keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Myllyn Paras, pitsajauho

Aloitetaan asian vierestä. Tämä tuote on niin kertakaikkisen väärin, että en oikein edes tiedä mistä aloittaisin. Kyseessä on siis Myllyn Paras pitsajauho, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että vehnäjauhojen joukkoon on sekoitettu vähän suolaa ja pussilla on nelinkertainen hinta tavalliseen vehnäjauhoon verrattuna (joo joo, onhan siinä jopa kolmea erilaista vehnäjauhoa...). Pussin kyljessä mainostetaan, että "lisää vain vesi ja hiiva" (ja sekoita ainekset ja vaivaa taikina ja anna kohota ja kaulitse ohueksi ja  pilko ja paloittele ja tarvittaessa kypsennä täytteet ja vielä lisää täytteet pohjan päälle ja paista. Kylläpä olikin helppoa! Onneksi en ostanut niitä tavan vehnäjauhoja, pitsan tekeminen olisi ollut ihan mahdottoman monimutkaista silloin!). Milloin muuten olette kuullut pitsataikinasta, johon ei laiteta ollenkaan öljyä? Joo, en minäkään ole kuullut.

(Edit: Parikin lukijaa on jo onnistunut paljastamaan täysin olemattoman taustatoimitustyöni pitsapohjien suhteen. Todellisuudessa minun pitsantekotaitonihan pohjaavat vain ja ainoastaan yläasteen seitsemännen luokan kotitalouskirjaan. Jatkossa kuitenkin tiedän, että aina kun olen Italiassa tekemässä Napolilaista pitsaa, niin jätän öljyn pois.)

Kenelle ja miksi tällainen tuote on tehty?

Uusavuttomille?

Myllyn Parhaan mielestä suolan lisääminen on siis ilmeisesti vaikein vaihe pitsan valmistuksessa. Pitseriaan käypi avuttoman tie.

Kiireisille?

Myllyn Parhaan mielestä suolan lisääminen on siis ilmeisesti aikaa vievin vaihe pitsan valmistyksessa. Pitseriaan käypi kiireisen tie.

Kaikille pitsaa leipoville?

Näinhän Myllyn Parhaassa luultavasti on ajateltu, mutta ihan oikeasti: Only in your dreams. Jos jauhojen joukossa olisi myös hiivaa, niin tässä olisi edes pikkuisen järkeä. Hiivan puuttumiseen se leipominen nimittäin kaatuu jos johonkin (Arvatkaapa oliko. Ja arvatkaapa ottiko päähän lähteä takaisin kauppaan).

Siis täysin älytön tuote (ja minä tietenkin ostin sitä... No, minun älynlahjani ovat jo aiemmin tainneet tulla kaikille selväksi...).

Turhan kitinän jälkeen onkin hyvä mennä asiaan. Olihan siinä jauhopaketissa nimittäin myös tarjoiluehdotus, joka koostui neljästä erilaisesta kasvispitsasta. Näistä erityisesti yksi kiinnitti huomioni, nimittäin parsakaalipitsa.


Kerron tässä välissä sen verran, että minä en ole kahdeksaan vuoteen syönyt punaista lihaa ja välillä olin lähes kokonaan kasvissyöjä. Suhtaudun siis erittäin positiivisesti kaikkeen kasvisruokaan. Mutta edes kiihkeimpänä kasvissyöntikautena minulla ei olisi tullut mieleenkään valmistaa parsakaalipitsaa. Ja kyseinen parsakaalipitsa on todellakin parsakaalipitsa: täytteenä on tomaattimurskaa, parsakaalia ja juustoa. Ja juustoakin on käytetty yhtä ronskilla kädellä kuin kaupan roiskeläppäpitsoissa. Sitä ei siis meinaa löytää kaiken parsan ja tomaattikastikkeen keskeltä. Tämän täytyy olla namia!  Paketin takaa löytyy muuten valmistusohje kaikille tarjoiluehdotuksessa oleville kasvispitsoille. Eikun, eipä löydykään, vaan ohje kinkku-ananas-sinihomejuustopitsalle! Tämän TÄYTYY olla namia!


Oliko namia?

Oliko parsakaalipitsa namia? Parsakaalipitsa! No, ei ollut! Ei se varsinaisesti pahaakaan ollut, mutta parsakaali maistui vedelle ja juustoakin tuossa oli vain malliksi. Ei siis mikään varsinainen makuelämys. Suunnilleen sama kuin olisi paistanut pelkän pitsapohjan ja laittanut päälle ketsuppia. Ei kukaan kasvissyöjä halua syödä tälläistä, kun niitä oikeasti maistuviakin kasviksia on tarjolla. Ja nyt lihansyöjät huomio: jos teille tulee kasvissyöjävieraita, niin älkää nyt jumaliste ainakaan parsakaalipitsaa niille tehkö!

