Meira, amerikkalainen salaattikastike

Olen tähän saakka pitänyt blogin suhteen perusperiaatteena sitä, että tarjoiluehdotus on tarjoiluehdotus vain, jos pakkauksesta löytyy asianmukainen merkintä. Jos "tarjoiluehdotus" -merkintää ei ole, kyseessä on vain tuotetta jollain tasolla esittävä kuva. Käytäntö on ollut looginen ja selkeä. Tällä kertaa jouduin kuitenkin pohtimaan tätä käytäntöä uudelleen, ja siispä nyt ollaankin hieman harmaalla alueella sen suhteen, että onko kyseessä oikea tarjoiluehdotus vai ei. Käytännön kyseenalaistamisen aiheutti Meiran amerikkalainen salaattikastike. 

Kastikepullon etiketissä on kuva jonkinlaisesta sotkusalaatista, mutta "tarjoiluehdotus" -merkintä puuttuu. Etiketistä löytyy kuitenkin ohje, joka opastaa vesimeloni-kananugettisalaatin teossa ja tarkempi tarkastelu osoittaa, että etiketissä oleva kuva sattuukin sopivasti olemaan juurikin tuota vesimeloni-kananugettisoopaa. Että onko tämä nyt sitten tarjoiluehdotus vai ei?

Pitkällisten pohdintojen jälkeen tulin siihen tulokseen, että mikäs muukaan se voisi olla: Paketissa on kuva salaatista ja vieressä ohje, jossa kerrotaan kuinka se tehdään. Siis tarjoiluehdotus mikä tarjoiluehdotus. Kaiken lisäksi ohje ihan oikeasti sisältää pullossa myytävää salaattikastiketta! Wau!

Mutta siinä missä muiden Meiran valmistamien salaattikastikkeiden sisältämät reseptit ovat jotakuinkin järkeenkäypiä (muun muassa broilerisalaatti, ceasarsalaatti ja hedelmäsalaatti), niin amerikkalaisen salaattikastikkeen vesimeloni-kananugettisalaatti on varsinainen sekasikiö. Kauniisti sanottuna se on  tohtori Frankensteinin synnyttämä salaattien talidomidilapsi, jota kylvetetään viikottain Fukushima Daiichi II:ssa, kosmisen säteilyn toimiessa taustamusiikkina. Tai ehkä minä vähän liioittelin. Jätetään se taustamusiikki pois kuvauksesta. Kosminen säteily saa kuitenkin jäädä.

Ongelma ei niinkään ole se, että salaattiin olisi käytetty huonoja raaka-aineita, vaan se, että niitä ei tunnu yhdistävän oikein mikään. Vaikuttaakin lähinnä siltä, että jokin satunnaisgeneraattori olisi arponut reseptin salaateissa yleisesti käytettyjen aineksien pohjalta. Eli todennäköisyys sille, että ohjeen mukaisesti tehty salaatti olisi oikeasti hyvää, on suunnilleen samaa luokkaa kuin saada seitsemän oikein lotossa kahtena viikkona peräkkäin. 

Jos joku jostain järjettömästä syystä haluaa kuitenkin kokeilla tätä kotona, niin tarkka ohje löytyy alla olevasta kuvasta:

Jäävuorisalaatti ja hasselpähkinä ovat aikalailla peruskauraa salaatissa kuin salaatissa. Tässä vaiheessa kaikki hyvin.

Ananas, vesimeloni ja punasipuli - nuo raikkaan hedelmäsalaatin perusaineet. Eikun, heetkinen?

Kananugetti - tuo tohtori Frankensteinin einesteollisuudelle synnyttämä talid... ...No, se taisikin tulla jo selväksi... Eivät kai edes amerikkalaiset valmista kananugeteista SALAATTIA?! Eiväthän?

