Pirkka, valkosipulidippi

Tarjoiluehdottelija: "Siis valkosipulidippi? Tarkoittaako se sellaista dippikastiketta johon dipataan valkosipulia?"

Keskon markkinointiosaston konttoripäällikkö: "Heh. Joo, sitähän se juuri tarkoittaa."

Kuukautta myöhemmin pakkaussuunnittelija kiikuttaa valmiin pakkauksen konttoripäällikön kouraan. Pakkaussuunnittelija on vähän ihmetellyt kummallista tarjoiluehdotusta, mutta tarjoiluehdottelija on kertonut laatineensa sen konttoripäällikön ohjeiden mukaan. Konttoripäällikkö pyyhkii hikeä otsaltaan huomattuaan, että mitään ei ole enää tehtävissä. Tämän piti olla niin selvä keissi, että ylimääräinen budjetti käytiin jo poikien kanssa ryyppäämässä Tallinnassa. Konttoripäällikkö oli luullut, että se onneton tarjoiluehdottelija vain vitsailee, kun se kyselee niitä typeriä kysymyksiään.

Konttoripäällikkö hengittää syvään, astuu isojen pomojen eteen ja selittää kuinka hassulla tarjoiluehdotuksella haluttiin erityisesti korostaa tuotteen valkosipulipitoisuutta (6,5 %). Isot pojat tykkää ja konttoripäällikkö huokaisee helpotuksesta. Illalla mennään poikien kans ryyppäämään. Tietysti firman piikkiin.

Pirkka valkosipulidipin tarjoiluehdotukseen kuuluu kupillinen dippikastiketta, kahdeksan kokonaista valkosipulia ja muutama kynsi vielä päälle.

Meidän taloudessa valkosipulit ehtivät aina pilaantua ennen kuin ne saadaan käytettyä, joten ostin niitä vain kolme kappaletta. Ajattelin, että se riittää enemmän kuin hyvin simuloimaan tätä ”tarjoiluehdotusta”. Luonnollisestikin myös kuorin kynnet ennen dippailua. 

Itse dippaaminen osoittautuikin aika turhaksi touhuksi. Dippikastike ei nimittäin tarttunut valkosipulin sileään pintaan oikeastaan ollenkaan. Efekti oli suunnilleen sama kuin jos yrittäisi syödä sosekeittoa yksipiikkisellä haarukalla, joka on vielä pinnoitettu teflonilla. Eli lusikka piti ottaa avuksi. Valkosipuli poltteli siinä määrin pahasti suussa, että kastikkeesta ei jäänyt oikeastaan minkäänlaisia mielikuvia. Myöhemmin totesin sen maistuvan lähes yksinomaan etikalle, aika pahaa siis. Viidennen kynnen jälkeen kyyneleet valuivat poskille ja  kieli oli ilmiliekeissä. Oli aika lopettaa.

Jostain syystä rouva ei oikein innostunut tämänkertaisesta kokeilustani. Loppuillan sain kuulla olevani haisuli ja rouva piti nenästään kiinni aina kun saavuin alle kolmen metrin etäisyydelle. Yritin ehdottaa, että hänkin olisi vetänyt pari valkosipulin kynttä, mutta sekään ei kelvannut. Nukkumaan menon hetkellä minulle ehdotettiin hienovaraisesti sohvalle siirtymistä. Yritin hetken aikaa aikaa nukkua parikymmentä senttiä liian lyhyellä sohvalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Toisaalta en myöskään jaksanut lähteä tonkimaan vieraspatjaa varastosta, joten levitin telttapatjan lattialle ja nukuin siinä. Tai siis lähinnä valvoin, telttapatjani kun on mallia luunmurskaaja. Yritin laittaa peittoa patjan päälle lisäpehmusteeksi aika surkealla menestyksellä. 


Huonosti nukutun yön jälkeen huomasin kuitenkin yhden asian: Selkäni ei ole ollut vuosikausiin yhtä hyvässä kunnossa! Jotain hyvää siis tästäkin testistä seurasi ja näillä näkymin myös ensi yö menee olohuoneen lattialla pötkötellessä.