21 kommenttia:

  1. Voi eiiii, parsakaalipitsa vaan on niiin väärin!! Eiei. Eikö ole olemassa jotain direktiiviä, joka kieltää parsakaalin yhdistämisen tomaattikastikkeeseen ja pitsapohjaan? Pitäs olla. Tämä on niin väärin ettei sanat riittäisi edes Mertarannalta kuvailemaan sitä. <-pakollinen jääkiekkoheitto.

    VastaaPoista
  2. parsakaali on munkin mielestä hyvää, ja jos sen saa maistumaan vedelle niin suosittelen lukemaan ruoanlaiton ABCn.
    Sen verran komppaan, että vähäisellä juuston määrällä, pelkällä maustamattomalla tomaattimurskalla ja parsakaalilla ei hyvää pizzaa saa aikaiseksi.
    Mielestäni tuosta parsakaalipizzasta ei väkisin kuitenkaan olisi tarvinnut tehdä huonoa, vaikkakin juuston määrää rajoitti se tarjoiluehdotus.

    ps. ja olen kuullut pizzapohjia tehtävän ilman öljyä. Tiedä sitten mistä itse ole reseptisi hankkinut. Tässä yksi esimerkki, jos et usko(ja muutenkin hyviä ohjeita pizzan tekoon sisältävä sivusto):
    http://www.recipepizza.com/doughs/thin_crust.htm

    VastaaPoista
  3. jaaha, parsakaali herättää keskustelua...

    stfeenix: antero mertaranta perversiostasi huolimatt olen kanssasi likimain samaa mieltä.

    Kaisa: olet väärässä.

    Jokkari: koita nyt päättää onko se parsakaalipitsaa hyvää vai huonoa! minä teen sellaista pitsaa, kuin tarjoiluehdotus sanoo. ei pitsasta voi väkisin alkaa tekemään hyvää, jos tarjoiluehdotus on huono. ja kyllä sinne joukkoon vähän mustapippuria, suolaa, basilikaa ja oreganoa livahti, ihan kuin pitsaan on yleensä tapana laittaa.

    ps. kiitos tästä infosta!

    VastaaPoista
  4. Täytyy myöntää että yllätyin kun täällä (tsekeissä) tilasimme ystävieni kanssa paikallispizzerian lista ja yksi löytämistämme timanteista oli muna-parsakaalipizza. En suosittele.

    VastaaPoista
  5. haha hei apua, tää sun blogi on ihana :D
    Tulee mieleen vähän omat ajatukset asiakkaista kassaneitinä kun työskentelen !

    Tuli muuten ekaks mieleen, että sun on PAKKO olla jossain ruokakaupassa töissä, jos sul on näin saakelisti aikaa miettii näitä juttuja, mutta ilmeisesti tää on vaan sun joku outo harrastus? :D
    No ei siinä mitään, jatka vaan, minä jään lukemaan 8)

    VastaaPoista
  6. Jos toi parsakaalipizza on kasattu niin, että alla on tomaattipyree ja päälle on viskottu pakasteparsakaalit ja höylätty jotain laihisjuustoa päälle niin en ihmettele ettei maistu miltään :D

    VastaaPoista
  7. Ensiksi: Aivan loistava blogi!

    Toiseksi: Italiassa vaihtarina olevana täytyy todeta, että jos jostakin löytyy ihmeellisiä pitsoja niin täältä, pitsan kotimaasta. Olen syönyt myös sitä "aitoa" parsakaalipitsaakin ja oli muuten hyvää, vaikka lihansyöjä olenkin. Kaikki on toki maustamisessa ja raaka-aineissa (tomaattipyree vai vartavasten valmistettu maustettu tomaattikastike). Viime silauksen antaa kivihiiliuunissa paisto -njam, tulikin nälkä.

    Kolmanneksi: Italialaisten pitsalistoilta löytyy vaikka mitä mielenkiintoista (kaikissa juusto ja tomaattikastike mukana):
    * ranskalaispitsa (kasa ranskiksia pitsan päällä)
    * sipulipitsa (kasa sipulia pitsan päällä)
    * munakoisopitsa
    * kananmuna/parsa/salami/pekoni-pitsa
    * philadelphia-juusto/pesto/oliivi/feta-pitsa

    VastaaPoista
  8. Ei ole parsakaalidirektiiviä, mutta öljyn lisääminen on kyllä "direktiivillä" kielletty aidon napolilaisen pizzan taikinasta:

    http://woodfiredpizza.org/recipes/vpn/vpn.html

    Anyway, hauska blogi, nerokas idea!