Kaiken kruunaa tuo ihana salaattikastike, joka etiketin mukaan soveltuu niin vihannes-, kala-, kuin äyriäissalaattienkin kastikkeeksi. Mikähän äyriäinen kananugetti mahtaa muuten olla? Entäs vesimeloni?

Salaattia sekoitellessani selvisi muuten myös se, että miksi etiketissä oleva kuva oli niin kovin epätarkka:

Pakkohan tuota sotkua oli kuitenkin maistaa ja varmaan vähän yksinkertaisemmatkin arvaavat jo tässä vaiheessa, että mitä mieltä minä sen mausta olin: Siis aivan ihanaa! Superb taste!

Tai sitten ei. Ehkä kaikkein ällöttävintä oli ananaksen ja salaattikastikkeen yhdistelmä. Ananaksen päälle tunkeva makeus ja salaattikastikkeen öljyinen etikkaisuus ei ole makuyhdistelmä, jonka haluaisin ihan heti kokea uudelleen. Lisäksi purkkiananaksen rakenne on jotain sellaista, mitä minä en voi sietää. Se tuntuu inhottavalle hampaissa ja kielellä. Eikä toisaalta vesimelonin ja salaattikastikkeen yhdistelmä ollut juurikaan edellä mainittua parempaa. Tai punasipulin, ananaksen ja vesimelonin yhdistelmä. Ja sitten oli vielä tietenkin kananugetit, luonnollisestikin halvinta laatua mitä rahalla saa. En tiedä mistä ne oli tehty, mutta kanasta ei ainakaan. Itseasiassa ne saattoivat aivan hyvin sisältää äyriäisiä. Tai ainakin mönkiäisiä. 

Ensi yötä odotellessa:

http://www.youtube.com/watch?v=VZZm2tbztsE

Rainbow, Sisilia pastakastike

Pari kuukautta sitten julistin, että chilikokeilut saavat toistaiseksi riittää, mutta siinä se pastakastikepurkki olla möllötti keskellä keittiön pöytää. Tiesin jo, että etiketin kuvassa on tomaatti, sipuli, valkosipulin kynsi, jotain yrttejä ja kaksi punaista chiliä, mutta yritin silti parhaani mukaan keskittyä voileivän syöntiin ja välttelin katsekontaktia tuohon pahaiseen kastikekippoon. Jos sitä kuitenkin ihan vähän vilkasis...

Pyörittelin purkkia kädessäni ja siinähän se seisoi kuvan oikealla puolella: "Tarjoiluehdotus/Serveringsförslag". "Me on hävitty tää peli", totesin itselleni.

Tarjoiluehdotus kuuluu selvästikin kategoriaan "tuotteen makua kuvaileva" eli sillä halutaan erityisen havainnollisesti osoittaa, että minkälaisia makuelämyksiä tuotteesta on tulossa. Tässä tapauksessa voisi siis päätellä, että kastike on tulista, sipulia on runsaasti ja tomaattia on mukana vain malliksi. Valmistusaineiden mukaan pastakastikkeessa on kuitenkin 70 % tomaattia, 2 % sipulia ja noin 1 % valkosipulia sekä chiliä. Siitähän se ajatus sitten lähti...

Kaivoin keittiövaa'an kaapista ja ryhdyin punnitsemaan: Tomaatti painaa reilun sata grammaa, samoin sipuli. Valkosipulin kynsi painaa viitisen grammaa ja chili parikymmentä grammaa. Kuvan perusteella yrttien osuus olisi niin pieni, että jätin ne laskelmien ulkopuolelle. Tarjoiluehdotuksen perusteella tehty kastike sisältäisi siis noin 45 % tomaattia, 45 % sipulia, 10 % chiliä ja 2 % valkosipulia. Millehän se oikein maistuisi?!

(SOK:lle muuten tiedoksi: Jotta tarjoiluehdotus vastaisi edes likimain tuotteen todellista olemusta, niin siinä pitäisi olla 35 tomaattia, 10 valkosipulin kynttä, 3 keskikokoista chiliä ja 1 sipuli.)

