keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Rainbow, tonnikalaa paloina öljyssä

Tarjoiluehdotukset voidaan karkeasti jakaa kolmeen ryhmään: säälittävät, älyttömät ja kelvolliset. Jotta tämä blogi olisi edes jossain määrin mielenkiintoista luettavaa, pyrin pysyttelemään lähinnä älyttömissä tarjoiluehdotuksissa. Toisaalta ei minuakaan koko ajan huvita syödä pelkkää retiisi-ripuli-katkarapukeittoa, joten pidätän itselläni oikeuden kokeilla ihan mitä tahansa tarjoiluehdotusta minua sattuu huvittamaan.

Ja ensimmäisen syrjähypyn tein jo tänään... Valitettavasti en kuitenkaan päässyt nauttimaan kelvollisesta tarjoiluehdotuksesta, vaan tämänkertainen tarjoiluehdotus oli säälittävä. Se oli todella säälittävä. Se oli niin säälittävä, että ilman edellistä tarjoiluehdotusta en olisi kokeillut sitä ollenkaan.

Aioin nimittäin tänään tehdä tonnikalasalaattia ruuaksi. Ei mitään kovin eksoottista tonnikalasalaattia, vaan ihan perushöttöä: Tomaattia, kurkkua, lehtisalaattia, fetajuustoa ja tonnikalaa (päälle suunnittelin muuten lorauttavani edellisestä tekstistä tuttua Saarioisten salaattikastiketta. Se on ihan hyvää. Ihan oikeasti.) Siinä höstätessä huomioni sattui kiinnittymään tonnikalapurkin etikettiin ja siinä olevaan tarjoiluehdotukseen: Tonnikalapurkillinen kipattuna lautaselle ja lautasen reunalla kokonaisia salaatinlehtiä! Siis mikä juttu nämä kokonaiset salaatinlehdet oikein on?! Kanitko näitä ehdotuksia  tekee: "Laitetaan siihen tarrrjoiluehdotukseen kokonaisia salaatinlehtiä! Ne on niiin herrrkullisia!"
(Okei, en minä tiedä puhuuko kanit noin. Mutta ihan hyvin voisivat puhua.)


Tiedoksi nyt teille ruokastailaajille tai mitä jyrsijöitä ikinä olettekin: ei kukaan syö tonnikalaa pelkkien salaatinlehtien kanssa. Eikä kukaan laita kokonaisia salaatinlehtiä salaattiin. Kokonaisia salaatinlehtiä laitetaan voileivän päälle tai hampurilaisen väliin. Ja nyt kun tämä asia on kaikille selvä, niin minun ei toivottavasti enää ikinä tarvitse nähdä tarjoiluehdotusta, jossa kokonaisia salaatinlehtiä on tungettu paikkaan jonne ne eivät kuulu.


Mille se sitten maistui?


No, mitäpä luulisitte? Lautasella on tonnikalaa ja salaatinlehti. Ei se nyt mitään superherkkua ole. Maistoin palasen tonnikalaa, joka maistui tonnikalalle. Sitten natustelin seuraavat puoli tuntia tuota salaatinlehteä ennen kuin sain sen nieltyä. Loput tonnikalasta käytin alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti.

Älkää missään nimessä kokeilko tätä kotona.

4 kommenttia:

  1. Oi tämä oli hauska postaus. :) Tonnikala on namia!

    VastaaPoista
  2. Nuo kokonaiset salaatinlehdet on tungettu joka paikkaan tuomaan kontrastia, näin meille opetettiin koulussa. ..Että kaikki varmasti erottaa sen ruuankin että missä se on xD No joo, en kyllä tiedä miksi salaatinlehti on tarjoiluehdotukseen laitettu kokonaisena, mutta koulussa meilläkin oli hyvin yleisesti salaatinlehdet käytössä kun tehtiin aterioita ja niihin haettiin kontrastia. Sinne tarjoiluastian reunoillehan ne salaatit sitten aina jäikin ihan turhina nyhjöttämään.

    VastaaPoista
  3. Meikä syö oikeesti tonnikalaa pelkkien salaatinlehtien kanssa! :D

    VastaaPoista
  4. " Ja nyt kun tämä asia on kaikille selvä, niin minun ei toivottavasti enää ikinä tarvitse nähdä tarjoiluehdotusta, jossa kokonaisia salaatinlehtiä on tungettu paikkaan jonne ne eivät kuulu." Paitsi siinä kevytmajoneesin ehdituksessa :D

    VastaaPoista