    VastaaPoista
  9. Väitän, että parsakaali on hyvää pannulla paistettuna ja sweet chili -kastikkeen kanssa tarjoiltuna. Ei sitä erkkikään sellaisenaan syö tai vain iske pitsaan.

    VastaaPoista
  10. voih, nyt rupesi tekemään mieli parsakaalipizzaa...

    VastaaPoista
  11. Helsingissä Fleminginkadulla oli vielä pari vuotta sitten viihtyisä ja resuinen Matushka-baari. Sieltä pystyi ostamaan tuopin kyytipojaksi siivun kotitekoista pitsaa. Venäläiset omistajat paistoivat pitsaa ilmeisesti ihan tavallisessa keittiöuunissa. Täytteinä oli parsakaalia, sipulia ja muistikuvieni mukaan myös oliivisiivuja. Ja hyvää oli!

    VastaaPoista
  12. Parsakaalipitsa on miesruokaa http://www.terveystaito.fi/kolumni/2007_3_1.htm

    VastaaPoista
  13. Hei, rupes itse asiassa tekeen mieli laittaa hyvää parsakaalipitsaa! En kyllä epäile hetkeäkään, etteikö siitä sais loistavan makuista hyvillä mausteilla, taikinalla ja hyvin valitulla juustolla... :)

    Mutta, loistava blogi! Aivan tajuttoman hieno idea - tarjoiluehdotuksille kun on tässä varmaan itse kukin jo Vuosikaudet naureskellut.;)

    VastaaPoista
  14. (Puhumattakaan siitä että sen parsakaalin oikeasti marinoisi tai muulla tavalla edes vähän miettisi sen laittamista, tuskin kukaan jauhelihaakaan raakana lätkäsee pitsansa päälle ennen paistamista;))

    VastaaPoista
  15. Itse käytän kyseistä pizza -jauhoa, koska se

    a) on helppo.

    b) ei todellakaan jostain syystä sotkeennu sellaiseksi vitun raivostuttavaksi mössöksi kuin itse tekemät pohjat, vaikka kuinka grammalleen tekisi ohjeen mukaan. Aina tulee kaunis, hyvin levittyvä taikina.

    c) maistuu paremmalta kuin yksikään omatekemäni.

    d) kts. yllä olevat syyt. En siis ole uusavuton tai kiireinen, satun vain pitämään kyseisestä tuotteesta.

    VastaaPoista
  16. Pizza maistui pahalle varmaan koska kirjoitit 'pitsa'. Hyi yäk mikä sana!!

    Niin, ja parsakaali on muuten todella hyvää.

    VastaaPoista
  17. Törmäsin tähän blogiin ah-niin-ihanan naamakirjan kautta ja pitihän se pistää jakoon muillekin kavereille.

    Parsakaalipitsan kommentointiin tuli törmättyä useammin kuin kerran niin tänne tuli kurkattua. Tekee kyllä pitsaa mieli, vaikka sitä parsakaalipitsaa... Pitää tyytyä ihan pelkkään makarooniin ja ketsuppiin, joiden pakkausten kyljessä ei valitettavasti edes lue "tarjoiluehdotus". =(

    Hauskinta varmasti tätä on lukea näin samalla ruokataustalla. Itsekin olin kasvissyöjä ja nyt vältän vain punaista lihaa ja joitain tiettyjä raaka-aineita, joista en vain yksinkertaisti pitä.

    Oikein viihdyttävä blogi. Harvemmin näitä luenkaan, mutta tänne varmaan pitää taas eksyä välillä katsastamaan uusimmat kokeilut.

    VastaaPoista
  18. Parsakaali on tosi hyvää pizzan päällä! Itse olen vegaani, ja lempparipitsaani laitan aina tofua, parsakaalta, aurinkokuivattua tomaattia, paprikaa ja ananasta, ja sitten cheezly-juustoketta ja maustelen jonkin sortin tomaattisörsselin, nam! Paras pizzapohja tulee Leipää monella tavalla-kirjan ohjeella, ehdottomasti! Kannattaa kokeilla, eritoten silleen että tekee taikinan jo edellisiltana jääkaappiin. Wau.

    Ja hauska blogi! Riisikakku on ehkä paras tähän mennessä :D

    VastaaPoista
  19. kasper.joonatanille kommentti: Kotimatisten kielten keskuksen kielenhuolto-osaston suosituksen mukaan suomen kielessä pitsa kirjoitetaan pitsa eikä pizza...

    VastaaPoista
  20. Agen Poker Online Terbaik Dan Terpercaya | 24 Jam Layanan Terbaik | Proses Cepat Pasti Nyaman | 9 Games 1 ID | Real Player Vs Player No Robot No Admin | Bonus Chips 100k
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker
    mcb poker

    VastaaPoista