Lunden, sian- ja naudanlihaa

"Minkähän takia herra on laittanu pussillisen perunoita PAKASTIMEEN?!"

Hyvä kysymys. Ei aavistustakaan, mutta umpijäässä ne potut kyllä olivat. Edellisilta oli mennyt aikamoisessa hernerokkasumussa, eikä muistikuvia juurikaan ollut. Kaiketi jossain vaiheessa se perunapussi tuli sitten tungettua sinne pakastimeen.

Blogia seuranneet tietävät, että minä en syö punaista lihaa. En ole syönyt kahdeksaan vuoteen, enkä ole aikeissa syödä. Tämänkertainen tarjoiluehdotus kuitenkin käsittelee säilykelihaa eli nötköttiä (tai siis tässä tapauksessa svin- och nötköttiä). Tarjoiluehdotuksen toteuttaminen vain osoittautui yllättävän raskaaksi.

Nötkött on nimenomaan retkiruokaa. Vaikea kuvitella miksi kukaan tahtoisi vetää sitä kotonaan, mutta retkimuonana se menettelee. Lihapurkki kulkee kätevästi mukana, sisältää runsaasti energiaa, eikä säilyvyyden kanssa ole ongelmia. 

Viimeiset nötkött-kokemukseni ovatkin peräisin armeijan metsäleireiltä, reilun kymmenen vuoden takaa. Sen jälkeen ei olekaan ollut tarvetta maistella tuota herkkua. Niillä leireillä nimittäin kalakeittokin tehtiin nötkötistä.

Nötkötin tarjoiluehdotus täytyy siis kokeilla retkeillessä ja pitkä pyörälenkki tarjosi siihen erinomaisen tilaisuuden. Ja koska minä en todellakaan syö sika-nautaa, niin hommasin tätä tapausta varten sijaistestaajan. Sijaistestaaja sai tosin kuulla asiasta vasta puolivälissä matkaa, eikä vastaanotto ollut mitenkään erityisen innostunut. Intoa ei myöskään lisännyt, kun paljastin aterian olevan ”tavallaan liharuokaa”. Uhkailu, kiristäminen ja katteettomat lupaukset tehosivat kuitenkin lopulta ja taukopaikalla pääsin tarjoamaan tuon erikoislounaan.

Lundenin nötkötin tarjoiluehdotus pitää sisällään kolme nötköttpihviä ja kolme raakaa, kokonaista punasipulia. Sen lisäksi tarjoiluehdotukseen kuuluu jotain salaatin tapaista ja ilmeisesti (keltaista) paprikaa.

En oikein saanut selvää mitä tuo salaatti on. Kaupasta ei löytynyt mitään, mikä olisi täysin vastannut tuota. Lopulta päädyin suolaheinään, ulkonäkönsä puolesta se oli tarpeeksi lähellä. Lisäksi se vielä maistuukin hyvälle. Myös tuo paprika oli vähän tulkinnanvarainen, mutta en keksinyt mitä muutakaan se olisi voinut olla. Tarjoiluehdotuksen mukaan nötkött on viipaloitu siisteiksi, pyöreiksi pihveiksi, jotka on selvästikin paistettu. Luonnollisestikaan keittovehkeitä ei sattunut reissuun mukaan, joten lopputulos näytti tältä:

Löysin kaupasta vain jättikokoisia punasipuleita. Ajattelin, että yksi iso vastaa kolmea pientä.

Ojensin lautasen kaverilleni. Hän nuuhkaisi ruokaa ja meinasi yökätä. Ensimmäinen suupala oli selvästi tuskallinen nieltävä, mutta oikean systeemin löydyttyä ateriointi näytti helpottavan: Jokaiseen suupalaan nötköttiä oli liitettävä joko sipulia tai paprikaa. Kyseiset rehut nimittäin peittävät nötkötin maun miltei kokonaan. Hankalan alun jälkeen reilusti yli puolet ateriasta tulikin syötyä.

Oikeastaan tämä ei edes ollut kovin älytön tarjoiluehdotus. Tokihan nuo raa'at, kokonaiset punasipulit olivat vähän pöljä juttu, mutta onhan tuota oudompiakin asioita tullut eteen. Itseasiassa halusinkin vain tilaisuuden syöttää jotain tosi pahaa kaverilleni (no sori!). Loppumatkan se valittelikin nötköttin ja sipulin makuisia röyhtäyksiä ja tuskasteli suuhun jäänyttä rasvakalvoa.

Ei tämä tarjoiluehdotus silti minullekaan mitenkään helppo ollut. Tänä kesänä ei ole pahemmin tullut harrastettua pyöräilyä ja tämä oli vasta ensimmäinen pitkä lenkki. Reittimme kulki Oulusta Iin kautta Yli-Iihin, sieltä Kiiminkiin ja takaisin Ouluun. Matkaa tuli kaikkiaan 114, 04 kilometriä ja aikaa kului riittävästi. Varsinkin matka Kiimingistä Ouluun oli täyttää tuskaa. Kotiin palattuani makasin olohuoneen lattialla ja tuijotin kattolamppua, vailla minkäänlaista aivotoimintaa. Koko loppupäivä meni jossain hämärän rajamailla. Ja aamulla heräsin sitten siihen, kun rouva kantoi jäisen perunasäkin eteeni.