sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Pirkka, sipulikuutiot

Minä tykkään sipulista oikein paljon. Minulla on myös kaveri, joka tykkää sipulista ja kyseisen kaverin kanssa elelimme kämppiksinä tuossa 2000-luvun alkupuolella reilun vuoden verran. Jääkaappi meillä oli yleensä melko tyhjänlainen, mutta kahta asiaa sieltä löytyi aina: maitoa ja pilkottua sipulia. Ja jos jääkaapin ovea raotti edes vähäsen, niin koko pikkuinen asunto löyhkäsi sipulille. Meitä se ei tietenkään haitannut, mutta vieraat eivät aina asiasta niin innostuneet.

Sipulia laitettiin kaikkiin mahdollisiin ruokiin ja tyypillisesti vielä raakana. Kaverini kokeili sipulia joskus kaurapuuroonkin, ja hyvää oli ollut. Ei se kyllä toisaalta kokeillut sitä koskaan uudestaan, että ehkä se ei ollutkaan niin hyvää...

Muutama viikko takaperin tämä kaverini tuli muuten korjaamaan juuri ostamaani c-kasettisoitinta. Soittimen vasen äänikanava ei toiminut ja olin saanut haarukoitua vian din-kaapeliin. Homma piti siis olla hyvin simppeli operaatio, jossa din-kaapelin kuori avataan, vasemman kanavan johto katkaistaan murtumakohdasta ja ehjätään uudestaan tinaamalla. Kaverini on siis koulutukseltaan sähkö(tekniikan diplomi)insinööri ja vielä suhteellisen lahjakas työssään. Homman piti kestää noin 15 minuuttia, huonossakin tapauksessa korkeintaan puoli tuntia.

Lähestymistapa oli ehkä hieman yltiöoptimistinen, sillä vartin homma muuttui kolmen tunnin kamppailuksi.
Aluksi katkaistiin ihan väärä johto (Ettei insinööri pahoittaisi mieltään, niin mainitaan erikseen, että minä itse ohjeistin katkaisemaan juuri sen johdon) ja sitten ihmeteltiin, kun vika ei löytynytkään siitä johdosta. Sitten huomattiin, että se olikin mikrofonin johto, joka katkaistiin. Sitten korjattiin mikrofoni ja etsittiin oikea johto. Aika yllättävää muuten, että siinä oikeassa johdossa luki, että "left channel". Sitten katkaistiin se oikea johto ja tinattiin ja katkaistiin uudestaan, kun vika ei korjaantunut ja tinattiin uudestaan ja ihmeteltiin, kun ei se vaan toimi. Ja sitten vasta huomattiin, että siellä din-kaapelin päässä oleva adapterikin on rikki. Nyt se vasen kanava kuitenkin kuuluu. Mikrofonia en ole tohtinut edes testata.


Sipulin ystävänä ajattelin, että Pirkka sipulikuutioiden tarjoiluehdotus olisi niin sanotusti "pala kakkua", koostuuhan se pelkästään kupillisesta raakaa, pilkottua sipulia (höystettynä parilla kokonaisella rekvisiitta sipulilla), mutta näköjään sorruin tässäkin asiassa yltiöoptimismiin.


Tarjoiluehdotuksen mukaisesti sipulikuutiot tarjotaan kohmeisina. Yritin ensin syödä jäistä sipulimurskaa, mutta maku oli aivan kauhea. Tämän jälkeen päätin sulattaa sipulit mikrossa, josko maku paranisi sillä. Mikrottamisesta oli se hyöty, että sipulien tilavuus puolittui, makua se ei sen sijaan parantanut vaan pahensi entisestään. En tiedä aiheutuuko tuo paha maku pakastamisesta vai johtuuko se kenties puolalaisista ympäristömyrkyistä (Alkuperämaa näyttää nim. olevan Puola). Molemmat lienevät yhtä todennäköisiä vaihtoehtoja. Maku oli aavistuksen verran makea ja voimakkaan liuotinmainen. Nimenomaan liuotinmainen. Ikäänkuin olisin joskus labrassa impannut kemikaalia, jonka haju muistutti juuri tätä makua, en vain millään hoksaa, että mikä se kemikaali voisi olla. Kenties asia selviää sitten viimeistään sairaalassa, kun aletaan tutkia, että minkä sortin myrkytyksen olen onnistunutkaan hankkimaan. Yritin uskotella itselleni, että ihan hyvää se on ja sain sinnillä nieltyä suunnilleen puolet annoksesta. Mielessä pyöri kuitenkin koko ajan tuleva lääkärireissu. Nimittäin jos tuosta nyt ei sitä myrkytystä tulisikaan, niin salmonella lienee ainakin tulossa.

Tätä tarjoiluehdotusta en halua enää koskaan kokeilla. Itseasiassa en halua enää koskaan syödä sipulia missään muodossa. Minä vihaan sipulia.

10 kommenttia:

  1. Ai hitto, olen joskus itsekin sortunut noihin sillä ajatuksella että "valmista haketta joka säilyy, onnnnnpas kätevää". Ihan hirvittävän pahaa oli. Pitäis varmaan joskus koittaa pakastaa itse silputtua sipulia ja kokeilla saisiko yhtä pahan lopputuotteen aikaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Oli taas hauska lukea kokeilustasi. Tämä on aivan huippublogi!

    VastaaPoista
  3. http://www.saarioinen.fi/tuotteet/tuotehaku//?TUOTEID=3260

    mä en nyt kerkeä laittamaan sähköpostia joten. tuossa on se tarjoiluehdotus merkintä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas kerran! Sä oot mun (toinen suuri) idolini (se toinen on muuten Marko Ahonen). Miten mä oppisin kirjottamaan kuin sää? Mut hei - pahastutko kauheasti kun linkitin sut blogiini? Haluaisin niin kovasti jakaa tätä ilosanomaasi aivan kaikille luoduille!

    VastaaPoista
  5. vippis: ole hyvä vaan, ja toki blogin saa linkittää!

    VastaaPoista
  6. huomasin tänään paahtoleivälle nutellaa levitellessäni että nutellapurkissa on aika mielenkiintoinen tarjoiluehdotus ;D

    VastaaPoista
  7. Ns. hakkausmenetelmällä (sori, en keksinyt vakuuttavampaa termiä) silputtu sipuli on yleensä kitkerämpää, koska sipulin mehu puristuu ulos. Veitsellä (terävällä sellaisella) pilkottuna maku pysyy tasaisempana... Pätijäkerhosta hyvää päivää.

    VastaaPoista
  8. Tästä lähtien luen sun blogia aina ku oon masentunu maailman murheellisuudesta. Naapuri kyllä varmaan miettii että pitäskö soittaa johonki ku ei tiiä et iteketääks vai nauretaaks täällä.

    VastaaPoista
  9. Voi että sain nauraa tälle, vedet silmissä - vai johtuneeko sipulista!? :D

    Rakastan sipulia, ja valkosipulia eritoten.

    Laitan AINA kaurapuurooni voisilmän ja valkosipulia! Se on ainoa vaihtoehto miten syön kaurapuuroa, muu ei ole hyvää! Syön sitä monta kertaa viikossa!

    VastaaPoista