Ei siis muuta kuin pilkkomaan aineksia. Tuoreita yrttejä meillä ei ollut, joten korvasin ne yleisyrtillä ts. pitsamausteella. Sipulien kuullottamiseen käytin pikkutilkan öljyä ja lorautin kastikkeeseen myös vähän vettä. Muilta osin käytin vain tarjoiluehdotuksen aineksia oikeissa suhteissa.

Lopputulos näytti tältä:

Aimo Nivaska taisi sittenkin olla väärässä. Maku oli nimittäin niin positiivinen yllätys, että kiskoin koko lautasellisen sapuskaa ihan huomaamatta. Kypsennetyn chilin polte tuntui lähinnä miellyttävänä tulisuutena, sipulista tuli mukaan mukavaa makeutta ja tomaatista happamuutta. Lisäksi ruuasta tuli juuri sopivan al denteä. Kastikkeeksi tuota tuskin voi kutsua, mutta siinä määrin hyvää se oli, että sitä voisi ehkä syödä toiseenkin kertaan. 

Illan ja yön aikana ei ilmaantunut edes yllättäviä vatsaoireita, mutta seuraavan aamun tapahtumien perusteella voidaan tähän loppuun antaa vinkiksi fyysikoille, että aineen häviämättömyyden laki tai mikälie massan säilymislaki se nyt onkaan ei pidä paikkaansa. Sen mukaanhan materiaa ei synny eikä häviä, se vain muuttaa muotoaan. Aamuinen vessavisiitti osoitti kuitenkin kiistattomasti, että uutta materiaa syntyy - ja paljon! Muistakaa sitten kiittää minua Nobel-puheessanne...

Saarioinen, kerroskiisseli

Eräs lukijani lähetti minulle jokin aikaa sitten sähköpostia, jossa hän ehdotti, että kokeilisin Saariosten kerroskiisselin tarjoiluehdotusta blogissani. Hän kertoi miettineensä jo vuosia kuinka kyseinen tarjoiluehdotus saataisiin toteutettua kohtuullisen helposti (no, niin varmaan on miettinyt...). Tutkailtuani tarjoiluehdotusta sisäinen lego-insinöörini otti vallan. Pakkohan tähän on joku ratkaisu löytyä. Tällä kertaa testi ei siis keskity siihen mille joku tarjoiluehdotus maistuu, vaan nyt kokeillaan kuinka tarjoiluehdotus saadaan toteutettua.

Ensi silmäyksellä tarjoiluehdotuksessa ei vaikuta olevan mitään kummallista. Se sisältää vain kupillisen kerroskiisseliä. Vaniljakerros on alhaalla ja mehusoppa ylhäällä, aivan kuten myyntipakkauksessakin. Koristeeksi on vielä tällätty jonkin sortin nokkonen. Tarkempi katselmus kuitenkin paljastaa, että tarjoiluastiana toimii lasikulho ja tästä seuraakin ongelma: kuinka hitossa kumota kerroskiisseli myyntipakkauksesta lasikippoon siten, että soppakerrosten järjestys ei vaihdu, eivätkä kerrokset sekoitu prosessissa toisiinsa?!

Ongelmaan löytyi lopulta ratkaisu, mutta helppoa se ei ollut. Jouduin jopa tiedustelemaan asiaa Saarioisten kuluttajapalvelusta. Samalla kinusin heitä lähettämään laatikollisen kiisseleitä, tai edes jonkun äidin soppaa keittämään. Kumpaakaan eivät lähettäneet. Sen kylläkin myönsivät, että olivat huijanneet ja tehneet kiisselit suoraan lasiastiaan, peijoonit.

