sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Rainbow, Hawaiji kuivahedelmäsekoitus

Blogi täyttää tänään vasta kaksi kuukautta, mutta kuitenkin jo perjantaina rikkoontui 100 000 kävijän raja! Aika hurjaa.

Ajattelin juhlistaa tapausta nauttimalla kerrankin jotain hyvää. Mieleni teki raikkaita, tuoreita hedelmiä, joten päätin kokeilla Rainbow kuivahedelmäsekoituksen tarjoiluehdotusta.

Joo, luit aivan oikein: kuivahedelmäpussin tarjoiluehdotuksessa on pelkästään tuoreita hedelmiä. Tarjoiluehdotukseen kuuluu kokonainen kookos, banaani, viinirypäleterttu ja puolikas papaija. Tarjoilualustana toimii kaiketi banaaninlehti. Jostain syystä lähikaupassa ei ollut sellaista tarjolla. Katsoivat vain oudosti kun kysyin. Tai siis olisivat katsoneet oudosti jos olisin kysynyt.


Tällä tarjoiluehdotuksella S-ryhmä on todellakin asian ytimessä! Kuka oikeasti haluaisi syödä noita rikkidioksidilla ja sakkaroosilla kyllästettyjä kuivakakkuja, kun samasta kaupasta löytyy ihan tuorettakin tavaraa. Tosin näin maallikosta kyllä tuntuisi, että jos liike uskoo noin vähän oman tuotteensa laatuun, niin kannattaako kyseistä tuotetta ollenkaan valmistaa. Mutta mikäpä minä olen ketään arvostelemaan. Nakkasin siis hetelmät koriin ja suuntasin kassalle.

Kotona en jäänyt ihmettelemään kuinka saisin rikki kookospähkinän, vaan selvitin googlella nopeasti parhaan tavan aukaista se. Löysinkin helpolta kuulostavan ohjeen, jossa pähkinää pyöritetään hitaasti ja samalla pähkinää paukutetaan jämerän veitsen kahvalla suunnilleen pähkinän puolenvälin paikkeilta. Kun pähkinää on pyöritetty pari kierrosta, pitäisi siihen ilmestyä halkeama, joka naputusta jatkettaessa laajenee ja lopulta pähkinä voidaan vääntää auki. Ja siis LOL!!! OMG it really works!!!

Hommat meni siis just niin kuin Strömsössä. Paitsi, että kun olin pyöritellyt pähkinää noin 60 kierrosta, ei siinä edelleenkään ollut merkkiäkään minkäänlaisesta halkeamasta. Tässä vaiheessa käänsin veitsen oikein päin ja aloin hakata pähkinän kuorta palasiksi silmittömän raivon vallassa. Muutaman minuutin päästä koko keittiö oli kuorisilpun vallassa, mutta pähkinä oli saatu auki. Seuraavat pari tuntia sähelsinkin sitten yrittäessäni irrottaa kookoslihaa kuoresta. Hikisenä, väsyneenä ja onnellisena pääsin lopulta makoilemaan sohvalle hedelmätarjottimen kanssa. Ah, onnea!


(Tähän on muuten ihan turha tulla sitten mainostamaan omia, patentoituja kookoksen aukaisumenetelmiä. Tässä asiassa uskon teitä yhtä paljon kuin niitä nigerialaisia pankkiireja, jotka lähes päivittäin lupaavat tehdä minusta rikkaan. Kookospähkinään tehoavat vain viidakkoveitsi ja väkivalta.)

Aloittaessani tämän blogin, rouva ilmoitti varsin selkeästi että hän ei millään tasolla aio osallistua kokeiluihini. Tällä kertaa mieli oli kuitenkin muuttunut. Tökkäsin rouvalle kuivahedelmäpussin kouraan ja muistutin häntä ystävällisesti vanhoista lausunnoistaan. Kuola suupielistä valuen rouva työntelikin sitten hernettä nenään ja kuivaa rusinaa naamariin samalla kun itse tyynesti nautiskelin mehukkaita hedelmiä.

Jääkaappikylmä papaija oli erittäin maukasta ja kookoksen kermaisen pehmeä aromi hiveli makuhermojani. Rouva loi murhanhimoisia katseita suuntaani, kun aina välillä nakkasin muutaman rypäleen suuhuni samalla äänekkäästi maiskutellen. Viimeistelin herkkutuokioni juuri sopivan kypsällä banaanilla. Ai ai, kylläpä olikin hyvää. Tähänhän voisi vaikka tottua!

Tämä päivä oli hyvä päivä, mutta huominen on jo pahempi.

6 kommenttia:

  1. Voisit kokeilla Pirkan kasvispihvejä, sellasia kolmionmuotoisia! Löytyy pakastealtaasta. Mua kiinnostais tietää mitä se oranssi mömmö siinä pihvin kyljessä on.

    Bonuksena voisit koittaa lämmittää pihvit niin että ne pysyy ehjinä, kuten tarjoiluehdotuksessa. Mun pihveistä tuli mössöä.

    VastaaPoista
  2. Ekan kerran tulee vastaan tarjoiluehdotus jossa ei oikeastaan ole ollenkaan kyseistä tuotetta... Konsti jolla myyntiä siis lisätään... Kuvittele rouvasi ajatukset... Hän syö kuivattua mömmöö jonka pakkauksessa on kuvana tuoreita hedelmiä ja vieressä maiskutellaan juurikin näitä raikkaita ihania hedelmiä :D

    VastaaPoista
  3. Itse asiassa olisin suositellut viidakkoveitseä ja väkivaltaa. Itse olen machetella avannut niitä perkeleitä kotikeittiössä, vaikkakin löysin siihen hommaan paremmankin välineen - Fiskarsin pinnoitetun vesurin. Uppoaa muuten kertalaakista eikä tarvitse hinkata montaa kymmentä kierrosta.

    VastaaPoista
  4. Hei, banaani ja kookospähkinähän pitää syödä kuorinen päivineen :D samoin viinirypäleen "oksat"

    VastaaPoista
  5. Agen Poker Online Terbaik Dan Terpercaya | 24 Jam Layanan Terbaik | Proses Cepat Pasti Nyaman | 9 Games 1 ID | Real Player Vs Player No Robot No Admin | Bonus Chips 100k
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker

    VastaaPoista