Eldorado, kokonaiset herkkusienet

Joku muu saattaa muistaa seuraavan tarinan toisin, mutta suunnilleen näin se kuitenkin meni.

Ala-asteella luokkani järjesti pariin otteeseen ns. peuha-päivän. Päivän tarkoitus oli tietenkin kerätä rahaa luokkaretkikassaan, jotta päästäisiin koko luokka naapuripitäjän Essolle juomaan limpparia ja jollekin syrjäkylälle seuraamaan potun nostoa.

Itse peuha-päivä oli nuoremmille mukuloille suunnattu tapahtuma, jossa oli kaikkea lapsosia kiinnostavaa aktiviteettia. Eräs aktiviteeteista oli jonkin sortin ällötyskabinetti, jossa pääsi muun muassa kokeilemaan ja maistamaan merirosvon silmää. En ihan tarkkaan enää muista, olivatko merirosvon silmienmetsästäjät lakossa juuri silloin, vai oliko silmien toimituksissa jotain muita katkoksia, mutta niitä aitoja silmiä meillä ei kuitenkaan jostain syystä ollut. Ja koska ällötyskabinetin läpi kuljettiin silmät sidoittuina, päätimme käyttää korvikkeena säilöttyjä herkkusieniä. Kaiketi ajattelimme, etteivät ne typerät penskat huomaisi mitään eroa. Yksi kuitenkin huomasi.

Eräs kurmettiin tottunut pojan viikari pyöräytti sientä suussaan muutamaan otteeseen ja huomasi että häntä yritetään selvästi huijata. Ei maistunut merirosvon silmälle, ei. Poika päätti kostaa huijauksen tyhjentämällä koko vatsalaukkunsa sisällön suoraan lattialle. Ällötyskabinetti nousi hetkessä ihan uuteen ulottuvuuteen.

Tuo ällötyskabinetti on nyt, liki parikymmentä vuotta myöhemmin, siirtynyt  keittiömme pöydälle, kun maisteluvuorossa on Eldoradon kokonaisten herkkusienten tarjoiluehdotus. Ehdotus sisältää kupillisen merirosv.. äh, siis kupillisen säilöttyjä herkkusieniä. Kupin ympärillä on 17 tuoretta herkkusientä.

Minä en voi yksinkertaisesti käsittää, miksi joku tahtoo syödä säilöttyjä sieniä. Niitä saa kuitenkin jokaisesta kaupasta, eli joku niitä myös ostaa. Mutta miksi? Mihin te niitä oikeasti käytätte? Ne näyttää, haisee, tuntuu ja maistuu ällöttäville.

Tarjoiluehdotuksesta päätellen edes tuotteen valmistuttaja Tuko ei tiedä mihin noita voisi käyttää. Ilmeisin käyttötarkoitus olisi tietenkin se pikkulasten kiusaaminen, mutta jopa minä käsitän, että kuva oksentavasta nappulasta pakkauksen kyljessä ei ainakaan lisää myyntiä. Tarjoiluehdotukseen onkin ilmeisesti päädytty pakon edessä, kun ainoaa toimivaa ideaa ei voida käyttää ja mitään muutakaan ei ole keksitty.

Jokainen tätä blogia lukenut tietää miten paljon rakastan raakoja herkkusieniä. En siis edes yritä väittää, että kuvan sienet olisivat mitään muuta kuin kuvausrekvisiittaa. Tarkoitus oli kuitenkin syödä  yksi sellaisenaan ja käyttää loput ruuanlaitossa. Yksi nuuhkaus kuitenkin riitti ja tiesin, etten saisi nieltyä yhtään suupalasta.Tässä vaiheessa alkoi jo sitten epäilyttää, miten noiden säilöttyjen kanssa käy.

Kaivelin kulhosta pienimmän limanuljaskan, nakkasin sen suuhuni ja aloin pureskella. Suutuntuma oli tutun pyyhekumimainen, limaefektillä lisättynä. Sienet oli kyllästetty suolaliuoksella, joten päällimmäisenä makuna tuntui pelkkä suola ja sainkin syötyä ensimmäisen sienen yllättävän helposti. Toisen kohdalla alkoikin löytyä jo muitakin makuelämyksiä ja kolmannen jälkeen oli pakko lopettaa. Ei noita pysty syömään!

Jokainen on varmaan joskus syönyt vettyneitä maissimuroja. Semmoisia, jotka ovat lilluneet maidossa vähän liian kauan aikaa ja pehmenneet liki mössöksi. Ne eivät ole varsinaisesti mitään herkkua. Kuvitelkaapa sitten tilanne, jossa maissimurot onkin sotkettu maidon sijaan alkuliman kanssa, päälle on ripoteltu iso lusikallinen ruokasuolaa ja koko satsi on jätetty seisomaan huoneenlämpöön vuorokaudeksi. Suunnilleen sille nuo sienet maistuvat. Ei ihme, että se nuori herra protestoi aikoinaan yrjöämällä.

Jääkaapissa olisi nyt kupillinen säilöttyjä sieniä, jotka ihan takuulla jäävät syömättä. Saa tulla hakemaan! Toisaalta, naapurissamme kyllä asuu yksi lapsiperhe...