Ensimmäisenä lähdin hakemaan yksinkertaisimman tuntuista ratkaisua eli lähestyin asiaa pohjan kautta. Kiisselikuppi nurinpäin, pohja saksilla veks ja sitten vain kipataan sisältö lasiastiaan. Eihän se tietenkään onnistunut. Homma meni pieleen jo siinä vaiheessa, kun käänsin kipon kumolleen: paksu vaniljakiisseli plörähti suoraan ohuen mehukeiton läpi pohjalle, kerrokset sekaisin ja homma uusiksi.

Toinen yritys oli pilalla ennen kuin se ehti edes alkaa. Olin ohjeistanut rouvaa tuomaan kaupasta uuden kerroskiisselin testiä varten, ja vielä erikseen painotin, että kiisselin kerrokset tulee olla täysin erillään. Ilmeisesti rouva kuitenkin päätti tehdä kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja kahdensadan metrin matkalla kaupasta kotiin, harjoitella jonglöörausta kiisselipaketilla, tai ainakin paiskella sitä seinään muuten vaan, sillä niin sekavaa tavaraa sieltä kannen alta paljastui.

Kolmannella kerralla lähdin itse asialle, vain todetakseni, että edellä mainittu käsittely oli tehty joka ikiselle kiisselirasialle mitä kaupasta löytyi.

Vasta neljännellä kerralla tärppäsi. Sitä ennen ehdin saada unessa profeetallisen näyn ja tiesin tasan tarkkaan kuinka tarjoiluehdotus tulee toteuttaa. Unessa minua myös käskettiin jakamaan tietoni kaikelle kansalle.

Näillä ohjeilla sinäkin onnistut keittiössä:

Kaiva kaapista syvä lautanen, kulho tms., johon voit tilapäisesti lusikoida mehukiisselin rasiasta. Lisäksi tarvitset lusikan, sakset, paperia sekä tietenkin tarjoiluastian. Avaa kiisselirasia varovasti. Jos pieni määrä vaniljakiisseliä on sekoittunut mehukiisseliin (kuten kuvassa), niin se ei haittaa. Sen saa lusikalla pois.

Lusikoi mehukiisseli toiseen astiaan. Kiisselin vähentyessä kannattaa kallistaa rasiaa vähän, jotta lusikoiminen olisi helpompaa. Vaniljaosio on myös sen verran paksua, että sitä pystyy varovasti painamaan lusikan pohjalla, eikä se mene rikki. Kaikkea mehukiisseliä ei kuitenkaan millään saa poistettua tällä tavalla ja lopputuloksen tulisikin näyttää jotakuinkin tältä: 

Mehujämät saa poistettua ainoastaan kuorimalla vaniljakiissellin pinnan pois. Samalla kannattaa pyyhkiä paperilla rasian sisäreunoja, jotta mehuja saa poistettua sieltäkin. Tämän vaiheen jälkeen kiisseli näyttää (ylivalotusta lukuunottamatta) tältä:

Käytännössä kuorinnan jälkeenkin vaniljakerroksen pintaan jää vielä pieniä väriläiskiä. Vaniljakiisseli kannattaakin poistaa rasian pohjan kautta, jotta värivirheet eivät jäisi näkyviin tarjoiluastiassa. Seuraavaksi tarvitaan siis saksia. Leikkaa kiisselirasian reunukset pois ja siirrä rasia tarjoiluastian pohjalle. Sen jälkeen leikkaa rasian pohja varovasti halki ja vedä rasian puoliskot pois kiisselin alta. Muotoile kiisseli lusikalla suht tasaiseksi (kannattaa lisäksi painella kiisseli tiiviisti astian reunoja vasten, ettei mehu pääse valumaan alle):

Kaada mehukiisseli tarjoiluastiaan ja nakkaa hautessasi koristeeksi risuja ja männykäpyjä. Kumpiakaan ei nyt ollut saatavilla, joten koristelut jäi tekemättä:

Helppoa kuin heinänteko helteellä! Eli toisin sanoen, siinä ajassa minkä nysväätte kiisseliä kupista toiseen, niin teidän äiti ehtii tehdä teille ihan kotitekoiset sopat.

