelemuksen päätökseen.

Saksalainen tehokkuus on maailmankuulu käsite ja kieltämättä  jouduttaahan se kiireisen tehdastyöläisen arkea, kun skipataan ruuanlaitto kokonaan ja vedetään jauhot suoraan pussista. Eikö kuitenkin olisi sama viedä homma vielä vähän pidemmälle ja skipata myös viljan kuivaus ja jauhatus kokonaan ja syödä kokonaisia jyviä? Sepä vasta tehokasta olisikin!

Saksa on kyllä hassu maa.

9 kommenttia:

  1. Ei saa turhaan kirota blogia, täähän on mitä mainiointa luettavaa :-DDD

    Rohkeuspisteitä erikseen vielä tästä kokeilusta.

    VastaaPoista
  2. Biotrend! Onks ees ironisesti nimetty tuotemerkki!

    VastaaPoista
  3. Nauroin koko postauksen läpi xD

    VastaaPoista
  4. herranjestas en oo räkättäny hetkeen näin antaumukslla! majoneesi salaatinlehdellä oli huippu!

    VastaaPoista
  5. HAhaaa, ihana löytö tämä blogisi! Päivän naurut :-D

    VastaaPoista
  6. Pakko sanoa KIITOS ! :-------D Piristit iltaani enemmän ku uskotkaan ! Loistavaa tekstiä ja nerokkaita vertauskuvia, pakkohan se oli jäädä lukijaks. :----)

    VastaaPoista
  7. BB-Sebastian just kehui BB 24/7:ssa tätä blogia, käytti esimerkkinä erityisesti tätä merkintää :)

    VastaaPoista
  8. Sun on otettava uusinta, sillä tossa on pari viljantähkää taustalla, ne vaikuttaa oletettavasti tähän makuelämykseen :)

    VastaaPoista
  9. Mäkin meinasin justiin sanoa, että uusiks meni, kun vehnän tähkät jäi! :D

    VastaaPoista