No, kaikki varmasti haluavat kuitenkin tietää, että mille tarjoiluehdotus sitten lopulta maistui?

Emminä tiiä. Minä oikein noista kiisseleistä välitä.

Rainbow, BBQ ristikkoperunat

Tällä kertaa testivuoron saa Rainbow ristikkoperunoiden varsin maustepitoinen tarjoiluehdotus. Ehdotukseen kuuluu pieni kupillinen ristikkoperunoita, kourallinen mustapippureita, valkosipulin kynsi, suolaa, yksi punainen chilipaprika ja yksi habanero.

Edellinen chiliä sisältänyt tarjoiluehdotus on vielä turhan hyvin muistissa, joten testi aiheutti etukäteen normaalia enemmän ahdistusta. Tai oikeastaan pelkoa. Kauhua. Suunnatonta paniikkia ja epätoivoa.

Asiaa ei auttanut se, että ostin kaupasta chililajitelman ja söin ihan vain harjoituksen vuoksi yhden vihreän chilipaprikan. Sen nimittäin piti olla kaikkein miedoin chili koko pakkauksessa. Aika pian koko kehoni läpi kulki kuitenkin hyvin voimakas bon voyage -tunne. Ikäänkuin olisin kokenut tämän joskus aikaisemmin: Hirvittävä polte suussa. Kammottava tuska, jota yritin saada pois hakkaamalla päätä seinään ja nauloja ohimoon. Jos kerran pakkauksessa olevaan tulisuusasteikkoon ykköseksi merkitty vihreä chili on näin kamalaa, niin millaista kympiksi merkitty habanero oikein on? Tästä testistä en tulisi selviämään.

Lisää paniikkia lietsoi se, että erehdyin menemään juutuuppiin katselemaan chili-aiheisia kotivideoita: "Katsokaa kun syötän kaverille habaneroa ja nyt se kuolee!" Eräänlaisia snuff-elokuvia kai nuokin.

Monenlaista sontaa olen tähän mennessä ehtinyt syömään, mutta koskaan aikaisemmin ruokailu ei ole ihan oikeasti pelottanut. Aloitin helpoimmasta päästä ja haukkasin valkosipulin kynnestä puolikkaan. Valkosipuli kirveli inhottavasti kielellä ja päätin, että se sai riittää siitä osastosta. Parin mustapippurin ja perunaristikon jälkeen oli jo pakko siirtyä chilin pariin. Sydämeni tykytti ja kädet vapisivat, kun pilkoin chilejä helpommin työstettäviksi paloiksi. Varoen maistoin punaista chiliä ja heti perään perunaa. Toisen samanlaisen satsin jälkeen rohkaistuin maistamaan jo habaneroakin, joka olikin jopa yllättävän miellyttävän makeaa. Aluksi.

No, rehellisyyden nimissä ei se itseasiassa missään vaiheessa niin kammottavaa ollutkaan kuin olin pelännyt. Rasvainen peruna tuntui leikkaavan kaikista pahimman tulen pois, joten polte pysyi jotakuinkin siedettävällä tasolla koko ajan. Loppujen lopuksi sainkin syötyä punaisen chilin kokonaan ja habanerostakin kolme neljäsosaa.

Suunnittelin selättäväni habaneron vielä kokonaan, mutta sitä ennen närästys ehti tulla kylään ja testi oli pakko lopettaa.

Seuraava aamu olikin sitten huomattavasti kamalampi, kuin mitä osasin odottaa. Närästys oli korvautunut yön aikana tukevilla vatsan väännöillä ja aamullisella vessavisitillä nimeltä mainitsemattomasta ruuminaukosta ulostunkeutuvat liekit saivat minut epäilemään, että Danten inferno oli muuttanut suolistoni tietämille. Pikahelpotuksen jälkeen jouduin kiireellä lähtemään tuutoriksi erään kemian peruskurssin laskuharjoituksiin. Siellä yritin vastailla muka asiantuntevasti opiskelijoiden esittämiin kysymyksiin  samalla, kun tuskailin alati kiihtyvän kaasuntuotannon kanssa. Yksi kollegoistani totesikin jossain vaiheessa, että viemärin haju lisääntyy asteittain luentosalissa, kun laskeutuu portaita alaspäin kohti salin etuosaa (eli siis kulkiessa kohti tuutorien päivystyspistettä).

Viemärin haju. No, voihan sen asian noinkin ilmaista.

Chilikokeilut taitavat taas riittää joksikin aikaa.

X-tra, kalapalat

Mailiin on viime keväästä asti tupsahdellut säännöllisesti vinkkejä, että minun pitäisi testata X-tra kalapalojen tai Trawlic Alaskan seitin tarjoiluehdotusta. Testattavaksi valikoitui lopulta X-tra kalapalat ja pelkästään siitä syystä, että en millään viitsinyt lähteä Lidliin asti hakemaan pakasteseitiä.

Pakkauksen takapuolella kerrotaan kalapaloja käytettävän kalakeittoihin ja -patoihin, leivitettyinä leikkeiksi tai kuorrutettuna uunikalaksi. Siksi onkin aivan luonnollista, että tarjoiluehdotuksessa seitiä ei ole käytetty mihinkään edellä mainituista. Sen sijaan tarjoiluehdotukseen kuuluu paketillinen raakoja seitipaloja, pari sitruunaviipaletta, purjosipulia ja persiljaa. Kaikki tämä tarjoillaan puusäleikön päältä.

Trawlicin tarjoiluehdotus on muunneltu versio edellisestä: siinä kalapaloja on kaksi, sitruunan tilalla on limeä, persiljan sijasta tarjoillaan tilliä ja tarjoilualustana toimii jäämurska. Pistää väkisinkin miettimään, että onko molemmat ehdotukset laatinut sama tarjoiluehdottelija ja jos on, niin miksi? Ja että kumpi ehdotus syntyi ensin? Onko esim. Lidlin pääkonttuurilla Saksassa käyty seuraavanlainen keskustelun puolikas:

"Aber X-tra kalapalojen tarjoluehdotusch on aivan wunderbar! Meidän täytyy schama tyyppi tarjoiluehdotuschta tekemään schaada! makschoi mitä makschoi!"

Ja ylipäätään, olisiko oikeasti ollut niin iso homma vääntää vaikka sitä kalasoppaa, jonka pinnalla olisi sitten voinut lillua pari seitikuutiota? Raaka seiti ei vaan ole kovinkaan ruokahalua kiihottavaa, oli siihen päälle paiskattu kuinka suuri rehukeko tahansa. Vai liekö taustalla kuitenkin ajatus siitä, että halpatuotteen pakkauksen tuleekin olla mahdollisimman luotaantyöntävän näköinen, jotta kuluttaja nappaisi vierestä sen kalliimman tuotteen. Tiedä häntä.

No, tämmöistä sapuskaa sitä luotaantyöntävyydestään huolimatta oli eilen illalla tarjolla:

Jostain kumman syystä en ihan hirveän innokkaasti odottanut tätä testiä. Itseasiassa raa'an seitin syöminen tuntui äärimmäisen vastenmieliselle ajatukselle. Edessäni oli sitä kuitenkin lautasellinen. Rohkeasti lohkaisin haarukalla pienen palasen pihvin reunasta (Tai siis yritin repiä sitä väkipakolla ja lopulta jouduin kaivamaan fileerausveitsen avuksi, kun X-tra sitkeä kalapala olisi muuten lähtenyt kokonaisena mukaan). Maku olikin sitten positiivinen yllätys. Sitä kun ei oikeastaan ollut ollenkaan, mutta rakennetta kyllä piisasi. Ihan kuin olisi jyystänyt limaista jännettä, joka ei millään suostu menemään poikki vaan on pakko niellä kokonaisena. Kalan tekstuuri oli niin vaikeasti nieltävää, että ruohot eivät auttaneet ruokailua ollenkaan ja operaatio oli pakko jättää kesken. Sitkeän yrittämisen lopputuloksena sain tuhottua noin yhden kolmasosan yhdestä kalapalasta ja lisäksi en enää koskaan pysty syömään ainoatakaan seitipitoista ruokalajia.

No, onpahan taas vähän vähemmän ruokalajeja valittavana.

Pirkka, sipulikuutiot

Minä tykkään sipulista oikein paljon. Minulla on myös kaveri, joka tykkää sipulista ja kyseisen kaverin kanssa elelimme kämppiksinä tuossa 2000-luvun alkupuolella reilun vuoden verran. Jääkaappi meillä oli yleensä melko tyhjänlainen, mutta kahta asiaa sieltä löytyi aina: maitoa ja pilkottua sipulia. Ja jos jääkaapin ovea raotti edes vähäsen, niin koko pikkuinen asunto löyhkäsi sipulille. Meitä se ei tietenkään haitannut, mutta vieraat eivät aina asiasta niin innostuneet.

Sipulia laitettiin kaikkiin mahdollisiin ruokiin ja tyypillisesti vielä raakana. Kaverini kokeili sipulia joskus kaurapuuroonkin, ja hyvää oli ollut. Ei se kyllä toisaalta kokeillut sitä koskaan uudestaan, että ehkä se ei ollutkaan niin hyvää...

Muutama viikko takaperin tämä kaverini tuli muuten korjaamaan juuri ostamaani c-kasettisoitinta. Soittimen vasen äänikanava ei toiminut ja olin saanut haarukoitua vian din-kaapeliin. Homma piti siis olla hyvin simppeli operaatio, jossa din-kaapelin kuori avataan, vasemman kanavan johto katkaistaan murtumakohdasta ja ehjätään uudestaan tinaamalla. Kaverini on siis koulutukseltaan sähkö(tekniikan diplomi)insinööri ja vielä suhteellisen lahjakas työssään. Homman piti kestää noin 15 minuuttia, huonossakin tapauksessa korkeintaan puoli tuntia.

Lähestymistapa oli ehkä hieman yltiöoptimistinen, sillä vartin homma muuttui kolmen tunnin kamppailuksi.
Aluksi katkaistiin ihan väärä johto (Ettei insinööri pahoittaisi mieltään, niin mainitaan erikseen, että minä itse ohjeistin katkaisemaan juuri sen johdon) ja sitten ihmeteltiin, kun vika ei löytynytkään siitä johdosta. Sitten huomattiin, että se olikin mikrofonin johto, joka katkaistiin. Sitten korjattiin mikrofoni ja etsittiin oikea johto. Aika yllättävää muuten, että siinä oikeassa johdossa luki, että "left channel". Sitten katkaistiin se oikea johto ja tinattiin ja katkaistiin uudestaan, kun vika ei korjaantunut ja tinattiin uudestaan ja ihmeteltiin, kun ei se vaan toimi. Ja sitten vasta huomattiin, että siellä din-kaapelin päässä oleva adapterikin on rikki. Nyt se vasen kanava kuitenkin kuuluu. Mikrofonia en ole tohtinut edes testata.

Sipulin ystävänä ajattelin, että Pirkka sipulikuutioiden tarjoiluehdotus olisi niin sanotusti "pala kakkua", koostuuhan se pelkästään kupillisesta raakaa, pilkottua sipulia (höystettynä parilla kokonaisella rekvisiitta sipulilla), mutta näköjään sorruin tässäkin asiassa yltiöoptimismiin.

Tarjoiluehdotuksen mukaisesti sipulikuutiot tarjotaan kohmeisina. Yritin ensin syödä jäistä sipulimurskaa, mutta maku oli aivan kauhea. Tämän jälkeen päätin sulattaa sipulit mikrossa, josko maku paranisi sillä. Mikrottamisesta oli se hyöty, että sipulien tilavuus puolittui, makua se ei sen sijaan parantanut vaan pahensi entisestään. En tiedä aiheutuuko tuo paha maku pakastamisesta vai johtuuko se kenties puolalaisista ympäristömyrkyistä (Alkuperämaa näyttää nim. olevan Puola). Molemmat lienevät yhtä todennäköisiä vaihtoehtoja. Maku oli aavistuksen verran makea ja voimakkaan liuotinmainen. Nimenomaan liuotinmainen. Ikäänkuin olisin joskus labrassa impannut kemikaalia, jonka haju muistutti juuri tätä makua, en vain millään hoksaa, että mikä se kemikaali voisi olla. Kenties asia selviää sitten viimeistään sairaalassa, kun aletaan tutkia, että minkä sortin myrkytyksen olen onnistunutkaan hankkimaan. Yritin uskotella itselleni, että ihan hyvää se on ja sain sinnillä nieltyä suunnilleen puolet annoksesta. Mielessä pyöri kuitenkin koko ajan tuleva lääkärireissu. Nimittäin jos tuosta nyt ei sitä myrkytystä tulisikaan, niin salmonella lienee ainakin tulossa.

Tätä tarjoiluehdotusta en halua enää koskaan kokeilla. Itseasiassa en halua enää koskaan syödä sipulia missään muodossa. Minä vihaan sipulia.

Lidl, Goody cao kaakao

Tarjoiluehdotusten suhteen Lidl on osoittanut seikkailevansa ihan omassa ulottovuudessaan ja tämä Goody caon tarjoiluehdotus on jopa Lidlin asteikolla täysin omaa luokkaansa. 

Kaakaopurkissa on kuva riippukeinussa makoilevasta hattupäisestä apinasta, joka imee pillillä kaakaota lasista. Riippukeinu on viritetty parin kaakaopuun välille ja löytyypä kuvasta muutama kaakaopapukin. Vastaavanlaisia kuvia löytyy toki joka ikisestä lapsille suunnatusta kaakaopakkauksesta, mutta Lidlin versiosta löytyy myös teksti "tarjoiluehdotus". (Todennäköisesti joku lukija yrittää nyt esittää, että tarjoiluehdotuksella viitataan tuohon alemmassa kuvassa näkyvään kuvasarjaan, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Kuvasarjassa esitetään nimittäin tietenkin valmistusohje.) 

Taloudestamme ei löytynyt oikeaa apinaa eikä edes leikkiversiota. Myös piirretyt riippukeinut ja halkaistut kaakaopavut olivat hukassa. Yritin kuumeisesti miettiä, että miten ihmeessä onnistun kokeilemaan tarjoiluehdotusta, jota on mahdoton kokeilla, ellei sitten asu ihmemaassa yhdessä Liisan ja kaikkien muiden päivittäin kärpässieniä naukkailevien kanssa. Suureksi hämmästyksekseni lipaston kätköistä löytyi kuitenkin vihko, joka paljastaa nuoren teddypunkkarin inspiroituneen Goody caon tarjoiluehdotusta jo yli kaksikymmentä vuotta sitten (klikkaa kuva isoksi):

Allekirjoitus osoittaa kirjoituksen olevan aito!

Kirjoituksessaan nuori teddypunkkari on todennut muun muassa, että Goody caon tarjoiluehdotus on ihan paras ja että kaakao on tosi hyvää.

Näin ollen voinemmekin todeta, että Goody caon tarjoiluehdotus on ehdottomasta parasta A-luokkaa.